sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kaatuneitten muistopäivä.

Tänään, kaatuneiden muistopäivänä kävin ensin Kirkkonummen hautausmaalla laittamassa kukan isäni serkun haudalle. Hän kaatui Kannaksella kesällä 1944 mutta hänen äitinsä ei hyväksynyt että hänet laitetaan sankarihautaan, koska "sota vei minulta jo kolmannen pojan". Sitten ajelin Porvoon hautausmaalle, jonne vuonna 1941 kaatunut enoni on haudattu. Siellä laskettiin seppeleitä, Borgå Gymnasietin oppilaat seisoivat kunniavartiossa ja laulettiin "Oi kallis isänmaa" ja "Jumala ompi linnamme". Ylhäällä Porvoon tilaisuus ja alhaalla istutan kukan Kirkkonummen hautausmaalla.


tiistai 16. toukokuuta 2017

Perjantaina 12.5. muistettiin veteraaneja.

Perjantaina 12.5. pidettiin Saunalahden koululla tilaisuus, jossa muisteltiin alueella eläneitä sotaveteraaneja, sankarivainajia ja muita mielenkiintoisia ihmisiä. Heikki Hiltusen muistoksi Jyrki Härkönen soitti Sumujen sillan jäähyväisvalssin pianolla ja sankarivainajat Aimo Mikko Hiltunen ja Gunnar Höckert muisteltiin valssilla "Rantamökissä". Muitakin haikeita valsseja soitettiin ja Mauno Koiviston kuolema antoi sitten lisämerkitystä illalle. Odotan vielä kuvia tilaisuudesta mutta tässä pari kappaletta alkuun:
                                                           Yleisö kahvitauolla.
                  Tanssinopettajat Terho ja Päivi näyttävät mallia ennen tilaisuuden alkua.

torstai 11. toukokuuta 2017

Laululista.

Ainakin näitä lauluja on tarkoitus esittää perjantaina Saunalahden koululla: Olisi hyvä että viime vuonna soittamatta jääneet "Paistaa aurinko aina" ja "My way" ainakin tulisivat mukaan. Mutta ennen kaikkea haluaisin eri syistä, että nämä uudet kappaleet olisivat mukana: Sumujen sillan jäähyväisvalssi joko englanniksi tai suomeksi. https://www.youtube.com/watch?v=qRfEKZUNl3A [1] [1] Tai sitten Henry Theelin versiona: https://www.youtube.com/watch?v=QvbZny1DlI8 [2] [2] Jompikumpi, mikä menee paremmin ja voidaanko soittaa pianolla? Sitten Rantamökissä: https://www.youtube.com/watch?v=GkPA4p2vO8E [3] [3] Näitä toivon siksi, että nämä laulut olivat suosittuja rintamalla 6.D:ssa, jossa naapuritalon Heikki Hiltunen palveli lääkärinä. Koska luutnantti Eino Suistola oli heti sodan jälkeen merkinnyt muistiin suosittuja lauluja ja lähettänyt vihon Väiski Leskiselle niin minulle tuli heti mieleen, että Leskinen ollessaan ulkoministerinä kävi Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa ja hurmasi muut ministerit laulamalla tämän:https://www.youtube.com/watch?v=FYL8v0Aao44 [4] [4] Eli Nils Ferlinin ja Lillebror Söderlundin kauniin "Får jag lämna några blommor?" Ja sitten "Ilta kannaksella" Tässä on sitten viimevuotinen laululista:Muurarivalssi: "Kevät toi, kevät toi muurarin" Tällä aloitettiin 50 vuotta sitten. Ja mahdollisesti "We shall overcome" heti perään. "Seasons in the sun" Koulutiellä 8-vuotiaana menehtyneen serkkuni muistoksi. "Där björkarna susa" Isäni muistoksi tai "Miss soutaen tuulessa" Eli Oskar Merikannon säveltämä. Netistä löytyy ruotsiksi hyvä versio, Jailbird Singers laulaa. "Paistaa aurinko aina" mm Georg Ots esittää sen hyvin ja heti perään "My way" Liittyvät yhteen yhden alueella toimineen henkilön kohdalla. "House of rising sun" "Talo nousevan auringon" Soitettin Tillinmäen juhannusjuhlissa vuonna 1966. "Are You lonesome tonight" Elvis "Gringos guitar" "Kun Laredon kaupunkiin kerran" Lauloi Danny 50 vuotta sitten. "Elämä juoksuhaudoissa" Tillinmäen kyläaktiivin, sotilasmestari Bruno Hagan muistoksi, hän oli sotaveteraani. "Blowing in the wind" Bob Dylan "Green, green grass of home" Sitten muutama Beatleskappale jne

tiistai 9. toukokuuta 2017

Laulujen tausta.

Musiikkitilaisuuden suunnittelu etenee ja kerron nyt lyhyesti miksi haluan, että siellä lauletaan muun muassa näitä lauluja. Järjestys on vielä auki. Kylän oma poika, Heikki Hiltunen oli lääkärinä 6. Divisioonassa, sekä jatko- että Lapin sodassa ja sodan jälkeen luutnantti Eino Suistola lähetti Väinö Leskiselle lauluvihon juuri niistä lauluista, jotka olivat erityisen suosittuja. Leskisen järjestämissä aseveli-illoissa laulettiin sitten muun muassa näitä lauluja.
Suistolan mielestä niin erityisen suosittu oli Waterloo Bridgen "Farewell waltz" eli "Hyvää yötä valssi" elokuvasta Sumujen silta. Tämän elokuvan loppukohtaus, jossa Robert Taylor ja Vivien Leigh tanssivat jäähyväisvalssia itketti Suomen naisia sotavuosina. Kun minä paljon myöhemmin kyselin tästä Tukholmassa asuvaltani tädiltäni vastaus oli tämä "Tiedät, että kun tyttöjen sulhaset kävivät lomilla rintamalta ja lähtivät takaisin, oli jopa todennäköistä, että ero oli viimeinen" Hänellä oli itsellään sulhanen rintamalla ja koska sota kosketti Suomea aivan toisella tavalla kuin naapurimaita Ruotsia ja Tanskaa, niin tämä oli varmasti totta.
Toinen suosittu laulu 6. Divisioonan viihdetoiminnassa oli valssi "Rantamökissä". Alueella eläneet, ja sodissa kaatuneet Aimo Mikko Hiltunen ja 5000 metrin olympiavoittaja Gunnar Höckert voidaan muistella juuri tällä laululla. Luin nimittäin arkistossa yhden kirjeen, jossa kerrottiin, että Gunnar Höckertin isä oli sanonut sotien aikana "Gunnarin kuoleman jälkeen, olen tuntenut itseni niin yksinäiseksi". Nämä sanat toivat heti mieleen laulun "Rantamökissä"
Väinö Leskinen oli hurmaava seuramies, ja koska hän ollessaan ulkoministerinä oli hurmannut Pohjoismaiden neuvoston osallistujat laulamalla laulun "Får jag lämna några blommor" niin se kuuluu myös ohjelmistoon.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Kerron nyt vielä vähän näistä tilaisuuksista ja miksi haluan järjestää niitä. Koska olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni näissä maisemissa - Tillinmäki, Saunalahti, Kivenlahti - niin minulle on jäänyt paljon muistoja ihmisistä ja tapahtumista. Ja minulla on selvä muistikuviin perustuva visio siitä mitkä laulut pitäisi laulaa  ja miksi. Viime vuonna aloitettiin tilaisuus valssilla "Kevät toi, kevät toi muurarin" Syy oli tämä: 50 vuotta aikaisemmin juhannusaattona 1966 Tillinmäen juhannusjuhlat Kisakalliolla aloitettiin yhteislaululla ja juuri tällä valssilla. Mutta silloin ei voitu tanssia, koska luvattu tanssilava oli jäänyt tekemättä vaikka isäni oli lahjoittanut tukit sitä varten. Eli ajatus oli: Jatketaan siitä mihin jäätiin 50 vuotta sitten, mutta nyt voidaan tanssia. Ja sitä paitsi minulla oli omia syitä juhlia sitä, että kotikorttelini Harmaaniityllä aletaan rakentaa uudelleen.
Näitä ihmisiä muisteltiin sitten erilaisilla lauluilla. Bruno Hagan muistoksi laulettiin "Elämä juoksuhaudoissa" isäni muistoksi Merikannon "Där björkarna susa", 8-vuotiaana koulutiellä kuolleen serkkuni muistoksi "Seasons in the sun" jne.
Järjestelemällä näitä tilaisuuksia toivon, että olisin näyttänyt mallia ja istuttanut idean, josta sitten voidaan kehittää jotain isompaa kulttuuritapahtumaa tälle alueelle.

torstai 4. toukokuuta 2017

Miksi järjestän näitä tilaisuuksia?

Olen aina ollut kiinnostunut kirjallisuudesta, kulttuurista, taiteesta ja innokkaasti haalinut tietoja sieltä ja täältä. Kun olen istunut katsomassa Pyynikin kesäteatterin esityksiä niin erityisesti näytelmät Kalle Päätalosta ja Olavi Virrasta ovat jääneet mieleen. Tämä siksi, että molemmat henkilöt ovat aikoinaan kulkeneet juuri sillä paikalla, missä teatteri sijaitsee. Kalle Päätalo opiskeli rakennusmestariksi ja silloin hän teki erilaisia harjoitustehtäviä juuri siinä paikassa. Vanha ja sairas Olavi Virta saattoi myös kulkea lähistöllä.
Tämä on johtanut siihen, että olen alkanut miettiä että pitäisikö Espoon lahden alueella, Saunalahden ja Tillinmäen lähellä pystyttää joku kesäteatteri, joka esittäisi jonkun musiikkinäytelmän joka kertoo niistä ihmisistä, jotka joskus ovat kulkeneet näillä Saunalahden ja Tillinmäen poluilla ja teillä. Sellaiset henkilöt kuten Heikki Hiltunen ja olympiavoittaja Gunnar Höckert ovat jo riittävän kiehtovia, joten ei tarvitse hakea aiheita muualta.
Olen ajatellut, että heitäkin muistellaan muutamalla laululla perjantaina 12.5. Viime vuonna Jyrki Härkönen esitti upeasti laulun "We shall overcome" ja se oli minun tapani pyytää anteeksi niiltä mustilta amerikkalaispojilta, jotka saivat kokea huono kohtelua Tillinmäen juhannusjuhlissa yli 50 vuotta aikaisemmin.
Alueella toimii erilaisia yhdistyksiä, kuten MLL, Tillinmäen pienkiinteistöyhdistys jne. Mutta nämä on perustettu aivan muista syistä kuin halusta tehdä kulttuurityötä ja siksi olisin toivonut, että joku paikallinen tulisielu (paikalliset tulisielut) tekisivät aloitteen ja perustettaisiin yhdistys joku miettisi mahdollisuutta tehdä amatöörivoimin joku musiikkinäytelmä tämän konseptin pohjalta, josta minä näytän vaatimattomasti mallia. Se olisi puhtaasti amatööripohjalta, kenties joku musiikkiluokka tai sellainen voisi olla se oikea toimija.
Perjantaina 12.5. olisi tarkoitus, että Jyrki Härkönen laulaa muun muassa tämän "Paistaa aurinko aina" koska siihen liittyy hupaisa tapaus ja tästä kerron myöhemmin.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Musiikkitilaisuus 12.5.2017!

Nyt näyttää melko varmalta, että tilaisuus pidetään Saunalahden koulun auditoriossa perjantaina 12.5.2017 alkaen klo 17.30. Minkä takia olen lähtenyt järjestämään näitä tapahtumia?
Kun Harmaaniityn kunnallistekniikka saatiin valmiiksi syksyllä 2015 päätin, että kirjoitan historiikin tästä alueesta. Sitten talvella 2016 olin läsnä Tillinmäen omakotiyhdistyksen kokouksessa, jossa suunniteltiin yhdistyksen 50-vuotisjuhlia. Koska olin itse ollut mukana Kisakallion juhannusjuhlissa 50 vuotta aikaisemmin ja tämän lisäksi alettiin rakentaa uudelleen Harmaaniityn aluetta niin ajattelin että näitä asioita pitäisi muistella mukavan musiikin ja tanssin merkeissä.
Eli vuonna 1966 Tillinmäen juhannusjuhlat aloitettiin yhteislaululla "Kevät toi, kevät toi muurarin", mutta silloin ei voitu tanssia, koska kallio on aika epätasainen ja Antinkosken suunnittelema tanssilava oli jäänyt rakentamatta, vaikka isäni oli lahjoittanut tukit Antinkoskelle. Mitä tukeille tapahtui en tiedä, mutta tilaisuuden perusidea oli, että nyt jatketaan siitä mihin jäätiin 50 vuotta sitten ja tanssitaan tämä "Muurarivalssi". Ja näin tehtiin. Jyrki Härkönen lauloi upeasti ja vuonna 1966 tanssimatta jäänyt valssi saatiin tanssitettua.
Sitä paitsi olen aina ollut kova kirjallisuuden ja kulttuurin kuluttaja ja Veikko Lavin sanat "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" ovat paikallaan. Joten Tillinmäen ja Saunalahden alueella asuneita ihmisiä muisteltiin eri lauluilla silloin ja nyt yritetään tehdä sama asia uudelleen.