Kiitos kuluneesta vuodesta!

Minulle yksi vuoden kohokohdista oli, että sain toukokuussa järjestää musiikkitilaisuuden Saunalahden koululla, auditoriossa. Siinä juhlittiin monta tärkeätä tapahtumaa, Harmaaniityllä rakennetaan jälleen, Tillinmäessä oli upeat juhannusjuhlat 50 vuotta sitten ja vuoden 1966 kukkaiskesää on hyvää muistella. Mutta se, että silloin ei ollut mahdollista tanssia piti nyt hyvittää, joten Jyrki Härkönen aloitti laulamalla loistavasti Muurarivalssin, joka aloitti juhlat myös 50 vuotta sitten.

                              

Nyt tanssittiin tätä valssia. Tähän liittyy sellainen tarina, että Tillinmäessä oli tarkoitus tehdä tanssilava, isäni lahjoitti tukkeja mutta se lava on vielä rakentamatta. Jyrki lauloi upeasti juuri niitä kappaleita, jotka liittyvät tapahtumiin 50 vuotta sitten. Minun toivomuksesta hän lauloi myös tämän, tässä Joan Baezin esittämänä:https://www.youtube.com/watch?v=RkNsEH1GD7Q

Halusin muistella, hyvittää ja kunnioittaa alueella asuneita ihmisiä ja haluan vielä kerran kiittää kaikkia niitä Saunalahden ja Tillinmäen ihmisiä, jotka olivat hengessä mukana!

S-O. Lindgren oli legendaarinen upseeri.

Ajattelin, että otan vielä kerran puheeksi sota-ajan tapahtumia ja ensi vuoden puolella käsittelen sitten enemmän tuoreita ja ajankohtaisia asioita.
Heikki Hiltusesta olen jo kertonut paljon ja nyt ajattelin sanoa muutaman sanan legendaarisesta Sven-Oskar Lindgrenistä. Hän liittyy sikäli tähän alueeseen, että jo talvisodassa hänen alaisuudessaan oli miehiä Espoosta. Ja myöhemmin hänen poikansa on ollut osakkaana perikunnassa jolla on kiinteistö Harmaaniityn alueella.
Everstiluutnantti Lindgrenistä on kirjoitettu paljon ja hän on ollut monen hahmon esikuvana näytelmissä ja elokuvissa. "Tuntemattomassa" everstiluutnantti Karjula ja "Komisario Palmussa" majuri Vadenblick ovat hahmoja, jotka muistuttavat häntä.
Lindgren oli myös ammunnan maailmanmestari ja sotien aikana hän sai kyseenalaista mainetta "miesten tapattajana". Ennen kaikkea tämä johtui siitä mitä tapahtui Ilomantsin Leppävaaran taisteluissa 5.8.1944. Silloin Lindgren teloitti sotamies Emil Hytin, joka oli muutaman kerran karannut taistelusta ja kieltäytyi palaamasta takaisin.
Kun olen lähemmin katsonut näitä tapahtumia olen tullut siihen tulokseen, että Lindgreniä on mustamaalattu ilman syytä. Päinvastoin häntä voidaan pitää kovana mutta luotettavana rintamakomentajana, joka pyrki välttämään turhia tappioita.
Jo talvisodan aikana, Viipurin lahden epätoivoisissa taisteluissa helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa niin Lindgrenin osasto joutui todella koviin paikkoihin ja on oikeastaan hämmästyttävää että tappiot eivät olleet suurempia. Lindgren oli silloin joutunut uhkaamaan oman esikuntansa upseereita konepistoolilla.
Tilanne oli suunnilleen tämän kaltainen: Lindgrenin osasto oli joutua saarretuksi saareen Viipurin edustalla ja osa päällystöstä halusi että peräännytään jään yli. Lindgren kielsi jyrkästi tämän ja ilmoitti, että irtaannumme hyvässä järjestyksessä vasta pimeässä. Ja se onnistui ja tappiot jäivät yllättävän pieniksi. 
Sama oli tilanne Suurlahden taisteluissa tammi- ja helmikuussa 1942. Silloin everstiluutnantti Savonjousi antoi Lindgrenille tehtäväksi valmistella yhden tukikohdan takaisinvaltausta. Tätä oli aikaisemmin yritetty mutta tappiot olivat suuret. Lindgren oli sitten kouluttanut tätä iskuosastoa kovalla rääkillä, miehet joutuivat harjoittelemaan ryömimistä ja juoksemista lumessa tavalla joka sai miehet purnaamaan.
Itse hyökkäys onnistui sitten hyvin ja tappiot olivat "hämmästyttävän pienet". Lindgren oli kova kurinpitäjä mutta hänen päämääränsä oli aina että saadaan tappiot pysymään pieninä. Hän vaati kurinalaisuutta ja motto oli "hiki säästää verta".
Ilomantsin kovissa taisteluissa Lindgren toimi I/21.Pr:n komentajana. Sotamies Hytin teloitus oli seurausta siitä, että tässä prikaatissa oli pitkään vallinnut lepsu meininki ja kuri oli unohtunut. Aina kun jossain komppaniassa oli ongelmia, miehet eivät halunneet totella jne, muut upseerit tulivat valittamaan tästä Lindgrenille ja pyytämään häneltä apua. Kun hän teloitti sotamies Hytin hän tavallaan oli muiden upseerien likapyykin pesijänä, eli hän korjasi tehdyt virheet ja Ilomantsissa saavutettiin torjuntavoitto.
Tämä oli parjatun upseerin puolustuspuhe ja toivotan nyt kaikille hyvää joulua!

Siidrajoen mysteeri.

Palataan asiaan: Yksi Suomen sotahistorian suuria arvoituksia on tämä: Mitä tapahtui Partisaaniprikaatin Kostajat-osastolle. Tämä noin 70-miehinen osasto oli löytynyt vuonna 1970 yhteen kasaan ammuttuna Siidrajoen rannalla.
Tästä tapauksesta voi esittää vain erilaisia teorioita, mutta Saunalahteen se liittyy sillä tavalla, että Heikki Hiltunen oli tapahtumien keskipisteessä olleen majuri Pyökkimiehen pataljoonan -II/12.Pr.- lääkärinä tapahtumien aikana.
Todennäköisesti joku tämän pataljoonan komppanioista - mahdollisesti 6. Komppania - on pimeässä joutunut taisteluun tämän osaston kanssa ja aiheuttanut tämän tuhon. Sekavassa tilanteessa, pimeässä ja väsyneinä miehet ovat poistuneet paikalta ja tilanne on jäänyt epäselväksi.
Nyt oli sillä tavalla, että tässä pataljoonassa - Heikki Hiltusella ei ole ollut mitään tekemistä näiden asioiden kanssa - tapahtui 9.8.1942 asia joka johti siihen, että majuri Pyökkimies sai sodan jälkeen kuritushuonetuomion sotavangin surmaamisesta. Pyökkimies oli antanut 6. Komppanian päällikölle käskyn ampua vangiksi saadun nuoren neuvostosotilaan ja luutnantti Valdemar Vepsäläinen oli ensin kieltäytynyt.
Tämä tapaus lienee vaikuttanut siihen, että Vepsäläisen miehet eivät sodan jälkeen halunneet puhua koko asiasta ja he vaikenivat myös monesta muusta asiasta. Vepsäläinen oli suosittu komppanian päällikkö ja hänen joukkonsa oli ratkaisevassa roolissa Partisaaniprikaatin takaa-ajossa.
On mahdollista, että juuri Vepsäläisen miehet tuhosivat tämän vihollisosaston. Taistelujen jälkeen majuri Pyökkömiehen suhtautuminen Vepsäläiseen oli viileä, vaikka hän antoi luutnantille kunnian "yhden vihollisosaston tuhoamisesta Siidrajoella". Toisaalta majuri katsoi että Vepsäläinen ei ollut hoitanut tehtäväänsä kovin hyvin ja oli valmis antamaan kunniamerkkejä muille upseereille ja miehille.
Tästä sotavangin surmaamisesta Antti Kujala on kirjoittanut kirjassaan "Vankisurmat". Näissä tapahtumissa Heikki Hiltusella ei ollut mitään roolia.

Hiltunen ja partisaanit.

Olen etsinyt tietoja Saunalahden omasta pojasta, eli lääkintäkapteeni Heikki Hiltusesta. En ole kovin paljon löytänyt mutta muutama mielenkiintoinen asia on paljastunut. Hiltunen oli lääkärinä 12. Prikaatissa, Seesjärven suunnalla heinäkuussa 1942. Heinäkuun puolen välin aikoihin prikaatin lääkintämiehet saivat käskyn osallistua kurssille. Kurssin ohjelmassa oli muun muassa: "Lääkintäkapteeni H.Hiltunen pitää 25.7.1942 oppitunnin haavoittuneiden kuljetuksesta, siirtämisestä ja haavojen sitomisesta".
En tiedä, toteutuiko tämä oppitunti ollenkaan, koska 25.7.1942 tapahtumat tällä lohkolla olivat saaneet dramaattisen käänteen. Muutama päivä aikaisemmin oli huomattu, että vihollisen partisaaniprikaati oli tunkeutunut selustaan ja pataljoona jossa Hiltunen oli lääkärinä sai käskyn osallistua partisaanien takaa-ajoon.
Kun olen lukenut Hiltusen pataljoonaa koskevia asiakirjoja olen löytänyt tietoja, jotka ehkä antavat  vastauksen niin sanottuun Siidrajoen mysteeriin. Palaan tähän lähiaikoina!

Pari tarinaa uskollisuudesta.

Tänään haluan kertoa pari tarinaauskollisuudesta ja rakkaudesta. Ensimmäinen tarina kertoo kissasta ja tämä tarina löytyy myös Olle Leinon kirjasta "Hyresgästen". Tarina on tosi, vaikka Olle Leino on kertonut siitä oman versionsa. Eli kun Porkkalan evakot poistuivat Kirkkonummelta niin yhdellä perheellä oli noin puolitoista-vuotias kissa, joka tuli isäntäväen mukana Espooseen. Vähän ajan päästä kissa oli kadonnut ja isäntäväki yritti etsiä sitä. Ei löytynyt, vuodet kuluivat ja syyskuussa 1955 tuli tieto siitä, että Porkkalan alue palautetaan.
Keväällä 1956 evakkoperhe pääsi takaisin ja sai nähdä, että vanha kotitalo oli huonossa kunnossa, mutta vielä pystyssä. Mutta suuri yllätys oli, että kissa oli odottamassa heitä. Kissa oli karannut ja kulkenut takaisin Porkkalan alueelle ja jollain tavalla selvinnyt hengissä 12 vuotta.
Leinon mukaan kissan kohtalo oli kuitenkin surullinen, koska alueella liikkuva varaskopla oli tappanut kissan sitten myöhemmin. Mutta kissa sai kuitenkin nähdä, että isäntäväki tuli takaisin.
Tämä tarina toi mieleeni toisen tarinan. 307 vuotta sitten käytiin Pultavan taistelu, jossa Ruotsi-Suomi kärsi tappion Pietari Suuren armeijalle. Mukana oli myös Porin jalkaväkirykmentti, jolla oli yhteinen kenttäpappi Västmanlandin rykmentin kanssa. Tämän papin nimi oli Georg Nothman.
Kun pappi huomasi, että kenraali Lewenhaupt aikoo antautua niin hän laittoi molempien rykmenttien ehtoollisastiat säkkiin ja kaivoi säkin maahan ison tammen juurelle.
Suurin osa armeijan sotilaista joutuivat sotavangeiksi Siperiaan ja vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1921 heidät vapautettiin.
Miehet olivat iloisia päästessään kotiin ja pyrkivät mahdollisimman nopeasti takaisin kotiseudulle. Nothman teki nyt ainutlaatuisen teon: Hän lähti vaeltamaan läpi laajan Venäjän maan, takaisin Pultavan taistelukentälle (tarkemmin sanottuna kyseessä oli Perevelotjna, Pultavan eteläpuolella) ja kaivoi säkin ylös maasta ja vasta sen jälkeen hän palasi kotiin.
Tähän meni monta vuotta ja vasta vuonna 1729 hän toi ehtoollisastiat takaisin rykmentille. Nykyään nämä ehtoollisastiat säilytetään museossa,Västeråsissa.

Terä törmää Ylipäällikköön.

Olen maininnut, että everstiluutnantti Martti V Terä vaikutti myös Kauklahdessa, OY Kapselon toimitusjohtajana. Hän on kertonut yhdestä kohtaamisesta Sotamarsalkka Mannerheimin kanssa, joka hyvin kuvaa Mannerheimin luonteenpiirteitä. Keväällä 1940 Terä ylennettiin majuriksi ja sen jälkeen hänelle myönnettiin Vapauden risti 3. lk.
Pian tämän jälkeen hän oli asioilla Helsingissä, Pääesikunnan rakennuksessa, kun hän törmäsi itse Ylipäällikköön. Terä tervehti ja Mannerheim katseli Terän asepukua.
- Enkö äsken myöntänyt majurille Vapauden ristiä, missä nauhat? Kysyi Mannerheim.
- Herra sotamarsalkka, minulla on ollut niin paljon töitä, että en ole ehtinyt vielä ostaa niitä nauhoja!
- Majuri pitää nyt pari tuntia vapaata ja käy ostamassa ne nauhat!
- Kyllä herra Sotamarsalkka, vastasi Terä.
Tämä oli hyvin tyypillinen piirre Suomen Marsalkalle, joka piti arvossa juuri näitä asioita. Ja hänellä oli näiden suhteen hyvin tarkka muisti. Moni entinen kenraali on kertonut, että sodan jälkeen kun joku heistä törmäsi Mannerheimiin niin tämä saattoi tarkastella kyseisen kenraalin kunniamerkkirivistöä ja kysyä niistä.
Tästä luonteenpiirteestä ruotsalainen majuri Björn Bjuggren on kertonut omissa papereissaan. Kun joulukuussa 1939 valmisteltiin ruotsalaisen lentolaivueen sijoittamista Lappiin, Bjuggren kävi kahdesti Mikkelissä tapaamassa Mannerheimiä ja he keskustelivat näistä suunnitelmista. Ensimmäinen tapaaminen oli 14.12.1939 ja seuraava 31.12.1939.
Bjuggren oli hämmästynyt siitä, että Mannerheim oli käyttänyt paljon aikaa kun hän oli miettinyt mikä nimi annetaan tälle Ruotsista tulevalle laivueelle ja vapaaehtoisjoukolle. Hän oli pitkään keskustellut eri vaihtoehdoista ja kesti kauan ennen kuin nimistä ja numeroista päätettiin.
- Silloin ajattelin, että on kummallista, että Suomen ylipäällikkö miettii näitä pikkuasioita hetkellä jolloin vihollinen tunkeutuu maahan "kaikkia teitä ja polkuja pitkin". Vasta myöhemmin tajusin, että Mannerheim oli oikeassa, näillä asioilla on suuri merkitys taistelumoraalin ja motivaation kannalta!

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Olen lähdössä pienelle matkalle ja en ehdi muutamaan päivään kirjoitella juttuja.
Mutta kyllä täytyy sanoa, että suhtautuminen omaan kansallispäivään on todella aika lailla erilainen Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa on sotilasparaateja, käydään sankarihaudoilla ja sytytetään kynttilöitä eri paikkoihin. Siniristilippu liehuu ja Jääkärimarssi soi.
Ruotsissa, jossa kansallismielisyys on kielletty asia yllä mainitut paraatit ja kynttilät olisivat mahdottomuus.
Miksi naapurimaissa on niin erilainen suhtautuminen asioihin? Se johtuu siitä, että Ruotsi on säästynyt sodan kirouksilta 202 vuotta ja kansallista itsemääräämisoikeutta pidetään itsestään selvänä ja se ei vaadi mitään uhrauksia. Suomessa itsenäisyys ja vapaus ovat taas vaatineet valtavia uhrauksia.
Juuri siksi minä olen erityisen kiinnostunut tutkimaan näitä tapahtumia.

"Taneli Peloton"

Olen ehdottanut muistolaattoja ja kadunpätkiä Lounais-Espoon alueella toimineille ihmisille. Olympiavoittaja Gunnar Höckert ja lääkäri Heikki Antero Hiltunen ovat mielestäni ansainneet jonkun muistotaulun.
Nyt leikin ajatuksella, että tänne pitäisi saada joku katu tai kuja jolle annetaan nimi Taneli Pelottoman kuja! Miksi, kuka hän oli? Pastori Daniel Orädd (suomeksi Taneli Peloton) toimi 1930-luvulla merimiespastorina Euroopan eri satamissa. Rotterdam, Lontoo ja monet muut kaupungit olivat hänelle tuttuja ja siellä hän julisti Jumalan sanaa suomalaisille merimiehille. Kun talvisota alkoi hän tuli kotiin ja ilmoittautui palvelukseen. Koska hän oli toiminut merimiespastorina oli jotenkin luonnollista että hänet määrättiin Merivoimien esikuntaan. Sieltä hänet lähetettiin sotilaspastoriksi Mäkiluotoon.  Joulukuussa 1939, kun Suomen kansa kaipasi lohdutusta niin pastori Daniel Orädd kiersi alueella olevissa joukko-osastoissa levittämässä Jumalan sanaa ja jouluevankeliumia. Lukemattomat kerrat hän kävi Kauklahdessa saarnaamassa niille joukoille jotka odottivat siirtoa rintamalle.
Erityisen "peloton" Orädd oli jouluaattona vuonna 1939. Espoon ja Kirkkonummen ulkopuolella oli useita vartioasemia ja Orädd oli jouluaattona pyrkinyt käymään kaikissa. Monessa paikassa miehet saivat kuulla jouluevankeliumia ja henkensä uhalla Orädd oli kulkenut heikoilla jäillä ja jää oli pettänyt. Orädd oli heittäytynyt makuuasentoon ja pyrkinyt jatkamaan matkaa ryömimällä.
Lopulta hän ymmärsi, että on parasta ryömiä takaisin päin ja jatkaa kun jää on tarpeeksi vahva.
Tämä tapahtui Träskön lähellä ja Orädd kävi myöhemmin tapaamassa miehiä ja pahoitteli, että hän ei päässyt paikalle jouluaattona.

Tilly ja Horn.

Koska on ollut puhetta siitä, että mistä Tillinmäki on saanut nimensä niin palataan vielä asiaan. Yksi teoria on, että Bastvikin kartanon sikalan hoitaja olisi nimen takana. Tämä sikala sijaitsi nykyisen Korkoon sillan länsipäässä ja sitä hoitanut mies olisi muistuttanut katolilaisten sotapäällikköä Johann Tillyä. 30-vuotisen sodan henkilöitä tunnettiin paljon paremmin 1930- ja 1940 luvuilla, koska sekä kouluissa, että sotaväessä kerrottiin heistä paljon.
Toinen teoria on, että pankinjohtaja Antti Hiltusen ( Bastvikin kartanon omistaja ) lähisukulainen olisi muistuttanut pujopartaista Tillyä ja nimi olisi tullut tästä.
Oli miten oli, mutta mielenkiintoista tässä on, että Johann Tilly ja Espoon kartanon isäntä, Kustaa Horn olivat pääosissa Breitenfeldin taistelussa syyskuussa 1631.
Tiedot taistelusta löytyvät tästä:https://fi.wikipedia.org/wiki/Breitenfeldin_ensimm%C3%A4inen_taistelu
Koska Kustaa Hornin toimet ratkaisivat taistelun Kustaa II Adolfin hyväksi, niin joku voisi huumorimielessä ehdottaa, että Tillinmäen nimi muutetaan Sarvimäeksi.

Hiltuselle muistolaatta?

Ehdotin tässä blogissa, että olympiavoittaja Gunnar Höckertille pitäisi saada muistolaatta jonnekin, Kauklahti-Kivenlahti akselille. Olen myös tullut siihen tulokseen, että Saunalahden omalle pojalle, lääkäri Heikki Antero Hiltuselle pitäisi saada joku muistotaulu. Niin dramaattisia tapahtumia Hiltunen sai kokea sotien aikana että voi vain toivoa, etteivät nämä asiat toistuisi.
Minulla on nyt uusia tietoja tapahtumista, varsinkin taisteluista Partisaaniprikaatia vastaan heinä- elokuussa 1942. Hiltunen oli nimittäin lääkärinä siinä pataljoonassa ( II/12. Pr.) joka kantoi raskaamman vastuun taka-ajosta.
Pääsin näiden tietojen jäljille Nils Löfgrenin arkiston kautta. Tämä arkisto sijaitsee Tukholmassa ja kävin katsomassa Löfgrenin kirjeenvaihtoa suomalaisten veteraanien kanssa. Löfgren oli nimittäin ruotsalainen vapaa-ehtoinen, joka taisteli sekä talvi- että jatkosodassa ja hän on myöhemmin tutkinut ja penkonut juuri samoja asioita kuin minä.
Löfgren kävi kirjeenvaihtoa suomalaisten veteraanien kanssa ja tämä kirjeenvaihto kiinnosti minua. Heti tärppäsi. Nimittäin, yksi Löfgrenin kanssa tietoja vaihtanut oli Torniossa asuva pankinjohtaja Veli Uula Arrela. Arrela on tallentanut ison kokoelman, sekä Kansallisarkistoon että Oulun maakunta-arkistoon
Arrela on toiminut komppanianpäällikkönä ja tiedustelu-upseerina samoissa paikoissa kuin Hiltunen on ollut lääkärinä. Elokuussa 1942 he olivat samassa pataljoonassa ja nyt aioin selvittää tarkemmin mitä oikein on tapahtunut ja mitä kaikkea Arrela ja kenties Hiltunen ovat tienneet asioista.
Kerron heti kun löydän jotain uutta! Johtolankoja on runsaasti ja tapahtumiin liittyy muun muassa Sidrajoen mysteeri, johon ei ole vielä löytynyt vastausta.

Janne Haapala III

Kuten sanottua Janne joutui vielä sotimaan saksalaisia vastaan Lapissa. Sinne joutui myös Heikki Hiltunen ja mitä kaikkea Saunalahden mies on kokenut en tiedä, mutta Janne kertoo muutamasta tapauksesta, jotka sattuivat tällä reissulla. Ensimmäinen ongelma johon Janne törmäsi oli upseerien ja päällystön jatkuva keskinäinen riitely, joka johtui siitä, että saksalaiset olivat jättäneet jälkeensä huomattava määrä alkoholia. Tästä seurasi tietenkin ikävyyksiä ja Janne sai itse kokea ikävän yllätyksen kun 6. Divisioonan kuljetusesikunta oli päässyt Pudasjärvelle. Hänen osastonsa alistettiin Laguksen joukoille ja miehet olivat sitä mieltä, että olemme nyt joutuneet ampiaispesään ja hullujen huoneeseen.
Tämä johtui siitä, että Laguksen divisioonassa oltiin hirveän tärkeitä kaikista ohjesäännöistä, arvojärjestyksestä ja muista turhanpäiväisistä yksityiskohdista. Jannen esimies, luutnantti Rajakaltio onnistui kuitenkin järjestämään asiat niin, että kuljetusesikunta palautettiin 6. Divisioonaan. Ennen sodan loppua Janne joutui jopa kenttäoikeuden jäseneksi ja evakuoitu väestö aiheutti myös paljon ylimääräistä työtä.
Kerrotaan vielä pari pientä yksityiskohtaa Jannen kokemuksista heti sodan jälkeen. Perhe joutui evakkoon Kemin lähelle ja siellä Janne sai nähdä mitä seurauksia säännöstelyllä on elintarvikkeiden tarjonnan puolella. Silakka oli säännöstelyn piirissä mutta lohi ei. Seurauksena oli, että silakkaa ei saanut juuri mistään mutta lohta sai ostaa yllin kyllin edulliseen hintaan.
Lopulta Janne pääsi kotiin Kittilän Alakylään, jonne hänellä oli tarkoitus jatkaa kauppiaana. Rakennustyöt aloitettiin sillä tavalla, että Janne rakensi ensin saunan ja autotallin. Sitten piti rakentaa isompi talo kauppaa varten. Janne teki sopimuksen erään urakoitsijan kanssa, joka lupasi "Lähetän tänne yhden porukan, joka pystyttää sinulle sen kauppakartanon, sopiiko että he tulevat jo huomenna?"
Jannella oli kiire ja hänen mielestä tämä sopi mainiosti. Seuraavana aamuna kolmen pojan "porukka" istui odottamassa kun Janne tuli paikalle. "Me tultiin rakentamaan se talo" sanoi yksi heistä.
Janne katseli pitkään poikia, jotka olivat sellaisia 18-19 vuotiaita, hänen mielestä vielä  lapsia ja hän meinasi jo sanoa,  että menkää kotiin kasvamaan, nämä rakennustyöt ovat miesten töitä. Mutta sitten hän ajatteli, että annetaan poikien yrittää kun he kerran ovat tulleet.
Vielä vanhana miehenä Janne muisteli näiden poikien työtä. Osoittautui heti, että he olivat täydellisiä ammattimiehiä ja työ eteni todella nopeasti. Kun Janne kysyi tästä niin pojat kertoivat, että he olivat pienestä pitäen kulkeneet isiensä kanssa rakennushommissa ja sitten kun isät joutuivat sotaan, he joutuivat itse rakentajiksi, vaikka he olivat vain 14 tai 15-vuotiaita.
Sotien aikana kasvettiin nopeasti aikuiseksi.

Janne Haapala II

Koska Janne sai kokea mielenkiintoisia asioita Suomen kohtalon vuosina niin kerron nyt niistä muutaman, joka ei liity varsinaisiin sotatapahtumiin. Janne lähti talvisotaan kapteeni Sihvosen pataljoonassa,  joka oli perustettu Kemissä. Eli kysymyksessä oli JR 27, joka osallistui Suomussalmen ja Kuhmon taisteluihin. Janne haavoittui peräti kahdesti mutta palasi aina takaisin rintamalle.
Janne, joka oli kuorma-automies henkeen ja vereen kertoo, että kun pataljoona hiihti kohti Suomussalmea niin hän oli hermostunut aina kun jonkun ohiajavan kuorma-auton kuljettaja käsitteli vaihteita huonosti. Hän kuuli äänestä, että tuo ajotyyli kuluttaa vaihdelaatikon nopeasti loppuun. Tämä pieni detalji häiritsi Jannea matkalla kohti legendaarisia taistelukenttiä.
Janne sai sitten kokea kaikkea mahdollista rintamalla ja kotona, ollessaan lomalla. Näistä kannattaa mainita pari pientä tapausta. Heinäkuussa 1944, kun rintama Kannaksella oli saatu vakiintumaan niin Janne, joka toimi 6. Divisioonan kuljetusesikunnassa jouti ratkaisemaan kiperän pulman. Evakot olivat jättäneet jälkeensä lehmän ja tämä oli majoittunut esikunnan alueelle ja pojat saivat tuoretta maitoa. Lähistöllä majaili Panssaridivisioonan miehiä, siis kenraali Ernst Ruben Laguksen miehiä, joita tunnettiin asenteesta "Me olemme oikeita sotilaita, muut eivät ole mitään!".
Eräänä päivänä kun Janne palasi majoitusalueelle pojat kertoivat, että Laguksen miehet olivat kylmästi vieneet lehmän omalle majoitusalueelle. "He ovat kyllä niin tärkeitä poikia, että he eivät anna lehmää meille!".
Janne mietti hetken ja sitten hän keksi ratkaisun. Hän marssi Panssaridivisioonan majoitusalueelle ja sanoi: "Pojat, te veitte meiltä lehmän ja olemme nyt kaikki hyvin ikävässä tilanteessa. Nimittäin me olemme pitäneet tätä lehmää esikunnassa, koska kenraalillamme ( 6. Divisioonan komentaja, kenraalimajuri Einari Vihma) on herkkä vatsa ja hänen pitää saada joka aamu tilkallisen juuri lypsettyä maitoa, muuten vatsa menee sekaisin ja silloin ei ole kivaa olla lähellä".
Laguksen pojat saattoivat olla ylimielisiä ja koppavia, mutta sen verran oli itsesuojeluvaistoa, että he eivät lähteneet haastamaan Vihmaa! "Emme tienneet tätä, vie se lehmä takaisin, emme halua suututtaa Vihmaa!"
Myöhemmin, kun sekä 6. Divisioona, että Laguksen divisioona joutuivat Lapin sotaan Janne joutui vielä kerran tekemisiin näiden miesten kanssa.
Mutta se onkin toinen tarina.

Rakennusalalle tarvitaan Terävyyttä!

Viime aikoina on puhuttu siitä, että putkiremontit ym. voitaisiin tehdä paljon nopeammin ja paremmin. Olen kyllä samaa mieltä ja olen usein saanut kokea, että rakennus- remontti- ja huoltoalan hitaus johtuu velttoudesta ja piittaamattomuudesta.
Kerran, kun vielä asuin Kivenlahdessa koettiin talossa tapahtumasarja, joka paljasti, että alalla kaikki ei ole kohdallaan. Huoltoyhtiölle oli ilmoitettu, että lämmintä vettä tuottava lämmönvaihdin on kohta uusittava mutta eihän ne huoltomiehet mitenkään varautuneet siihen. Sitten yhtenä torstaina vaihdin meni lopullisesti rikki ja huoltoyhtiö ei ollut tehnyt mitään valmisteluita, joten jäätiin ilman lämmintä vettä. "On tilattu uusi ja se tulee ensi viikon alkupuolella" vastattiin asukkaille. Sitten tilattu vaihdin tuli, mutta nyt huomattiin, että se onkin vääränmallinen, ei sovi putkistoon. Eli tilataan uusi ja se tulee, jos hyvin käy viikon sisällä.
Tämä sirkus johti siihen, että kerrostalossa oltiin ilman lämmintä vettä 12 vuorokautta.
Vähän aikaa myöhemmin rakensin omakotitalon tänne Kirkkonummelle. Talopaketti tuli Ruotsista ja siinäkin kävi sillä tavalla, että koko työmaa pysähtyi kolmeksi viikoksi. Syy ole se, että kun rekka lähti talotehtaalta se ajoi vielä muutamaan paikkaan hakemaan erilaisia osia. Oli loma-aika ja osia luovuttamassa oli joku kesäapulainen, joka onnistui antamaan vääriä osia rekkakuskille. Kattotikkaat, vesikourujen koukut ym eivät sopineet pakettiin. Jäätiin odottamaan uusia osia.
Näitä asioita pitää hoitaa Terävyydellä, joka nykyään on katoava luonnonvara. Minulle tulee nimittäin mieleen Kapselon sodanaikainen toimitusjohtaja, everstiluutnantti Martti V. Terä. Terällä oli paljon muita tehtäviä ja hyvä jos hän kerran viikossa ehti käydä Kauklahdessa.
Mutta kun hän kävi, niin hän osasi heti oikaista asioita ja estää virheitä ja saada tuotanto luistamaan ilman turhia viivytyksiä. Terä näki heti ja kaukaa, että joku asia oli pielessä "Ei, ei, nallit eivät sovi tuohon kapseliin! Ei kannata yrittää käyttää tuota istukkaa! Muistakaa nyt, että lisäpanosten tarve on jatkossa korkeintaan 2-3 kertaa suurempi kuin peruspanosten!
Tämä toteamus johtui siitä, että jotkut tykistökomentajat - mm Hangon Ryhmässä - olivat puuttuneet yhteen epäkohtaan krh-joukoissa ja antaneet seuraavat ohjeet "Tästä eteenpäin pitää välttää käyttämästä heittimissä maksimäärää lisäpanoksia, kaksi tai kolme riittää, koska muuten putket kuluvat todella nopeasti loppuun".
Eli nykyään ollaan varomattomia ja huolimattomia näissä rakennus- ja korjaus-asioissa!

Janne Haapalan kokemuksia.

Jos nyt kertoisin yhden suomalaisen sotaveteraanin elämästä ja kokemuksista samalla tavalla kuin kerroin Victor Sheymovista. Tämä ajatus tuli mieleen kun huomasin, että Saunalahden oma poika Heikki Antero Hiltunen oli ollut jatkosodan alussa lääkärinä samalla rintamalohkolla kuin Janne Haapala, eli Janne Haapala lähti jatkosotaan Jalkaväkirykmentti 33:n  kahdeksannessa komppaniassa, jossa oli pääsääntöisesti Sodankylän reserviläisiä ja komppanian päällikkönä toimi kapteeni Matinlassi. Janne Haapala oli syntynyt Uhtualla 1910-luvun alussa ja hän kuoli 1980-luvulla. Sotien jälkeen hän toimi kauppiaana Kittilän Alakylässä. Ollessaan eläkkeellä hän kirjoitti muistelmia, joita ei ole julkaistu mutta minä olen lukenut osia niistä.
Jo lapsena hän sai kokea mielenkiintoisia tapahtumia kun perhe joutui keskelle valkoisten ja punaisten sotatoimia Vienan laulumailla 1918-1920. Kerran sattui käymään niin, että punaisten neuvostojoukkojen esikunta majoittui Haapalan perheen taloon Uhtualla. Jannen isä piti nimittäin kauppaa siellä ja toimi saman aikaan kiertävänä kauppiaana. Tätä työtä hän jatkoi sitten perheen paettua Suomeen.
Mielenkiintoista tässä tapauksessa oli, että punaisia johti ahvenanmaalainen Eyolf Mattsson, josta myöhemmin tuli Puna-Armeijan kenraali. Tarinan mukaan Mattsson ja arkkitehti Alvar Aalto olivat opiskeluaikoina hyviä ystäviä ja he erosivat sovussa tammikuussa 1918. Aalto siirtyi valkoisten puolelle ja Mattsson liittyi punakaartiin.
Haapalan elämäntarina on kertomisen arvoinen siksi, että siinä on muutama, historian kannalta mielenkiintoinen kohtaus. Haapalan isä oli joskus 1930-luvulla ostamassa kuorma-autoa kauppareissuja varten. Koska Janne olisi kuitenkin toiminut kuljettajana isä lähetti Jannen katsomaan autoa ja päättämään kaupasta. Janne otti mukaansa pari kaveria ja he menivät GM:n Rovaniemen toimipisteeseen katsomaan Chevrolet merkkistä kuorma-autoa.
Kauppias ei voinut uskoa, että nämä pojanklopit tosissaan pystyvät ostamaan ja maksamaan sellaista autoa, joten hän piti koko touhua pilana ja esiintyi irvokkaasti poikia kohtaan. Janne meni kotiin ja sanoi "Sieltä ei ainakaan osteta mitään autoa" ja Janne lähti Ouluun mistä auto ostettiin.
Kun GM:n Suomen konttorista sitten kysyttiin miksi Janne oli ostanut auton Oulusta eikä Rovaniemeltä niin Janne kertoi mitä oli tapahtunut ja GM otti heti edustuksen pois Rovaniemen edustajalta.
Eli asiakasta ei kannata aliarvioida.
Toinen mielenkiintoinen tapaus Jannen elämässä sattui sota-aikana, Poventsan suunnalla. Janne oli silloin vääpelinä 6. Divisioonan Kuljetusesikunnassa. Kerran hänen piti järjestää kuljetus yhdelle vääpelille samaisen divisioonan tykistöstä. Koska Janne oli kiinnostunut autojen hoidosta ja kunnosta ja halusi pitää ajotaitoa yllä hän lähti itse ajamaan. Normaalisti hän olisi antanut tehtävän jollekin autosotamiehelle.
Osoittautui että kyseessä oli yksi vääpeli Miettunen, jonka reaktio oli hyvin varautunut kun hän näki, että ratin takana istuva oli arvoltaan vääpeli, niin kuin hän itse. Itse asiassa Janne oli vääpelinä vanhempi kuin Miettunen, mutta jälkimmäinen oli olettanut että Janne on ajamassa sen takia, että hän on saanut jonkun rangaistuksen, eihän vääpelin tarvitse alentua kuljettajaksi!
Jannen ensitapaaminen Suomen tulevan pääministerin ja Lapin läänin tulevan maaherran kanssa tapahtui siis näissä merkeissä. Myöhemmin, kun Martti Miettunen oli maaherrana Janne joutui tekemään paljon yhteistyötä hänen kanssa ja he tulivat hyvin toimeen keskenään ja joskus he saattoivat yhdessä  nauraa tälle väärinkäsitykselle.
Voisinko saada kommentteja, ovatko tämän tapaiset kertomukset kiinnostavia?

Sodan aikaista rannikkopuolustusta Espoon edustalla.

Kuten aikaisemmin kerroin niin Helsingin ja Espoon edustalla oleva  saaristo oli poikkeuksellisen vahvasti puolustettu sotien aikana. Muun muassa Kuivasaari, Harmaja, Glosholm, Orrengrund, Miessaari, Ryssänkari, Mäkiluoto ja Kytö kuuluivat linnakevyöhykkeeseen, johon oli panostettu paljon rahaa ja työtä.
Espoon lahden suun edustalla oleva Kytö on mielenkiintoinen tapaus. Mitään varsinaista strategista merkitystä en näe tässä saaressa. Mutta koska se sijaitsi suoraan Espoon lahden suun ulkopuolella niin joku on ajatellut, että sillä on suurta merkitystä. Tältä näyttivät rakennussuunnitelmat jatkosodan alussa:

Elokuun alussa vuonna 1941 pidätettiin kolme desanttia  viereisellä Stenskärin luodolla. Jos desanttien oma kertomus pitää paikkaansa he olivat hypänneet alas jossain Tuusulan ja Hyvinkään seudulla ja huomaamatta hakeutuneet rannikolle Helsingin itäpuolelle ja siten soutaneet varastetulla veneellä linnakevyöhykkeen ohitse länteen ennen kuin heidät sattumalta saatiin kiinni Kytön viereisellä luodolla. Kaksi heistä tuomittiin kuolemaan 1. Rannikkoprikaatin kenttäoikeudessa ja heidät teloitettiin Suomenlinnassa 21.8.1941. Kolmas oli alaikäinen ja vältti kuolemantuomion.

Kävin Tukholmassa.

Kävin Tukholmassa, Sota-arkistossa, eli en ole kadonnut kuvoista. Sieltä löytyy paljon Suomeen liittyvää aineistoa ja huomaan koko ajan miten vähän olen tiennyt asioista. Nyt paljastui, että lähellä sitä kirkkoa - Örbyn kirkko - minne on haudattu se surullinen tapaus Knut Svensson, josta olen aikaisemmin kertonut, niin löytyy tämä paikka:http://ldsh.swedn.org/page.php?10095

Ljushultin pitäjässä, Boråsin itäpuolella,  kauniilla niemellä löytyy tämä kappeli, joka osittain on pyhitetty Suomen sodissa vuonna 1918 ja 1939-1944 kaatuneille ruotsalaisille vapaaehtoisille.

Nyt pitää jälleen palata Espoon tapahtumiin ja minulla on muutama johtolanka ja idea siitä miten pitäisi edetä. Niistä lisää myöhemmin.

Victor Sheymov VIII

Kerrotaan sitten miten Victor pääsi länteen: Kun hän palasi Moskovaan hänen vaimonsa Olga oli suureksi avuksi jatkoa ajatellen. Kun Victor lähti tapaamaan "kontaktinsa" pariskunta puhui puuta heinää "seinille" tyyliin "Veisitkö roskapussin ulos? Menen sillä aikaa nukkumaan" . Victor poistui kotoa ja ajoi bussilla yhteen suuntaan ja tuli sitten takaisin hetken päästä toisella bussilla ja ajoi. yhdelle metro-asemalle. Kun bussi ohitti hänen talonsa, hän vilkaisi oliko Olga sytyttänyt valot asunnossa. Jos oli, se olisi ollut merkki siitä, että Olga oli nähnyt että joku lähti seuraamaan Victoria. Sitten Victor ajeli tunnin verran maanalaisella edes takaisin ja hyppäsi aina ulos junasta viime hetkellä.
Ensimmäinen tapaaminen oli leveällä kadulla yhden kuuluisan patsaan lähellä. Hän löysi kontaktinsa helposti ja koodisanojen jälkeen voitiin keskustella asioista. Ensimmäiseksi molemmat kysyivät paljonko toisella on aikaa tähän tapaamiseen ja Victor halusi tietää montako miestä CIA:n sisällä tietävät hänestä. Vastaus oli "Vain kuusi".
Pitkin talvea 1979-1980 näitä tapaamisia oli paljon ja pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia salakuljettaa koko perhe länteen. Victor sanoi heti, että mikään lentokenttä tai tavallinen rajanylityspaikka voi tulla kysymykseen,  koska seiskan parhaimmat miehet kyttäävät juuri siellä.
Lopulta suunnitelma oli valmis ja operaation oli määrä käynnistyä perjantaina toukokuun 16 vuonna 1980,  illalla. Viimeiset viikot olivat täynnä valmisteluja, koska Victor ymmärsi että asunnossa ei saa olla mitään merkkejä siitä, että perhe olisi tietoisesti lähtenyt matkalle. Olga halusi ottaa mukaansa rakkaita valokuvia mutta Victor oli tiukkana "Ei käy, otetaan kuvat mikrofilmille". Victorin kontakti olisi vielä halunnut lavastaa onnettomuuden niin että olisi näyttänyt siltä, että koko perhe on hukkunut. Victor sanoi "Ei onnistu, he tulevat heti näkemään, että kyseessä on lavastus". Itse asiassa kävi niin, että KGB oli yli 10 vuotta siinä uskossa, että perhe on kuollut.
Victor kohtasi loppumetreillä monta vaikeata pulmaa. Miten hän sanoo hyvästit vanhemmilleen? Hän ei voinut kertoa "Viikon päästä me loikataan länteen". Joten Victor sanoi isälleen "Jos joku tulee väittämään, että minä olen kuollut, niin sitä ei pidä uskoa, vasta jos näette ruumiini sitä voi uskoa!
Victorilla oli hyvin läheinen ystävä, joka olisi joutunut suuriin vaikeuksiin siinä tapauksessa, että loikkaus olisi epäonnistunut, joten Victor järjesti näyttävän riidan tämän kaverin kanssa ja toivoi, että joku päivä ystävä ymmärtää syyn.
Sitten, kun oli muutama päivä jäljellä Olga lähti ostamaan perheelle junaliput Uzgorodiin, kaupunki lähellä (Tsekko) Slovakian rajaa. Victor opasti "käy ensin ostamassa menoliput ja sitten paluuliput erikseen, molempia pitää olla mukana! Mutta niitä ei voi ostaa samalla kertaa".
Työpaikallaan Victor oli antanut ymmärtää, että perhe viettää viikonlopun ystävän datjalla.
Perjantaina 16 toukokuuta vuonna 1980 oli hermoja raastava päivä ja illalla perhe poistui sitten lopullisesti kodistaan. Vähän aikaa ajeltiin edes takaisin metrolla ja sitten hypättiin Uzgorodiin menevään yöjunaan. Jossain vaiheessa Elena puettiin pojaksi ja koko ajan Victor seurasi ympäristöä katsoakseen ovatko seiskan pojat kintereillä?
Kun aamulla lähestyttiin Uzgorodia Victor mietti kuumeisesti mikä olisi parasta? Ajaa perille asti tällä junalla vai vaihtaa toiseen junaan läheisellä asemalla? Victor päätti vaihtaa, koska jokainen ylimääräinen hetki Uzgorodissa olisi riski.
Lauantaina klo 11.22. perhe oli perillä ja nyt oli toimittava nopeasti. Elenalle oli annettu annos unilääkkeitä, joten hän nukahti oikealla hetkellä ja jouduttiin kantamaan. Pari korttelia asemarakennuksesta harmaa Volga oli odottamassa. Auto kuului yhdelle Voitekille, joka oli puolalainen kelmi ja salakuljettaja ja hän ajeli usein rajan yli edes takaisin. KGB oli kauan sitten lakannut epäilemästä häntä mistään vaarallisesta. He tiesivät, että Voitek salakuljetti tavaroita eri paikkoihin, mutta koska hän aina antoi heillekin jotain kivaa, niin hänen tekemisiä oli pitkään katsottu sormien läpi. CIA oli osannut valita oikean miehen oikeaan tehtävään.
Victor ja Elena laitettiin varta vasten rakennettuun laatikkoon takapenkin alle ja Olga esiintyi Voitekin uutena tyttöystävänä.
Auto ja erityisesti kyseinen laatikko oli käsitelty hajusteilla, jotta rajavartioiden koirat eivät huomaisi mitään. Koiria oli koulutettu erottamaan venäläiset muista hajun perusteella.
Nyt seurasi todella jännittäviä hetki kun KGB:n rajavartijat tutkivat auton, mutta koska auto ja Voitek olivat tuttu näky rajapuomeilla niin he eivät vaivautuneet katsomaan jokaista paikkaa kunnolla.
Auto pysähtyi useita kertoja tarkastuksia varten ja vasta kun Victor ymmärsi, että ollaan Slovakian puolella hän huokaisi helpotuksesta.
Sitten ajettiin nopeasti Itävallan puolelle ja Wienissä perhe tiesi, että loikkaus oli onnistunut. Perhe muutti Amerikkaan ja Victorista tuli menestyvä yrittäjä. Hän perusti muun muassa Invicta Networksin, joka teki erilaisia salausjärjestelmiä tietoliikennettä varten.
Victor vei todella tärkeitä tietoja länteen. On arvioitu, että niiden avulla Neuvostoliitto romahti pari vuotta aiemmin kuin se olisi muuten romahtanut. Tiedoissa oli kuitenkin se pulma, että CIA:n piti käyttää niitä säästeliäästi ja varovaisesti, koska muuten loikkaus olisi voinut paljastua liian aikaisin.
Nyt ehkä selvisi, miksi kirja on niin jännittävä, se perustuu tositapahtumiin ja kirjassa on paljon tietoa Neuvostoliiton arjesta,  joka todella oli "Vieras maa, siellä asioita tehtiin eri tavalla!"

"Sotasyyllinen" Henrik Ramsay.

Jätetään Victorin huolet vähäksi aikaa ja palataan juurille. Olen usein kävellyt  Espoon kirkon lähellä ja miettinyt haudattujen elämänkohtaloita. Kirkon vieressä lepää sukulaisia, luokkakavereita, naapureita ja sitten meillä on sankarihaudat. Sankarihautojan lähelle on haudattu Espoon kartanon isäntä Henrik Ramsay, joka istui Suomen hallituksessa vuosina 1941-1944. Ensin hän oli kansanhuoltoministerinä ja sitten ulkoministerinä. Sodan jälkeen hänet tuomittiin sotasyyllisenä ja olen arkistossa lukenut tähän oikeudenkäyntiin liittyviä asiakirjoja.
Ramsay vastaa syytöksiin erittäin maltillisesti, mutta vastaukset ovat todella vaikuttavia. Häntä syytettiin monesta asiasta ja hän myöntää toimineensa juuri niin kuin sanotaan. Muun muassa väitettiin, että hän oli kansanhuoltoministerinä luottanut liikaa Saksaan kun hän oli sopinut viljatoimituksista Saksasta. Ramsayn vastasi, että kun hän tuli kansanhuoltoministeriksi lokakuussa 1941 niin tilanne oli hälyttävä. Suomen piti nopeasti saada leipäviljaa jostain ja muualta viljaa ei ollut saatavissa.
Tähän tyyliin hän kumoaa syytökset ja toteaa, että vaikka hän itse koko ajan halusi rauhaa "niin vastassa oli kovat ja tosiasiat, joita ei voinut jättää huomioimatta". Näillä sanoilla hän päättää puolustuspuheensa:

Ramsayn suvun tarina alkoi Skotlannissa 900 vuotta sitten ja peritty velvollisuudentunto ja ylpeys on havaittavissa myös Henrik Ramsayn sanoista ja teoista. Ylämaan klaanien kunniakäsityksen keskeinen periaate on ollut, että annetut tehtävät otetaan vastaan ja hoidetaan mahdollisimman hyvin, annetut lupaukset pidetään ja suvun vaakunan kunnia pidetään puhtaana. Siksi hiljennyn aina Ramsayn haudan kohdalla kun kuljen ohi.

Victor Sheymov VII

Nyt alkaa tapahtua! Victor lähtee siis käymään Varsovassa, työtehtävissä. Paikallinen KGB-yhteysmies on vastassa ja heti alkuun Victor haluaa nähdä USA:n suurlähetystön. Hänellä on erinomainen selitys, eli hän haluaa katsoa tarkkaan minkälaisia antenneja löytyy rakennuksen katolta. Tämä on rutiinia Victorin työssä, joten virkatoveri ei näe siinä mitään kummallista. Itse asiassa Victor ei ole tippaakaan kiinnostunut katon antenneista, vaan hän haluaa katsoa sisäänkäyntiä ja sen ympäristöä.
Seuraavana iltana paikalliset neuvostoihmiset järjestävät elokuvaillan omassa "kulttuurikeskuksessa". Victor pyytää päästä katsomaan paikkaa etukäteen ja nyt hänen oma suunnitelmansa lähtee pyörimään. Kulttuurikeskuksen vessassa on ikkunoita, joita ei pystytä aukaisemaan, koska ne on naulattu kiinni. Victorilla on työkalut mukana ja hän poistaa naulat ja laittaa tilalle lyhyen ruosteisen naulan, jotta ikkuna lähtisi helposti auki. Kun seiskan mies ennen näytöstä tarkastaa vessan hän ei näe mitään erikoista.
Juuri kun elokuva on alkamassa Victor tuntee "pahoinvointia" ja sanoo muille, että minun täytyy käydä vessassa. Hän aukaisee ikkunan ja hyppää kadulle ja löytää heti taxin, joka ajaa hänet suurlähetystön eteen. Tämän kuljettajan suhteen Victor tunsi itsensä turvalliseksi, koska puolalaiset eivät olleenkaan tykänneet venäläisistä ja he olisivat kernaasti auttaneet neuvostokansalaista loikkaamaan länteen. Klo 17.57 lokakuun 31 päivä vuonna 1979 Victor juoksi sisään USA:n suurlähetystöön. Pienten väärinkäsitysten jälkeen hän sai puhua tiedustelumiesten kanssa ja sai sovittua, että hän alkaa tapailla CIA:n miehiä Moskovassa, kun hän pääsee takaisin. Sovittiin ajoista, vara-ajoista ja paikoista.
Oletteko te sifferimies, häneltä kysyttiin? Victor kertoi, että hän on KGB:n majuri ja on vastuussa siffereiden ja tietoliikenteen turvallisuudesta.
CIA:n miehet katsoivat toisiaan ja ajattelivat "Oho, mikä saalis!"
Victor vietiin takaisin elokuvateatteriin turvallisessa autossa, ajoissa ennen elokuvan päättymistä ja hän sai tietää: "Te järjestitte kyllä aikamoisen Halloween-tempun, koska tänään vietämme Halloweeniä"
Victor ei tietenkään tiennyt mikä on Halloween, mutta hän tunsi suurta helpotusta kun hän pääsi Moskovaan kertomaan vaimolleen, että kaikki oli mennyt putkeen.
Nyt alkoi se varsinainen seikkailu, joka huipentui eräänä lauantaina toukokuussa vuonna 1980.

Victor Sheymov VI

Victor yritti siis ajaa päin amerikkalaista diplomaattiautoa siinä toivossa, että hän saisi luovuttaa pienen paperin kyseiselle tiedustelumiehelle. CD-auto onnistui kuitenkin väistämään ja Victor tunsi epäonnistuneensa. Hän ymmärsi heti, että hän ei enää pystyisi uusimaan tätä temppua ja tajusi, että hän on nähnyt turhaa vaivaa niin monessa asiassa. Hän oli pitkään kytännyt mahdollisuutta ajaa tätä kolaria yhdessä suuressa risteyksessä ja sen takia hän oli lähtenyt aina eri aikaan töihin, jotta hän voisi tiedustella risteystä tarkemmin. Hän tiesi, että seiskan pojat makaavat jossain lähellä kiikaroimassa risteystä ja siksi hän yritti selvittää missä he ovat ja onko kuolleita kulmia, missä kolari olisi mahdollinen. Tämä oli nyt ollut turha työ! Victor tiesi, että kolarisuunnitelma oli kuollut ja kuopattu, koska uusi yritys olisi heti herättänyt epäilyjä.
"Mutta tässä maassa niin moni asia tehdään aivan turhaan" ajatteli Victor ja muisteli mitä kaikkea hän oli joutunut tekemään KGB-miehenä. Kun hän oli ihan uusi agentti vuonna 1973 hän oli saanut erikoisen tehtävä: Hänen piti kerätä rautaromua eri paikoista ja tuoda romu yhteen isoon konttiin. Ainoa ehto oli, että hän sai kasaan niin paljon romua - ihan samaa mitä se oli - että kontti painoi enemmän kuin 12 tonnia, ja sitten iso Antonov-kuljetuskone veisi tämän kontin Amerikkaan ja takaisin.
Mikä tämä nyt on, ajatteli Victor ja toinen KGB mies tiesi vastauksen: "Bresjnev on menossa valtiovierailulle Amerikkaan ja joku idiootti oli kertonut hänelle, että kun Nixon viime vuonna kävi Moskovassa niin USA:n presidentillä oli mukanaan 12 tonnia painava kontti, joka oli täynnä tietoliikenne- ja radiolaitteita presidentin salaisia viestejä varten. Mutta eihän Bresjnevin laitteet paina kuin pari tonnia. Siksi tämä romukeräys, Bresjnev vaatii, että hänen "konttinsa" on painavampi kuin Nixonin, sama se mikä siinä on!"
Kun kesä muuttui syksyksi vuonna 1979 niin Victor teki koko ajan suunnitelmia siitä, miten hän saisi yhteyttä amerikkalaisiin. Hän keksi koko ajan uusia ideoita, mutta joutui aina toteamaan, että tämäkään ei onnistu.
Lokakuun loppupuolella hän sai tehtävän mennä Varsovaan työasioissa. Victor ajatteli heti "Nyt tai ei koskaan".

Victor Sheymov V

Jatketaan kertomusta! Victor opetteli ja kokeili paperin syömistä koska hän pohti eri tapoja päästä loikkaamaan. Victor ja Olga olivat miettineet erilaisia vaihtoehtoja ja lopuksi he tulivat siihen tulokseen, että ainoa tapa oli saada joku läntinen tiedustelupalvelu järjestämään heidän matkansa länteen. Ja USA oli paras vaihtoehto.
Eli Victorin piti päästä yhteyteen jonkun amerikkalaisen diplomaatin kanssa ja edetä sen kautta. Helpommin sanottu kuin tehty, koska seiskan pojat pitivät silmällä näitä diplomaatteja erittäin tiivisti ja Victorin ja Olgan asunto oli valvottu, eli seinillä oli korvat.
Victor kirjoitti siksi paperilappusen, jossa oli tarkat tiedot ja suunnitelmat siitä miten hän halusi että asiassa edetään. Hänen piti kytätä sopivaa tilaisuutta niin että hän saisi tämän paperin annettua amerikkalaiselle diplomaatille. Ja jos jotain menisi pieleen hän söisi sen heti!
Moskovan ulkopuolella oli järvi, jonne kaupunkilaiset ja myös vieraiden valtioiden diplomaatit kerääntyivät kuumana kesäpäivänä soutelemaan ja uimaan. Victor ja Olga menivät myös sinne ja rannalla Victor tunnisti veneen jossa oli selvästi amerikkalaisia. Tässä olisi mahdollisuus!
Mutta Victor tiesi myös, että seiskan pojat vahtivat tapahtumia erittäin tarkasti. Lyhyt vilkaisi vastarannalle kertoi heti, että nämä pojat makaavat kaislikossa kiikaroimassa tilannetta. Kiikareiden linsseistä heijastuvat auringon säteet tulivat useasta paikasta. Ei onnistu!
Victor sanoi myöhemmin vaimolleen, että "tämä venetempaus oli tyhmä, meidän ei pitäisi näyttäytyä näin avoimesti!"
Muutama päivä myöhemmin Victorin työkaveri osoitti hänelle yhtä CD-kilvillä varustettua autoa ja sanoi: "Tuolla autolla liikkuu todella ovela CIA-mies, me vahdimme häntä hyvin tarkasti." Victor näki auton tulevan ja seiskan musta Volga oli kiinni ihan puskurissa. Hän tiesi hyvin, että aina kun amerikkalainen diplomaatti liikkui kaupungilla niin toistakymmentä partiota seurasi koko ajan tapahtumia. Mustassa Volgassa olevat miehet olivat oikeastaan vain muistutuksena diplomaatille "Teitä pidetään silmällä!" Todella taitavat varjostajat eivät seuranneet autoa niin lähellä.
Victor kehitti nyt sellaisen suunnitelman, että hän ajaa kolarin tämän auton kanssa ja ryntää ulos "tappelemaan" diplomaatin kanssa ja samalla hän pistää paperinsa diplomaatin taskuun.
Hyvä tilaisuus tuli vastaan melko nopeasti. Victorin autossa oli työkaveri mukana ja he ajelivat diplomaatin perässä leveällä moskovalaisella kadulla. Victor lähti ohittamaan ja samalla hän oli näyttävinään kaverille jotain "Hei, näetkö mitä tuolla on?" Victor käänsi rattia nopeasti siinä toivossa, että hän osuisi CD-auton kylkeen.
jatkuu

Victor Sheymov IV

Victor oli siis päättänyt loikata länteen. Ja hän aikoi myös viedä vaimonsa Olgan ja Elena-tyttären länteen. Elena oli syntynyt muutama vuosi aikaisemmin ja Victorin päätös ottaa tytär mukaan oli helppo tehdä Valerin karmean kohtalon jälkeen. Tästä maasta meidän on päästävä pois!
Mutta miten? Siinä vasta ongelma ja Victor mietti kuumeisesti erilaisia ratkaisuja. Eräänä päivänä hän sai tietää, että KGB vie Suomeen yhden kontillisen laitteita Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystöön. Perhe voisi piiloutua konttiin ja sitten perillä Helsingissä yrittää jatkaa matkaa länteen.
Victor luopui nopeasti suunnitelmasta, koska hän oli kuullut, että neljä nuorta poikaa, jotka olivat kotoisin Uralin läheltä olivat onnistuneet matkustamaan Viipuriin ja kävelemään Suomen rajan yli. Suomen viranomaiset pidättivät ja luovuttivat heidät neuvostoviranomaisille ( tästä tapauksesta ei ole koskaan kerrottu Suomen mediassa! ). Victorin mukaan näitä ei rangaistu, siksi että he suostuivat kertomaan mitä reittiä olivat kävellet.
Victorin päävastustaja oli nyt KGB:n Direktoraatti 7, eli seiska joka piti kansaa silmällä, niin että kukaan ei päässyt loikkaamaan ja samalla vahdittiin tarkasti, että neuvostokansalaiset eivät ole tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.
Tämä tarkka vartionti tuli kalliiksi valtiolle ja joskus joku ovela läntinen agentti käytti hyväkseen tämän vartioinnin niin, että seiskalle tuli valtavasti töitä. Diplomaattista koskemattomuutta nauttiva tiedustelumies saattoi tehdä sellaisen tempun, että kun hän liikkui kaupungilla hän puhutteli mahdollisimman monta neuvostoihmistä. Jokainen näistä pidätettiin ja KGB:ltä meni valtavasti aikaa ja resursseja kun näitä kuulusteltiin.
Victor tiesi että hänellä on sen verran älykkyyttä, että hän pystyy jallittamaan tämän järjestelmän. Ja Olga oli myös terävä tyttö.
Jos joku ulkopuolinen, neuvostojärjestelmästä tietämätön ihminen olisi seurannut Victorin tekemisiä tähän aikaan - vuonna 1979 - niin hän olisi ajatellut, että siinä on joku kylähullu. Victor teki mitä ihmeellisimpiä asioita. Hän käytti muun muassa paljon aikaa kun hän kokeili miten nopeasti  hän pystyy syömään paperia. Minkä laatuinen paperi on helppo syödä nopeasti?
Miksi ihmeessä?
jatkuu

Victor Sheymov III

Victor ymmärsi että Valeri oli tehnyt pahan virheen kun hän meni haukkumaan Neuvostoliittoa omalle isälleen, joka kuului ehdottomaan eliittiin. Isä oli Keskuskomitean jäsen ja sai nauttia sellaisista etuoikeuksista, joista neuvostokansa saattoi vain unelmoida.
Valeri oli töissä KGB:n ensimmäisessä direktoraatissa ja tämä paikka koostui kahdesta osastosta, joista toinen oli normaalia tiedustelutyötä tekevä jaos, joka pääosin toimi ulkomailla. Toinen osasto teki sitten likaiset työt ja niistä Valeri ja Victor saivat esimakua kun puolalainen kardinaali valittiin paaviksi. Ei kestänyt kauan ennen kuin he saivat nähdä paperin joka viittasi siihen, että KGB yrittää murhata tämän uuden paavin.
Victorin työ oli lähinnä toimia eräänlaisena ongelmien ratkaisijana -"troubleshooterina" - aina kun eteen tuli pulmia. Niitä riitti, ja Victorin maine kasvoi ja hänen uransa sai melkoisen "boostin" kun KGB oli huomannut, että Neuvostoliiton suurlähetystössä Pekingissä oli vuoto.. Victor matkusti Kiinan ja onnistui ratkaisemaan ongelman. Jonkun aikaa hän tutki lähetystörakennusta ja huomasi sitten, että rakennuksen savupiiput toimivat mikrofooneina ja kiinalaiset salakuuntelevat lähetystöä. Tietoliikenteen ja siffereiden turvallisuus oli Victorin erikoisala.
Victorin vaimo Olga oli myös kyllästynyt elämään Neuvostoliitossa ja joskus he saattoivat jutella keskenään aivan kauheita asioita: "Meidän täytyy päästä pakoon länteen! Me emme tiedä lännestä mitään, mutta tiedämme että tämä järjestelmä on täysin paha ja mätä"
Suomessa on ryhmiä, jotka kehuvat sillä, että heillä on "vakaumus" ja he eivät voi suorittaa asevelvollisuutta jne. Vetoamalla "vakaumukseen" he pääsevät paljon helpommalla kuin muut. Victor vakaumus oli aivan toista luokkaa: Hän oli vakaumuksensa takia valmis vaarantamaan oman ja vaimonsa hengen, sellaisen asian puolesta, josta hän ei voinut olla täysin varma.
Niin, Valeri oli mennyt puhumaan isälleen sopimattomia ja muutaman päivän kulutta Valeri löydettiin kuolleena. Hautajaisissa Victor seisoi kunniavartiossa Valerin arkun äärellä. Kun Victor näki Valerin isän ilmeen hän tajusi heti mitä oli tapahtunut. Isä oli ilmiantanut oman poikansa ja poika maksoi tästä hengellään. Tämä tapahtui vuonna 1979 meidän naapurimaassa! Miettikää vielä kerran: Järjestelmä mätänee kovaa vauhtia ja silti keskuskomiteassa istuva isä on valmis uhraamaan oman poikansa jotta hänellä säilyisi asema! Sellainen maa tämä Neuvostoliitto oli!
Siinä arkun äärellä Victor antoi oman lupauksensa: "Minä loikkaan länteen ja autan tämän järjestelmän tuhoamisessa!
jatkuu

Victor Sheymov II

Jatkan sitten siitä mihin jäin. Victorin sisko oli naimisissa varsinaisen lurjuksen kanssa. Tämä oli salaa antanut myrkkyä Victorille, koska hän oletti, että jos Victor kuolee hän saa Victorin asunnon ja kaiken lisäksi hän pahoinpiteli Victorin siskoa. Tämä lurjus oli myös töissä KGB:ssä, tarkemmin järjestön kolmannessa direktoraatissa. Tämä direktoraatti valvoi puna-armeijan henkilöstön poliittista luotettavuutta ja se oli kansan parissa erittäin vihattu.
Victor ei voinut jättää lankonsa edesottamuksia rankaisematta ja hän, KGB-agentti kääntyi paikallisen mafiamiehen puoleen. Nyt on muistettava, että Neuvostoliiton järjestäytynyt rikollisuus oli jotain aivan muuta kuin lännessä. Ensinnäkin tämä musta pörssi oli kaikkialla, koska päivittäisten tavaroiden saamiseksi melkein jokainen joutui turvautumaan heihin. Maitoa, leipää, perunaa, vaatteita ja muita tarvikkeita sai heiltä, eikä tarvinnut jonottaa tuntikausia. Joku on sanonut osuvasti, että  Neuvostoliiton/Venäjän mafia on ollut aivan erilainen kuin mafia lännessä. Siellä paikallinen mafiapomo saattoi samalla olla sekä poliisipäällikkönä, tuomarina, paikallisena puoluepomona tai kaupunginjohtajana.
Victor kertoi ongelmastaan mafiamiehelle mutta lisäsi, että se on sentään siskon mies, eikä häntä voi tappaa vaikka mies on täysin kelvoton. Asia hoidettiin niin, että lanko siepattiin ja pakotettiin juomaan kokonaisen pullon vodkaa. Sen jälkeen lanko jätettiin melkein sammuneena kadulle, niin että kaikki naapurit näkivät hänen konttaavan ja huomasivat että vodkaa oli nautittu runsaasti.
Victorin paras ystävä oli Valeri J, joka oli töissä KGB:n ensimmäisessä direktoraatissa. Valerin isä oli NKP:n keskuskomitean jäsen ja perhe kuului siten maan ehdottomaan eliittiin.
Vaikka Valerilla oli kaikki mahdolliset etuoikeudet niin hän alkoi kuitenkin ennen Victoria epäillä koko järjestelmän luonnetta. Kun hän oli kahden Victorin kanssa hän saattoi haukkua koko Neuvostoliiton, Bresjnevin ja muut toverit maan rakoon. Victor oli itse alkanut epäillä koko järjestelmän järkevyyttä ja vaimonsa kanssa he puhuivat avoimesti siitä mahdollisuudesta, että he loikkaisivat länteen. Molemmat tiesivät, että se on melkein mahdotonta mutta sitten eräänä päivänä Valeri tuli ylpeänä kertomaan "Nyt minä olen sanonut isäukolle totuuden tästä maasta, puolueesta ja koko roskasta. Hän meni ihan kalpeaksi ja luulin, että hän saa infarktin"
Victor kauhistui "Tuo ei ollut mikään hyvä idea, ymmärrätkö mitä tästä seuraa?"
Valerin  harkitsematon teki käynnisti tapahtumasarjan, joka on harvinaisen kiehtova ja jännittävä!
jatkuu

Victor Sheymov I

Nyt minulla on paljon uusia johtolankoja, mutta niiden seuraaminen vie aikaa, joten lähden nyt kertomaan Victor Sheymovista, eli tarkoitan kirjaa "Tower of Secrets", paras lukemani kirja.
"Menneisyys on vieras maa, siellä asioita tehdään toisella tavalla" on tunnettu sananparsi. Tämä ei riitä kuvaamaan Victor Sheymovin tarinaa vaan pitäisi sanoa, että hän eli toisessa maailmankaikkeudessa,  jossa kaikki asiat olivat erilaisia. Ja kuitenkin tämä "maailmankaikkeus" oli olemassa vielä 26 vuotta sitten vain 60 kilometriä Helsingissä.
Victor Sheymov oli Moskovassa asuva nuori venäläinen, joka teki huikean tempun ja oli myötävaikuttamassa Neuvostoliiton romahdukseen. Kertomuksen voi aloittaa siitä kun hän tapasi tulevan vaimonsa Moskovassa 1970-luvun alussa, kun hän jonotti jotain tavallista arkipäiväistä tuotetta. Nuori moskovalaistyttö Olga ei kyllä aavistanut mitä olisi edessä kun hän rupesi seurustelemaan tämän nuoren ja älykkään miehen kanssa.
Kun he rupesivat suunnittelemaan avioliittoa Victor varoitti Olgaa "Jos tulet vaimokseni, niin minun pitää kertoa muutama tosia-asia itsestäni. Olen töissä sellaisessa paikassa, että emme  voi koskaan matkustaa ulkomaille, me emme koskaan saa olla missään tekemisissä ulkomaalaisten kanssa ja meitä tarkkaillaan joka hetki!"
Victorin työpaikka oli KGB ja sen kahdeksas direktoraatti. Siellä työssä olevat kuvailivat itseään seuraavalla tavalla "Me vartioimme neuvostovaltion suuria, pyhiä salaisuuksia"
Victor Sheymovin työpaikka oli nimittäin KGB:n 8 Direktoraatti, jonka vastuulla oli tietoliikenteen salailu, siffereiden turvallisuus ja näihin liittyvät ongelmat.
Victorin kohdalla voi etukäteen sanoa, että hän kuului ehdottomaan eliittiin ja olisi epätodennäköistä, että juuri hän loikkaisi länteen. Ja jos hän päättäisi näin tehdä, niin hänellä olisi häviävän pienet mahdollisuudet onnistua siinä.
Mutta hän päätti tehdä juuri näin ja onnistui siinä. Samalla hän nopeutti Neuvostoliiton romahdusta parilla vuodella.
jatkuu

S.Sahlstedt

Ajatuksia Pyhäinpäivän aattona.

Olen nyt laajentamassa blogia käsittelemään myös muita asioita kuin pelkästään Lounais-Espoon ihmisiä ja tapahtumia. Minulta on nimittäin kysytty erinäisiä asioita, kuten: Kun olet lukenut niin valtavasti  kirjoja niin mikä on paras lukemasi kirja? Olet tavannut paljon erilaisia ihmisiä, niin voisitko kertoa heistä jotain! Kuka on ollut todella mielenkiintoinen? Eli näitä asioita pitäisi käsitellä.

Olen aivan sattumalta löytänyt uusia johtolankoja, joita pitäisi seurata ja minulla olisi tarkoitus jossain vaiheessa tutustua lähemmin Espoon kartanon sodanaikaisen isännän papereihin. Eli ulkoministeri Henrik Ramsayn ajatuksiin siitä, miksi hänestä tuli "sotasyyllinen".

Tänään tyydyn vastaamaan kysymykseen "Mikä on paras lukemasi kirja?"
Vastaus on Victor Sheymovin "Tower of Secrets"

Sheymovin kirja ei ole "kirjalliselta tyyliltään" kovin erikoinen, mutta se perustuu tositapahtumiin ja se on kokonaisuudessaan tyrmäävä! Siinä ei ammuta, ei tapahdu murhia, mutta tarina on kiehtova. Palaan tähän myöhemmin ja tähän tapaukseen voi etukäteen tutustua tästä:https://en.wikipedia.org/wiki/Victor_Sheymov

Arkistohuumoria.

Olen nyt kirjoitellut melko ahkerasti koko lokakuun ajan ja mietin, että olisiko syytä kirjoittaa vain jos löytyy tärkeätä ja uutta tietoa alueen historiasta ja ihmisistä.
Huom! Osa minun kirjoitusvirheistä ei aina johdu kielitaidosta vaan usein siinä on huolimattomuutta ja seuraavana päivänä huomaan, että taas tuli kiireessä kirjoitusvirheitä, niin kuin se eilinen "luolasto".

Olen tänään taas kerran istunut Kansallisarkistossa ja lukenut dokumentteja ja ajattelin että tänään  kerron, vaihtelun vuoksi, vähän kaskuja tästä toiminnasta. Tutkimus ja asiakirjojen lukeminen ei välttämättä ole sellaista "kuivahkoa" ja ikävää toimintaa, vaan jännittävää ja yllättävää. Voi löytyä vaikka mitä ja kerran löysin yhdestä mapista, jonka olin ensimmäisenä avaamassa ison setelinipun!

Mutta, kun istutaan kahvilla niin kukkii ihan oma huumori. Yhden toisen tutkijan kanssa - hän tutkii vähän samoja asioita - ollaan heitetty huulta tähän tyyliin:
- Joo, HTK 1:n päällikkö osoittautui  liian pehmeäksi karkureiden käsittelyssä ja hänet vaihdettiin toiseen ja kovempaan mieheen, tilalle tuli majuri Erkki Toivanen. (Totta)
- Niin, Yleisradion tuleva ulkomaankirjeenvaihtaja! (Vitsi)
- Hän ei noussut Yleisradion pääjohtajaksi kuten Eino S. Repo. Heinäkuun 14 päivä vuonna 1944 Taipaleella, nuori luutnantti Eino S. Repo sai käskyn teloittaa omia miehiä, jotka olivat kieltäytyneet ottamasta asetta. Repo kieltäytyi ja käskyn antanut majuri lähti hakemaan kenttäoikeusistuntoa ja  kuolemantuomiota Revolle. Hän ei päässyt esikuntaan koska matkalla hän kaatui kranaatin täysosumasta ja näin Yleisradio sai kiistellyn pääjohtajan. (Tarina on tosi).

Tai sitten tulee vastaan todella huvittavia asiakirjoja. Sotien jälkeen käpykaartilaiset perustivat oman etujärjestönsä (ESTL) ja halusivat ryhtyä yhteistyöhön Neuvostoliitossa toimivan samanlaisen liiton kanssa!!!

He olivat ensin vaatimassa kaikenlaisia korvauksia siitä, että he olivat olleet karkuteillä. Sitten, kun näitä rintamamiestaloja alkoi nousta ympäri maata, he keksivät, että heillekin kuuluu talot ja tontit.

Kun luin tämän kohdan puhkesin nauruun. Näin silmieni edessä kahden käpykaartilaisen juttelevan rakennushommista tähän tapaan:

- Missä vaiheessa se sinun karkuritalosi on? Sinähän rakennat tuolla Metsäkaartilaisentiellä, minun taloni nousee Purnaajakadun viereen. Pitäisikö meidän järjestää talkoot? Meidän karkureiden ja käpykaartilaisten mottona on aina ollut "kaveria ei jätetä!"

Leijonan luolassa.

Tai oikeastaan "luolastoissa". Omistan seuraavan tekstin OY Kapselon toimitusjohtajalle ja monitoimimiehelle, everstiluutnantti Martti V Terälle! Kapselo toimi Kauklahdessa ja myöhemmin Terä asui Brinkinmäessä.
Ensinnäkin Terä käytti työkavereistaan mm seuraavia nimiä:  Leijona, Ståla ja Rafu.

Leijona oli kenraaliluutnantti Leonard Grandell, Sotatalousesikunnan päällikkö.

Ståla oli eversti Johan Ståhlström, samaisen esikunnan toimistopäällikkö ja varsinainen hämähäkki sotatalouden ja asetuotannon laajassa verkostossa.

Rafu oli Rafael Lönnström, keskeinen tekijä ampumatarviketuotannossa. Oy Ammuksen ja OY Sytyttimen omistaja.

Nämä olivat Terän toiminnassa tärkeimmät miehet.

Toinen henkilö oli myös eversti Raatikainen, taisteluvälinetoimiston päällikkö. Tiedonkulku ei ole aina kulkenut kovin hyvin näiden miesten välillä, koska kesällä 1940 Terä oli näyttänyt kranaatinheittimen peruspanoksen Raatikaiselle ja kertonut, että hän valmistaa nyt näitä. Raatikainen oli sanonut "Eihän niitä valmisteta Suomessa!". Tästä Terä joutui vääntämään rautalangasta "Nämä on valmistettu tehtaallani Kauklahdessa ja Kauklahti on kylä Espoossa, Suomessa". Raatikainen totesi, että totta kai hän olisi tilannut näitä jos olisi tiennyt tästä.

Luola tai luolastot sopivat hyvin kuvaamaan Leonard Grandellin huolia ja murheita sotavuosina. Ei koskaan ollut riittävästi kallioon louhittuja tiloja ja näitä jouduttiin etsimään kissojen ja koirien kanssa. Rafael Lönnström sai heti talvisodan alkupäivinä OY Sytyttimen tuotannon siirrettyä Kauklahteen, mutta samalla aloitettiin uuden luolan louhintatyöt Pasilassa, minne Lönnström sai tuotannon siirrettyä heti talvisodan jälkeen, jolloin Sinkkivalkon tiloihin tuli Terän Kapselo.

Kapselon omisti liikemies Jarl Grahn, joka asui Solnassa, Ruotsissa ja hänellä oli filmi- ja elokuvatarvikkeita myyvä yritys muun muassa Mikkelissä. Koska filmeissä käytetty selluloidi oli erittäin sopiva krh:n lisäpanosten valmistukseen niin Grahnin yrityksestä tuli merkittävä tekijä ampumatarviketuotannossa.

Vaikka Terällä oli monta rautaa tulessa ja hän ei edes käynyt Kauklahdessa kovin usein, niin hän oli rautainen ammattimies ja näki heti ongelmat ja keksi ratkaisut. Terä toimi myös rintamajoukoissa upseerina ja saksalaisen Dahlberg&Hilbertin asetuojan asiantuntijana.

Terä oli todella tärkeä mies ampumatarviketuotannossa ja joku saattaa kysyä, miten hän on ehtinyt joka paikkaan? Jos virheet jäävät tekemättä ja ratkaisut löytyvät nopeasti niin aika ei mene hukkaan ja mies on palkkansa ansainnut. Yksi esimerkki Terän merkityksestä saatiin kun joku oli keksinyt, että nyt ei enää tarvitse valmistaa krh:n peruspanoksia Suomessa, vaan niitä voidaan tuoda Saksasta. Terä vilkaisi mallikappaletta ja totesi heti "Ei kannata tuoda noita Saksasta, koska Vihtavuoren nallit eivät sovi niihin". Terä oli nimittäin huolehtinut siitä, että Kapselon nallitusistukat toimivat moitteettomasti ja niihin käytetään Vihtavuoren nalleja.

Näin tällä kertaa.

Nimi Onnela?

Onnela olisi kaunis nimi uudelle asuinalueelle! Ainakin kuulostaa siltä jos vertaa alueen muihin nimiin. Oikeastaan Harmaaniityn alue tunnettiin aikaisemmin nimellä Onnela.
Nimi tulee yhdestä Hakala OY:n kiinteistöistä. Pekka Hakala omisti aikoinaan paljon maita Kauklahden aseman eteläpuolella ja tiloilla oli erilaiset nimet. Oli Hakala OY, Hakala II jne. Evakoille lohkaistiin sitten näitä pikkutiloja ja yksi kiinteistö joka jäi Hakalan omistukseen kulki nimellä Onnela. Kiinteistö ei ollut kovin suuri, ehkä 0,1 ha, mutta nimi jäi elämään postin osoiteluettelossa.
Onnelan rinnalla käytettiin nimiä Kurtby, Kurttila ja myöhemmin Laitmanintie. Mutta meidän ja muiden asukkaiden postiosoite oli alun perin Kauklahti, Onnela.
Onnelan postilaatikot sijaitsivat tienristeyksessä noin 100 metriä kaakkoon nykyisen Rauhanyhdistyksen talosta. Sotien aikana paikalla sijaitsi nuorisoseuran talo, jossa muun muassa OY Kapselon työntekijät asuivat. 1950-luvulla talossa toimi Kino Edisonin elokuvateatteri. Tästä tämä nimi on tullut.

Kasvukipuja Kivenlahdessa.

Hypätään historiasta nykypäivään ja katsotaan alueen ajankohtaisia asioita. Koska suomi ei ole minun äidinkieleni ja muutenkin olen joskus huolimaton - mutta nopea - kirjoittaja toivon, että lukijat ymmärtävät tämän ja suhtautuvat virheisiin suopeasti.
Vaikka en itse enää asu Espoossa niin kaupungin asiat kiinnostavat edellen. Meillä on kerrostaloasunto Kivenlahdessa, jossa tytär asuu, ja viime viikolla taloyhtiö järjesti tiedotustilaisuuden, jossa käsiteltiin asioita, jotka koskevat erityisesti 1970-luvun rakennettuja kerrostaloja tällä alueella, Lounais-Espoossa tulevan metron läheisyydessä. Kyseinen taloyhtiö on hyvin hoidettu ja tulevia korjauksia on osattu ennakoida hyvissä ajoin. Nyt on tiedossa isoja korjauksia, kuten putkiremontti ja muita isompia hankkeita 5-8 vuoden sisällä. Tämän takia yhtiössä on alettu miettiä sellaista ratkaisua, että haetaan tontille lisää rakennusoikeutta ja puretaan vanhat talot, rakennetaan uusia, korkeampia taloja ja hanke rahoitetaan myymällä uusia asuntoja.
Lippulaivan viereen ja Mårtensbron koulun vanhalle tontille aiotaan tehdä, niin kuin kaupunkiympäristössä on viisasta tehdä, eli rakennetaan korkeita taloja, joissa on jopa 22 kerrosta. Metron lähelle kannattaa keskittää paljon asutusta ja tämä asia on vihdoinkin oivallettu Espoossa.
Mutta miten Espoon päättäjät sitten tulevan suhtautumaan kyseiseen suunnitelmaan jää nähtäväksi. Se, että asuminen on kallista Suomessa johtuu muun muassa siitä, että henkisesti eletään vielä agraariyhteiskunnassa ja tsaristiset mekanismit vaikeuttavat uusien asuntojen rakentamista. Veikkaan, että projektilla tulee olemaan paljon vastustajia ja on odotettavissa pitkä valitusruletti mikäli kaupunki suhtautuu ajatukseen myönteisesti.
Koska olen saanut jonkun verran kokemusta kaavoituksen valitusruletista laitan tähän vähän tekstiä minun Harmaaniitty-historiikista:
Näin kävi Tillinmäen asemakaavan kohdalla. Kun valtuusto oli hyväksynyt sen kesäkuussa 2004, niin Tillinmäen omakotiyhdistys teki runsaasti valituksia sekä koko kaavasta että useasta korttelista erikseen. Näistä ajoista minua on jäänyt harmittamaan, että koko kaavaprosessin aikana muistutuksen tai valituksen tehnyt ei ole velvollinen pysymään totuudessa samalla tavalla kuin todistaja tai asianomistaja tavallisessa oikeudenkäynnissä. Huomautuksissa, jotka koskivat Harmaaniittyä, oli selviä virheellisyyksiä. Hallinto-oikeudelle ja Korkeimmalle hallinto-oikeudelle jätetyistä valituksista löytyi myös vääriä väitteitä, mistä syystä valitukset kumottiin. Tässä on syytä kertoa, että olin myös seuraamassa valtuuston käsittelyä kesäkuussa 2004. Kun tulin kotiin, sanoin suunnilleen näin: "Näyttää siltä, että osa valtuutetuista on aika pihalla asioista." Heillä ei ollut mitään käsitystä ilmansuunnista, etäisyyksistä eikä alueen historiasta". Reaktio johtui siitä, että itse tunsin nämä asiat kuin omat taskuni!
Näistä valituksista vielä sen verran, että se on valittajalle melko halpaa lystiä.  Tillinmäen kohdalla ymmärsin, että  valittaja joutui maksamaan 100-200 euroa, ja ottaen huomioon miten paljon kului aikaa koko prosessiin, niin kansantalouden ja asunnonostajien kannalta kustannukset ovat melkoiset. Tämä asemakaava esiteltiin ensimmäisen kerran loppuvuodesta 1998, tuli nähtäville marraskuussa 1999 ja vasta 2006 oli kaikki valitukset hylätty ja kaava vahvistettiin.
Jotakin pitäisi tehdä tälle asialle! Ei voi olla kohtuullista, että ihminen joka ei edes asu paikkakunnalla voi harrastaa tätä valitusrumbaa ja estää asuntotuotantoa. Ja kaiken lisäksi hän ei ole edes velvollinen pysymään totuudessa! Sen sain oppia Tillinmäen asemakaavan yhteydessä; niin paljon oli asiavirheitä huomautuksissa, kaupunkivaltuuston jäsenten puheissa ja sitten lopulta valituksissa.

Hiltunen Kannaksella 1944.

Koska lupasin seurata Saunalahden oman pojan, eli lääkäri Heikki Hiltusen sodanaikaisia tekemisiä voin lyhyesti raportoida hänen kokemuksistaan kesällä 1944. Silloin lääkintäkapteeni Hiltunen palveli KTR 14:n toisen patteriston lääkärinä, mm Ihantalan taisteluissa. Vaikka tämän tykistö-osaston tappiot eivät olleet yhtä suuria kuin saman divisioonan ( 6.Divisioona ) jalkaväen tappiot, niin patteristo menetti kuitenkin noin 15 miestä kaatuneina sinä kesänä. Tämän lisäksi Hiltusen ryhmä joutui hoitamaan myöskin muiden yksiköiden haavoittuneita. Tässä pari Hiltusen tekemää raporttia Kannakselta:

Nämä raportit on tehty elokuun alussa 1944. Alimmaisessa Hiltusen raportti kenttälääkintävarusteista. Lääkintähenkilökunnan piti kantaa Punaisen Ristin hyväksymiä käsivarsinauhoja (Genèven sopimus) ja ylhäällä oleva raportti kertoo, että taisteluissa haavoittuneiden lisäksi riesana olivat erilaiset taudit ja kehnot hygieeniset olot.

Salaisuuksia ja kummituksia.

Koska tiedän, että ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita salaisista hautapaikoista ja kummituksista, niin palataan vielä kerran asiaan. Olen harrastanut sotahistorian tutkimista ja olen ollut kiinnostunut erityisesti sellaisista asioista, joista on vaiettu. Olen etsinyt ja löytänyt näitä salaisuuksia Pohjois-Suomesta ja Itärajan takaa. Mutta näitä Suomen sotahistoriaan liittyviä salattuja asioita voi löytää myös Ruotsista. Tässä yksi esimerkki:

Tämä on Örbyn kaunis kirkko Länsi-Göötanmaalla, Boråsin lounaispuolella. Minkälaisia Suomen talvisotaan liittyviä salaisuuksia täältä voisi löytyä?  Joo, tämän vaatimattoman hautakiven alla lepää tarkoin varjeltu salaisuus talvisodan päiviltä.

Kysymyksessä on ruotsalainen vapaaehtoinen talvisodassa, sotamies Knut Svensson, joka oli varsinaisen vapaaehtoisjoukon ensimmäinen kuollut. Erikoista on kuitenkin se, että hän ei kaatunut, vaan teloitettiin! Tämä on asia, josta Suomen virallinen sotahistoria ja sen tutkijat eivät ole tienneet mitään. Tunnetut kirjailijat Liza Marklund ja Göran Andolf ovat kuitenkin kertoneet asiasta, vaikka siitä vaiettiin yli 50 vuotta.

Löytyykö Lounais-Espoosta samanlaisia salaisuuksia? Huhuja on ollut liikkeellä, mutta toistaiseksi en ole löytänyt vahvistusta niille. Yritän kyllä selvittää näitä asioita, mutta siihen menee kyllä aikaa, koska minun kohdalla kaikki ei mene yhtä nopeasti kuin TV-sarjoissa. Hercule Poirot tai John Barnaby tietäisivät heti vastauksen, joten minä tyydyn näin Halloweenin aattona kertomaan Kivenlahden salaisista haudoista, eli Kauklahdenväylän ja Tillinmäen tien risteyksestä lähtee kävelytie Kivenlahden suuntaan. Tämän kävelytien viereen on noin 100 vuotta sitten haudattu arviolta 40-50 kiinalaista, turkmeenia tai kirgiisejä. Nämä saattavat kummitella tähän aikaan vuodesta.

:

Kauklahti, yleinen kuvaus.

Laitetaan nyt vähän tekstiä minun Harmaaniitty-historiikista, koska löytyy varmasti sellaisia lukijoita, jotka eivät ole sitä nähneet. Eli lyhyt pätkä: "Kauklahti, minun näkökulmastani":
Ensimmäinen kosketus "suureen maailmaan" saatiin Kauklahden kautta. Kävin siellä koulua ja myöhemmin Kauniaisissa, jonne mentiin junalla Kauklahden asemalta. Kesäisin käytiin urheilemassa Mankin kentällä ja talvisin luisteltiin ensin ns. "Lerpottenin" jäällä ja myöhemmin Kungsgårdsskolanin viereisellä luistinradalla. Tämä "Lerpotten" jäi sitten Kauklahdenväylän alle. Se oli syntynyt, kun tiilitehtaalle otettiin savea ja iso monttu sai täyttyä vedellä. Sanottiin, että se oli monta metriä syvä ja siinä oli jopa muutama pieni saari. Onneksi jää kesti, eikä mitään pahempaa tapahtunut.
Kuten kerrottua Kauklahdessa oli ollut teollisuutta jo kauan. Oli lasitehdas, tiilitehdas, Suomen Sinkkivalko, korkkitehdas, Onsa Nordsjö ja sotien aikaan Sytytin ja Kapselo olivat toimineet Kauklahdessa. Näiden lisäksi oli muutama pienempi toiminimi. Tärkein tuotantolaitos oli kuitenkin Slev, joka rakensi 1950-luvun loppupuolella tehtaan paikalle, missä tiilitehdas oli sijainnut. Myöhemmin tälle paikalle tuli Eurocell. Nyt tänä päivänä siinä toimii Lumene.
Slev (Sähkölämpö-Elektrovärme) valmisti mm. sähköliesiä ja keittolevyjä. Meidänkin perhe osti sieltä sähkölieden. Saarisen pariskunta, joka asui vuokralla Holgerin talossa, kävi siellä töissä. Rouva Saarinen kävi opastamassa äitiäni lieden käytössä. Hän kertoi, että Skopjen maanjäristys silloisessa Jugoslaviassa heinäkuun 26. päivänä vuonna 1963 oli antanut paljon töitä Sleville. Työntekijät saivat tehdä niin paljon ylitöitä kuin jaksoivat, koska kaupunki yritettiin rakentaa uudelleen mahdollisimman nopeasti. Slevin sähköliedet tulivat uusiin asuntoihin. Kenties vieläkin löytyy nykyisestä Makedoniasta Kauklahdessa valmistettuja sähköliesiä.
Pitkäaikainen ja vieläkin kasvava yritys saatiin Kauklahteen, kun Kuusakoski tuli lasitehtaan tilalle. Metallin kierrätys oli, ja on edelleenkin, tulevaisuuden ala. Ensimmäisiä isoja romuja, jotka tuotiin sulatettavaksi, oli Koivulahden DC-3 onnettomuuskone vuonna 1961. Pikkupojat kävivät noukkimassa hylystä pieniä osia muistoksi. He saivat haukkuja kotona, koska epäiltiin, että koneen jokainen pieni palanen tuo onnettomuutta.
Kun kerron Slevistä en voi sivuuttaa yhtä tapausta, joka järkytti meitä. Slevillä oli töissä nuori sisaruspari, joka asui vuokralla Tillinmäessä. Joka aamu tytöt kulkivat meidän ohitse Kauklahteen. He tervehtivät meitä aina iloisesti. Järkytys oli suuri, kun saimme tietää, että oli tapahtunut traaginen onnettomuus, jossa toinen tytöistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti. Tytöt olivat töiden jälkeen odottamassa bussia pysäkillä, korkkitehtaan vieressä vastapäätä Nordströmin kauppaa, kun ohi ajanut kuorma-auto syöksyi pysäkillä seisovaan väkijoukkoon ja seurauksena oli yksi kuollut ja useita loukkaantuneita. Äitini totesi, ettei voi koskaan tietää, mikä päivä on viimeinen.
Tämä "luistinrata Lerpotten" sijaitsi nykyisen Rauhanyhdistyksen talosta noin 200 metriä kaakkoon. Sen vieressä on nykyään romuvarasto.

Espoon kartanon "sankaritarinoita"!

Koska Espoon kartano on ollut tärkeä paikka Lounais-Espoossa laitan nyt vähän tekstiä minun Harmaaniitty-historiikista, joka kertoo yhden omistajasuvun jäsenestä:
1700-luvun puolivälissä Ramsayn suku tuli omistajiksi. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa runo Matkamiehen näky kertoo kartanosta. Sofia Ramsayn kaksi poikaa oli kaatunut Suomen sodassa. Hän joutui kohta myymään kartanon. Myhrbergin suvusta tuli uusi omistaja. Sukuun kuuluva August Myhrberg vietti usein aikaa kartanolla. August Myhrberg oli suuri seikkailija, joka osallistui moneen eurooppalaiseen vapaussotaan. Kreikassa hänet tunnetaan nimellä Murad Bay. Kun Myhrbergistä puhutaan, niin tässä on syytä kertoa pari tarinaa hänen vaatimattomuudestaan. Kerrotaan, että Myhrberg oli istunut kahvilassa Pariisissa. Kreikkalainen seurue tuli viereiseen pöytään. Kreikkalaiset kehuivat vapaussankariaan Murad Baytä ja hänen rohkeuttaan. Seurue päätti nostaa hänelle maljan. Kun he huomasivat Myhrbergin, he kääntyivät hänen puoleensa ja sanoivat: "Sinä ujonnäköinen mies, joka et tiedä sankariteoista mitään, nosta sinäkin malja suurelle sankarillemme  Murad Baylle!" Myhrberg hymyili ujosti ja nosti maljan, itselleen! Helsingissä tapahtui samanlainen tapaus. Myhrberg istui ravintolassa tuttunsa kanssa. Pöytään tuli tsaarin upseeri. Venäjän armeijassa palveleva suomalainen rupesi kehumaan puolalaisten vapaussankaria Langeria, jota vastaan hän oli usein taistellut. Kun Myhrberg poistui, upseeri kysyi: ”Kuka tuo hiljainen ja vaatimaton mies oikein on?” Hänelle vastattiin: "Sinä olit juuri kehumassa häntä, meillä Langer tunnetaan nimellä Myhrberg!"
Myhrberg tuo mieleen toisen Runebergin sankarihahmoista, eli Georg Karl von Döbelnin. von Döbeln virkatalo, kun hän oli Uudenmaan Jalkaväkirykmentin everstiluutnantti,  oli täällä aivan naapurissa, eli Friggesbyn Högbacka. Molempia miehiä yhdistää sellainenkin asia, että he saivat aikoinaan kenttäoikeudessa kuolemantuomion. von Döbeln 1810-luvulla ja Myhrberg 1820-luvun alkupuolella, kun hän oli sotimassa Balkanilla. Tämä tuo mieleen majuri Sarastien sanat "Tuntemattomasta" kun hän sanoo: "Pelkkä sattuma lähdössä ratkaisee, kummalta puolelta ristikkoa katsellaan!"
Sitä paitsi molemmat, sekä von Döbeln, että Myhrberg lepäävät samalla hautausmaalla Tukholmassa, eli Pyhän Johanneksen hautausmaalla.
von Döbelnistä vielä sen verran, että hänen isoisänsä kuva komeilee kauppakeskusten limsahyllyjen yhden pullon etiketissä. Eli von Döbelnin isoisä, Dybelius aloitti Ramlösan kivennäisveden pullotuksen.

Rakettisota Tillinmäessä.

Koska olen puhunut siitä käsirysystä, joka kerran kauan sitten tapahtui Tillinmäen juhannusjuhlissa on syytä kertoa tapahtumien pääpiirteet uudelleen, koska kaikki eivät ole lukeneet Tillinmäki News lehteä vuodelta 2015. Tarina menee näin:
Taisi olla vuosi 1964, jolloin Kisakallion juhannusaatto päättyi erikoisella tavalla. Juhannusta edeltävällä viikolla olin yhdessä Kanervan poikien kanssa käynyt muutaman kerran Uotilan kaupassa ostamassa pieniä raketteja, ns. kissanpieruja ja niitä me pojat ammuimme keskellä päivää pellolla, jonka nykyinen osoite on Nissinpuisto 8. Kanervan poikien isä oli Keijo Kanerva, maailmanmestari Tiina Lillakin valmentaja. Poika Roger Kanerva menestyi hyvin urheilijana. Hän oli kuudes kymmenottelussa Prahan EM-kisoissa vuonna 1978. Meitä nauratti, kun kauppias Uotila kysyi meidän astuessa kauppaan: ”Ai, raketteja, laitetaanko samanlaisia kuin eilen?”.
Tänä päivänä tämä rakettitouhu kuulostaa hölmöltä: Pikkupojat ampuvat raketteja kuumana kesäpäivänä. Mitä tahansa olisi voinut sattua.
Läheltä ja kaukaa
Kun juhannusaatto lähestyi, päätimme tehdä Kisakallion juhlaväelle jekun. Ostimme ”kissanpieruja” ja muutaman isomman raketin ja lähdimme ajoissa juhlapaikalle. Raketit piilotimme puskiin. Kun ilta eteni ja kokko paloi, me pojat hiivimme pois piilopaikalle kalliokielekkeen taakse, nykyisen Vesipirtintien parkkiruutujen alapuolelle ja valmistauduimme antamaan ”vastatulta”, kun Kisakallion ilotulitus alkaisi. Jos nyt ilotulituksesta voi puhua, kun Kisakalliolta ammuttiin ehkä parikymmentä rakettia, ja meillä oli ehkä kuusi tai seitsemän. Raketit ammuttiin suoraan ylös, ei päin ihmisiä.
Kun Kisakallion ensimmäiset raketit lensivät taivaalle, niin me ”vastasimme tuleen”. Koska olimme hämärässä, piilossa kalliokielekkeen takana, niin juhlaväki oli ihmeissään, mistä raketit tulevat. Muutama poika lähti katsomaan, mistä on kyse.
Juuri sillä hetkellä tapahtumat saivat yllättävän käänteen: Tillinmäessä nähtiin, kenties Suomen ensimmäinen rotunujakka. Käytiin pieni tappelunpoikanen suomalaispoikien ja mustien amerikkalaispoikien välillä: Rotujen välinen nujakka Tillinmäessä juhannusaattona 1960-luvun alkupuolella!
Tausta on tämä:
Toukokuussa 1963 presidentti Kennedyn nimittämä uusi Yhdysvaltojen suurlähettiläs Carl Rowan saapui Suomeen. Rowan oli musta mies Tennesseesta. Kennedy, vielä enemmän hänen seuraajansa Lyndon Johnson, pyrki nimittämään mustia valtion virkoihin, erityisesti ulkoministeriöön. Rowan onnistui heti saamaan varapresidentti Johnsonin tulemaan vierailulle Suomeen. Rowan poistui Suomesta jo helmikuussa 1964, mutta sitä ennen oli palkattu mustia ihmisiä myöskin Helsingin suurlähetystöön. Yhdelle perheelle oli vuokrattu talo Tillinmäestä.
Nyt alkaa polttaa! Tämä perhe ajeli sitten Tillinmäen ja Helsingin väliä isolla hienolla dollarihymyllä (ehkä Ford Fairlane?), jossa oli CD-kilvet. Kun kysyin kilvistä, sain vastauksen: ”Joo, he ovat diplomaatteja!”. Joskus perheen pojat kävivät Uotilan kaupassa. Kylän pojat olivat vihaisia ja huutelivat heidän peräänsä. Eivät pojat olleet rasisteja. Mutta jos sinulla on vanha ruosteinen polkupyörä ja naapurin pojat ajelevat upealla ”dollarihymyllä”, niin saattaa siinä syntyä kateutta.
Mennäänpä takaisin juhannusjuhliin ja raketteihin. Juuri kun raketteja ammuttiin puolin ja toisin, diplomaattiperhe tuli autolla takaisin Helsingistä. He pysähtyivät kohtaan, jossa Tillintie ja Vuoriharjuntie erkaantuvat toisistaan. He halusivat katsoa suomalaista ilotulitusta. Kun yksi ammuttu raketti putosi auton viereen, he aikoivat ottaa sen muistoksi. Tämä oli liikaa muutamalle tillinmäkeläiselle pojalle. He ryntäsivät paikalle ottamaan käytetyn raketin pois amerikkalaisilta. Seurasi ”painimaaottelu” Tillinmäki-USA. Rakettikeppi taisi katketa ottelussa. Yksi järjestysmies lähti juoksemaan alas Kisakalliolta huutaen: "Voi perkele, nyt siellä tapellaan!”
En huomannut, että kukaan olisi lyönyt toista. Repimistä ja tönimistä nähtiin kyllä, ja suomalaiset kirosanat höystettynä nyt kielletyllä n-kirjaimella alkavalla sanalla kaikuivat juhannusyössä. Amerikkalaiset hyppäsivät autoonsa ja ajoivat hiljaa pois. Tillinmäkeläiset pojat jäivät puremaan hammasta. Eli tilanne rauhoittui ja mitään diplomaattista selkkausta ei syntynyt tästä "rakettisodasta"!

Lääk.luutn. Hiltunen Lapissa 1941.

Lupasin katsoa mitä kaikkea Saunalahden oma poika Heikki Antero Hiltunen on kokenut lääkärinä sodassa. Hänen isänsä oli pankinjohtaja Antti Hiltunen, joka omisti Bastvikin kartanon. Jatkosodan alkaessa lääk.luutn. Hiltunen komennettiin Lappiin, joukkueenjohtajaksi 27. Lääkintäkomppaniaan.  Tämä lienee johtunut siitä, että Hiltunen osasi hyvin saksaa ja suomalaiset joukot hyökkäsivät yhdessä saksalaisten kanssa kohti vanhaa rajaa ja sen yli. Koska sotapäiväkirjoja nykyään voidaan lukea netistä niin laitan ainoastaan yhden kuvan 27. Lääkintäkomppanian sotapäiväkirjasta ja se joka haluaa voi lukea loput seuraavasta linkistä:http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=218275

Tässä on yksi kuva, joka kertoo, että Hiltunen aamuyöstä 2.7.1941 hoiti haavoittuneita kaukana pohjoisessa, Vonkajoen rannalla.

http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=218275

Kauklahti vuonna 1918 I.

Sata vuotta sitten elettiin Suomessa, Espoossa ja myös Kauklahdessa levottomia aikoja. Kansa jakaantui kahtia. Työväestö oli tyytymätön oloihin ja radikaalit ajatukset saivat vauhtia, kun Espooseen oli tullut väkeä muualta rakentamaan puolustuslinjaa Helsingin länsipuolelle.
Samaan aikaan osa nuorisosta oli löytänyt toisenlaisen tunnussanan, eli "Lockstedter Lager", tarkoittaen jääkäriliikettä. Yhteensä yhdeksän Espoossa asuvaa nuorukaista lähtivät Saksaan ja liittyivät Jääkäripataljoonaan. Heinrichsin perheestä lähti neljä veljestä, heistä tunnetuin tuleva jalkaväenkenraali Axel Erik Heinrichs.
Tilanne Espoossa kiristyi sitten marraskuussa 1917 kun nimismies Berglund ja muutama poliisi murhattiin Leppävaarassa. Punaisen vallan aikana tapahtui Kauklahdessa ainakin kaksi murhaa. Helmikuun 27 päivänä 1918 ammuttiin Finnsin kohdalla Gustaf Adolf Löfman ja maaliskuun 17 päivä murhattiin Bensulin omistaja Fredrik Malmström.
Murhaajana pidettiin Kauklahden Työväenyhdistyksen puheenjohtajaa, Juho Feldtiä, joka samalla oli Kauklahden punakaartin päällikkönä.
Kauklahden alueella ei sitten tehty muita veritekoja ennen kuin saksalaiset tulivat huhtikuun 10 päivä.
Harmaaniitty-historiikissa kirjoitin nyt seuranneista tapahtumista näin:Kauklahdessa tapahtui nyt jotain sellaista, joka aikajanaltaan poikkeaa tapahtumista muilla paikkakunnilla.  Väinö Linnan "Pohjantähdessä" kerrotaan, että vangitsemiset ja punaisten teloitukset alkoivat heti, kun valkoiset punaisten lähdön jälkeen olivat ottaneet haltuunsa kirkonkylän. Näin kertovat myöskin asiakirjat Urjalan (Linnan kotipitäjä) ja monen muun paikkakunnan kohdalla.
Näin ei toimittu Kauklahdessa, vaan kului yli kuukausi ennen kuin punaisia alettiin pidättää ja ampua. Mistä tämä johtui, se olisi tutkimuksen arvoinen asia. Taustalla saattavat olla tapahtumat Vihdissä ja Nurmijärvellä. Saksalaiset etenivät rautatietä pitkin myös Hyvinkäälle. Kun Vihti oli vallattu, paikallinen suojeluskunta pyysi apua naapurikunnista, jotta saataisiin seutu puhdistettua punaisista. Tämä tapahtui huhtikuun 25. - 26. päivinä. Espoosta, Kauniaisista ja Kirkkonummelta lähetettiin suojeluskuntalaisia auttamaan tehtävässä. Koska Vihdin punaiset olivat syyllistyneet veritekoihin Kirkkonummella ja Siuntiossa, vapaaehtoisista ei ollut pulaa. Tästä retkestä, joku ulottui myös Nurmijärvelle ja Pusulaan, muodostui verinen kostoretki. Melkein 300 punaista teloitettiin. Näistä tapahtumista on kerrottu monessa kirjassa.
On syytä olettaa, että Kauklahden valkoiset raaistuivat tällä matkalla. Kun he tulivat takaisin, he päättivät tehdä jotain samantapaista omassa kotikylässään. Toukokuun 12. päivänä mentiin pidättämään yhtä punaisten johtomiehistä, rautatieaseman komissaarina toiminutta Juho Edvard Ajoa. Terroritilastossa hänestä sanotaan "arkebuserad", mutta todellisuudessa hänet ammuttiin maantiellä, koska hän yritti karata.  Pidättäjät olivat joka tapauksessa uhkailleet, että pääkiihottajalle annetaan nappituomio.
Pari päivää myöhemmin Kauklahden työväenyhdistyksen puheenjohtaja, Henrik Johan teki itsemurhan, kun pidättäjät tulivat. Työväen muistikirjoituksissa hänestä sanottiin, että hän oli arvostettu mies, josta pidettiin yli puoluerajojen.  Suojeluskuntalaiset raportoivat Feldtin tapauksesta tähän tyyliin: "Pahamaineinen punabandiitti tuhottiin taitavasti johdetun saarrostusoperaation päätteeksi!"
jatkuu..

Kaskuja Tillinmäestä!

Näin lauantaina voisin kertoa tarinoita Tillinmäestä! Tositapahtumia, jotka ovat naurattaneet ja joskus saaneet minut suuttumaan.
Tillinmäki Newsissä kerroin miten mustat amerikkalaiset pojat saivat kokea Tillinmäen poikien kateellisuuden eräänä juhannusaattona 1960-luvun alkupuolella. Eli, jotkut olivat kateellisia kun nämä ajelivat isolla dollarihymyllä, jossa oli CD-kilvet ja sitten syntyi käsirysy kun amerikkalaiset halusivat ottaa ammutun raketin muistoksi. Kun pidin sen musiikkitilaisuuden Saunalahden koululla Jyrki Härkönen hyvitti tapahtumat laulamalla upeasti laulun: "We shall overcome".
Meillä kotona tapahtui kerran tämä episodi: Siskoni ja serkkutytöt puhuivat Hagan tytöistä, tarkoittaen Ruotsin prinsessoja, nykyisen kuninkaan siskoja, jotka asuivat Hagan linnassa. Puhuttiin prinsessojen kauneudesta ja siskoni meni äidiltäni kysymään näistä prinsessoista. Äitini ymmärsi asian väärin ja vastasi "Kyllä Brunon tyttäret ovatkin oikein kauniita!" Äitini tarkoitti Bruno Hagan tyttäriä, jotka olivatkin kauniita, mutta väärinkäsitys oli hauska.
Bruno Haga oli tunnettu tillinmäkeläinen joka oli kantaupseerina armeijassa ja monessa mukana. Saadun tiedon mukaan hän on rakentanut upean pienoismallin Kivenlahden vanhasta tiilitehtaasta. Se sijaitsee Kruunupyyssä, Brunon kotikulmilla.
Liisa Tallgren on kirjoittanut kirjan "Hintana elämä", joka kertoo hänen pojistaan, jotka sortuivat huumeisin. Perhe asui Tillinmäessä ja kiistelin usein äitini kanssa näistä pojista, koska joku oli saanut äitini uskomaan, että pojat ovat kunnollisia ja kilttejä poikia. Kun sanoin, että tuskinpa nämä pojat ole ostaneet muuta kuin tupakkaa ja olutta Uotilan kaupasta, äitini oli eri mieltä "Kyllä pojat käyvät varmasti kaupassa ostoksilla niin kuin sinäkin" Eli kävin joskus ostamassa äidilleni päivittäiset ruokatarpeet Uotilan kaupasta. Äitini antoi minulle 50 markkaa ja toin kiltisti tavarat ja vaihtorahat kotiin. Tähän vastasin tylysti "Tuskinpa hän voi antaa heille rahaa jotta he menisivät kauppaan, he lähtevät silloin heti Helsinkiin ostamaan huumeita". Tämän Liisa on vahvistanut kirjassaan.
Yksi hauska mutta harmillinen tapaus oli tämä: Tulin, taisin olla 13 vuotta vanha, Uotilan kauppaan vähän ennen joulua ja kauppias kysyi "Onko teidän koulussa kivat joulujuhlat tulossa?" (Uotilan kanssa puhuttiin joskus niin, että hän kysyi suomeksi ja minä vastasin ruotsiksi, ja hän ymmärsi). Juuri sinä päivänä olin allapäin ja vastasin jotain "no jaa". Olin allapäin, siksi että oli tuottanut meidän suositulle voimistelunopettajalle, Jukka Wuoliolle pettymyksen. Jukka oli Grankulla Samskolanin, ehkä tunnetuin opettaja siksi, että hän oli pelannut jääkiekkoa maajoukkuetasolla. Kovaotteinen puolustaja. Tarina on tämä: Kun joulujuhlat lähestyivät Jukka Wuolio oli keksinyt, että hän järjestää juhlayleisölle voimisteluesityksen rekillä. Jotkut oppilaat saavat näyttää osaamistaan ja hän halusi minut mukaan. Tämä siksi, että olin edistynyt niin hyvin rekillä, koska kaikki välitunnit treenattiin erilaisia kippejä, puolijättiläisiä, merimiesvoltteja jne. En ollut yhtä hyvä kuin parhaimmat, mutta innostuin ehdotuksesta kunnes yhtäkkiä tajusin yhden asian ja kieltäydyin jyrkästi. Jukka ei ymmärtänyt syytä mutta antoi asian olla, koska hän luuli, että pelkäsin epäonnistumista.
Niin kyllä, pelkäsin epäonnistumista jossain aivan muussa asiassa kuin rekkivoimistelussa, mutta en kehdannut kertoa mitä pelkäsin.
Eli joulujuhlaan kaikki pukeutuivat nätisti, pojilla oli valkoinen paita, solmio, pikkutakki jne. Tässä oli se ongelma. Tiesin, että totta kai voin riisua juhlavaatteet, laittaa koulun voimisteluvaatteet - valkoinen paita, vihreät housut päälle - esiintyä onnistuneesti, mutta minä parka en olisi osannut pukea juhlavaatteet päälleni uudelleen!

Hannuksen virkatalo.

Kun puhutaan Lounais-Espoon historiasta, niin joku ehkä kysyy , miten sitten pieni ihminen asui ja eli? Siis ne, jotka eivät olleet kartanonomistajia tai korkeita virkamiehiä.
Täytyy sanoa, että arkistojen asiakirjat eivät ole kovin kattavia ja löytyy ainoastaan sattumanvaraisia tietoja. Teemu Keskisarja onkin sanonut, että historiantutkijan pitää olla kiitollinen siitä, että menneinä aikoina on tapahtunut ikäviä asioita, rikoksia ja muita kauheuksia, koska käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien pöytäkirjat ovat suurimmaksi osaksi tallella ja niistä löytyy sitten jonkun verran tietoja
Toinen hyvä lähde on muun muassa Krigskollegiet  siinä tehdyt Sotilasvirkatalojen katselmuspöytäkirjat. Niissä on usein tarkat tiedot upseerien ja aliupseerien virkataloista ja talojen asukkaista. Mormoonit kuvasivat aikoinaan näitä mikrofilmeille ja luovuttivat kopiot Suomen Kansallisarkistolle.  Muutenkin löytyy valtavasti tietoja Suomen menneisyydestä juuri Salt Lake Citystä. Yksi hyvä linkki sukututkijoille on tämä:https://familysearch.org/

Lounais-Espoossa on ollut vain yksi sotilasvirkatalo, eli Iivisniemen lähellä sijainnut Hannus, Mårtensby.  Tämä oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin, 1-Majurin komppanian majoittajan virkatalo. Pitkä titteli! Tässä talossa ovat asuneet tämän komppanian majoittajat vuosina 1718-1810. Ensimmäinen nimi listalla on Erik Werfving  1718 ja viimeisin Emanuel Schulman 1800-1810.t

Mikä tämä sotilasvirkatalo sitten oli? Reduktion jälkeen 1680-luvulla kruunulla oli niukasti rahaa mutta paljon kruunulle palautettuja suurtiloja. Silloin luotiin järjestelmä, jossa armeijan, upseerit, aliupseerit ja miehistö saivat palkkaansa sillä, että heillä oli hallussaan joku maatila, jossa saivat asua ja viljellä sen maita. Viljelystä saatu tuotto oli sitten se varsinainen palkka. Uudenmaan Jalkaväkirykmentin komentajan, everstin virkatalo oli Liljendalin Sävträsk,  jonka oli ennen reduktiota omistanut kenraali Fabian Berndes,  joka tuli kuuluisaksi johtamalla Turun Ratsurykmenttiä Beltin legendaarisessa ylityksessä vuonna 1658.


Kuten sanoin, niin mormoonit luovuttivat kopiot mikrofilmeistään Kansallisarkistolle mutta luetteloissa oli yksi paha puute. Niistä ei selvinnyt minä vuonna oli jonkun virkatalon katselmusta pidetty. Kun halusi löytää jonkun virkatalon katselmuspöytäkirjat niin se oli kuin olisi etsinyt neulaa heinäkasasta. Tähän saatiin muutos kun sain pienen apurahan ja istuin kolme päivää Tukholman Sota-arkistossa digikuvaamassa katselmuspöytäkirjojen kortistoa, josta löytyy katselmusten vuosiluvut. Tämän puhtaaksi kirjoittaminen kesti sitten muutaman viikon ja luovutin tiedoston Kansallisarkistolle.

Hannuksen kohdalla katselmuspöytäkirjoja löytyy vain kaksi, eli vuonna 1732 pidettiin katselmus kun majoittajana toimi Henrik Johan Scheele ja sitten vuonna 1801,  jolloin Emanuel Schulman oli aloittanut majoittajana.

Reunamerkintöjä Espoon talvisodasta.

Ennen kuin unohdan laitan vähän reunamerkintöjä niistä talvisodan tapahtumista, jotka ovat koskettaneet Lounais-Espoota. Kauklahdessa alasammutusta I-15 hävittäjästä voin vielä mainita,  että tämän koneen moottori oli Neuvostoliitossa lisenssillä valmistettu Wright-Cyclone jossa oli 700 hv.
Kuuluisat DC-3 koneet käyttivät myös näitä moottoreita.
Useimmat Neuvostoliiton SB-pommikoneista oli varustettu lisenssillä valmistetuilla Hispano-Suiza moottoreilla. Alkuperäinen malli valmistettiin Barcelonassa.
Mitä tulee sotatapahtumiin Espoon saaristossa voidaan todeta, että aivan loppuvaiheessa vietiin monien vaikeuksien kautta tykki Kytön vartio-asemalle. Oli railoja, lumituiskua ja muita vaikeuksia hidastamassa kuljetusta.
Kerroin jo Kivenlahdessa 9.2.1940 tapahtuneesta itsemurhasta. Lomalla ollut tykkimies ampui itsensä Stensvikin kartanossa. Helsingin lohkon joukoissa oli jostain syystä huono mieliala ja asia selitettiin sekä toimettomuudella, että pelolla joutua rintamalle. Helsingistä lähetettiin rintamalle helmikuun loppupuolella mm osasto Kiveliö ja osasto Napari. Näissä osastoissa esiintyi paljon kurittomuutta, ja pahin tapaus lienee ollut Viipurin lahden taistelussa, Koiviston Pulliniemessä 28 helmikuuta tapahtunut murha. Yksi sotamies osasto Kiveliöstä surmasi yhden vänrikin pistimellä.
Ryssänkarin alalohko vastasi Espoon saariston puolustuksesta. Siinäkin joukko-osastossa mieliala ei ollut paras mahdollinen. Sodassa on nimittäin sillä tavalla, että pienikin, huonosti harkittu toimenpide saattaa vaikuttaa kohtalokkaalla tavalla mielialaan. Tällä lohkolla oli tammikuun  27.1.1940 maksettu ensimmäisen kerran sotakuukausipalkkaa. Mutta, tehtiinkin sellainen virhe, että maksettiin vain aliupseereille ja miehistö jäi ilman. Tämä aiheutti paljon masennusta ja katkeruutta alalohkon miehissä.