Koska on ollut puhetta siitä, että mistä Tillinmäki on saanut nimensä niin palataan vielä asiaan. Yksi teoria on, että Bastvikin kartanon sikalan hoitaja olisi nimen takana. Tämä sikala sijaitsi nykyisen Korkoon sillan länsipäässä ja sitä hoitanut mies olisi muistuttanut katolilaisten sotapäällikköä Johann Tillyä. 30-vuotisen sodan henkilöitä tunnettiin paljon paremmin 1930- ja 1940 luvuilla, koska sekä kouluissa, että sotaväessä kerrottiin heistä paljon.
Toinen teoria on, että pankinjohtaja Antti Hiltusen ( Bastvikin kartanon omistaja ) lähisukulainen olisi muistuttanut pujopartaista Tillyä ja nimi olisi tullut tästä.
Oli miten oli, mutta mielenkiintoista tässä on, että Johann Tilly ja Espoon kartanon isäntä, Kustaa Horn olivat pääosissa Breitenfeldin taistelussa syyskuussa 1631.
Tiedot taistelusta löytyvät tästä:https://fi.wikipedia.org/wiki/Breitenfeldin_ensimm%C3%A4inen_taistelu
Koska Kustaa Hornin toimet ratkaisivat taistelun Kustaa II Adolfin hyväksi, niin joku voisi huumorimielessä ehdottaa, että Tillinmäen nimi muutetaan Sarvimäeksi.
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
tiistai 29. marraskuuta 2016
Hiltuselle muistolaatta?
Ehdotin tässä blogissa, että olympiavoittaja Gunnar Höckertille pitäisi saada muistolaatta jonnekin, Kauklahti-Kivenlahti akselille. Olen myös tullut siihen tulokseen, että Saunalahden omalle pojalle, lääkäri Heikki Antero Hiltuselle pitäisi saada joku muistotaulu. Niin dramaattisia tapahtumia Hiltunen sai kokea sotien aikana että voi vain toivoa, etteivät nämä asiat toistuisi.
Minulla on nyt uusia tietoja tapahtumista, varsinkin taisteluista Partisaaniprikaatia vastaan heinä- elokuussa 1942. Hiltunen oli nimittäin lääkärinä siinä pataljoonassa ( II/12. Pr.) joka kantoi raskaamman vastuun taka-ajosta.
Pääsin näiden tietojen jäljille Nils Löfgrenin arkiston kautta. Tämä arkisto sijaitsee Tukholmassa ja kävin katsomassa Löfgrenin kirjeenvaihtoa suomalaisten veteraanien kanssa. Löfgren oli nimittäin ruotsalainen vapaa-ehtoinen, joka taisteli sekä talvi- että jatkosodassa ja hän on myöhemmin tutkinut ja penkonut juuri samoja asioita kuin minä.
Löfgren kävi kirjeenvaihtoa suomalaisten veteraanien kanssa ja tämä kirjeenvaihto kiinnosti minua. Heti tärppäsi. Nimittäin, yksi Löfgrenin kanssa tietoja vaihtanut oli Torniossa asuva pankinjohtaja Veli Uula Arrela. Arrela on tallentanut ison kokoelman, sekä Kansallisarkistoon että Oulun maakunta-arkistoon
Arrela on toiminut komppanianpäällikkönä ja tiedustelu-upseerina samoissa paikoissa kuin Hiltunen on ollut lääkärinä. Elokuussa 1942 he olivat samassa pataljoonassa ja nyt aioin selvittää tarkemmin mitä oikein on tapahtunut ja mitä kaikkea Arrela ja kenties Hiltunen ovat tienneet asioista.
Kerron heti kun löydän jotain uutta! Johtolankoja on runsaasti ja tapahtumiin liittyy muun muassa Sidrajoen mysteeri, johon ei ole vielä löytynyt vastausta.
Minulla on nyt uusia tietoja tapahtumista, varsinkin taisteluista Partisaaniprikaatia vastaan heinä- elokuussa 1942. Hiltunen oli nimittäin lääkärinä siinä pataljoonassa ( II/12. Pr.) joka kantoi raskaamman vastuun taka-ajosta.
Pääsin näiden tietojen jäljille Nils Löfgrenin arkiston kautta. Tämä arkisto sijaitsee Tukholmassa ja kävin katsomassa Löfgrenin kirjeenvaihtoa suomalaisten veteraanien kanssa. Löfgren oli nimittäin ruotsalainen vapaa-ehtoinen, joka taisteli sekä talvi- että jatkosodassa ja hän on myöhemmin tutkinut ja penkonut juuri samoja asioita kuin minä.
Löfgren kävi kirjeenvaihtoa suomalaisten veteraanien kanssa ja tämä kirjeenvaihto kiinnosti minua. Heti tärppäsi. Nimittäin, yksi Löfgrenin kanssa tietoja vaihtanut oli Torniossa asuva pankinjohtaja Veli Uula Arrela. Arrela on tallentanut ison kokoelman, sekä Kansallisarkistoon että Oulun maakunta-arkistoon
Arrela on toiminut komppanianpäällikkönä ja tiedustelu-upseerina samoissa paikoissa kuin Hiltunen on ollut lääkärinä. Elokuussa 1942 he olivat samassa pataljoonassa ja nyt aioin selvittää tarkemmin mitä oikein on tapahtunut ja mitä kaikkea Arrela ja kenties Hiltunen ovat tienneet asioista.
Kerron heti kun löydän jotain uutta! Johtolankoja on runsaasti ja tapahtumiin liittyy muun muassa Sidrajoen mysteeri, johon ei ole vielä löytynyt vastausta.
lauantai 26. marraskuuta 2016
Janne Haapala III
Kuten sanottua Janne joutui vielä sotimaan saksalaisia vastaan Lapissa. Sinne joutui myös Heikki Hiltunen ja mitä kaikkea Saunalahden mies on kokenut en tiedä, mutta Janne kertoo muutamasta tapauksesta, jotka sattuivat tällä reissulla. Ensimmäinen ongelma johon Janne törmäsi oli upseerien ja päällystön jatkuva keskinäinen riitely, joka johtui siitä, että saksalaiset olivat jättäneet jälkeensä huomattava määrä alkoholia. Tästä seurasi tietenkin ikävyyksiä ja Janne sai itse kokea ikävän yllätyksen kun 6. Divisioonan kuljetusesikunta oli päässyt Pudasjärvelle. Hänen osastonsa alistettiin Laguksen joukoille ja miehet olivat sitä mieltä, että olemme nyt joutuneet ampiaispesään ja hullujen huoneeseen.
Tämä johtui siitä, että Laguksen divisioonassa oltiin hirveän tärkeitä kaikista ohjesäännöistä, arvojärjestyksestä ja muista turhanpäiväisistä yksityiskohdista. Jannen esimies, luutnantti Rajakaltio onnistui kuitenkin järjestämään asiat niin, että kuljetusesikunta palautettiin 6. Divisioonaan. Ennen sodan loppua Janne joutui jopa kenttäoikeuden jäseneksi ja evakuoitu väestö aiheutti myös paljon ylimääräistä työtä.
Kerrotaan vielä pari pientä yksityiskohtaa Jannen kokemuksista heti sodan jälkeen. Perhe joutui evakkoon Kemin lähelle ja siellä Janne sai nähdä mitä seurauksia säännöstelyllä on elintarvikkeiden tarjonnan puolella. Silakka oli säännöstelyn piirissä mutta lohi ei. Seurauksena oli, että silakkaa ei saanut juuri mistään mutta lohta sai ostaa yllin kyllin edulliseen hintaan.
Lopulta Janne pääsi kotiin Kittilän Alakylään, jonne hänellä oli tarkoitus jatkaa kauppiaana. Rakennustyöt aloitettiin sillä tavalla, että Janne rakensi ensin saunan ja autotallin. Sitten piti rakentaa isompi talo kauppaa varten. Janne teki sopimuksen erään urakoitsijan kanssa, joka lupasi "Lähetän tänne yhden porukan, joka pystyttää sinulle sen kauppakartanon, sopiiko että he tulevat jo huomenna?"
Jannella oli kiire ja hänen mielestä tämä sopi mainiosti. Seuraavana aamuna kolmen pojan "porukka" istui odottamassa kun Janne tuli paikalle. "Me tultiin rakentamaan se talo" sanoi yksi heistä.
Janne katseli pitkään poikia, jotka olivat sellaisia 18-19 vuotiaita, hänen mielestä vielä lapsia ja hän meinasi jo sanoa, että menkää kotiin kasvamaan, nämä rakennustyöt ovat miesten töitä. Mutta sitten hän ajatteli, että annetaan poikien yrittää kun he kerran ovat tulleet.
Vielä vanhana miehenä Janne muisteli näiden poikien työtä. Osoittautui heti, että he olivat täydellisiä ammattimiehiä ja työ eteni todella nopeasti. Kun Janne kysyi tästä niin pojat kertoivat, että he olivat pienestä pitäen kulkeneet isiensä kanssa rakennushommissa ja sitten kun isät joutuivat sotaan, he joutuivat itse rakentajiksi, vaikka he olivat vain 14 tai 15-vuotiaita.
Sotien aikana kasvettiin nopeasti aikuiseksi.
Tämä johtui siitä, että Laguksen divisioonassa oltiin hirveän tärkeitä kaikista ohjesäännöistä, arvojärjestyksestä ja muista turhanpäiväisistä yksityiskohdista. Jannen esimies, luutnantti Rajakaltio onnistui kuitenkin järjestämään asiat niin, että kuljetusesikunta palautettiin 6. Divisioonaan. Ennen sodan loppua Janne joutui jopa kenttäoikeuden jäseneksi ja evakuoitu väestö aiheutti myös paljon ylimääräistä työtä.
Kerrotaan vielä pari pientä yksityiskohtaa Jannen kokemuksista heti sodan jälkeen. Perhe joutui evakkoon Kemin lähelle ja siellä Janne sai nähdä mitä seurauksia säännöstelyllä on elintarvikkeiden tarjonnan puolella. Silakka oli säännöstelyn piirissä mutta lohi ei. Seurauksena oli, että silakkaa ei saanut juuri mistään mutta lohta sai ostaa yllin kyllin edulliseen hintaan.
Lopulta Janne pääsi kotiin Kittilän Alakylään, jonne hänellä oli tarkoitus jatkaa kauppiaana. Rakennustyöt aloitettiin sillä tavalla, että Janne rakensi ensin saunan ja autotallin. Sitten piti rakentaa isompi talo kauppaa varten. Janne teki sopimuksen erään urakoitsijan kanssa, joka lupasi "Lähetän tänne yhden porukan, joka pystyttää sinulle sen kauppakartanon, sopiiko että he tulevat jo huomenna?"
Jannella oli kiire ja hänen mielestä tämä sopi mainiosti. Seuraavana aamuna kolmen pojan "porukka" istui odottamassa kun Janne tuli paikalle. "Me tultiin rakentamaan se talo" sanoi yksi heistä.
Janne katseli pitkään poikia, jotka olivat sellaisia 18-19 vuotiaita, hänen mielestä vielä lapsia ja hän meinasi jo sanoa, että menkää kotiin kasvamaan, nämä rakennustyöt ovat miesten töitä. Mutta sitten hän ajatteli, että annetaan poikien yrittää kun he kerran ovat tulleet.
Vielä vanhana miehenä Janne muisteli näiden poikien työtä. Osoittautui heti, että he olivat täydellisiä ammattimiehiä ja työ eteni todella nopeasti. Kun Janne kysyi tästä niin pojat kertoivat, että he olivat pienestä pitäen kulkeneet isiensä kanssa rakennushommissa ja sitten kun isät joutuivat sotaan, he joutuivat itse rakentajiksi, vaikka he olivat vain 14 tai 15-vuotiaita.
Sotien aikana kasvettiin nopeasti aikuiseksi.
perjantai 25. marraskuuta 2016
Janne Haapala II
Koska Janne sai kokea mielenkiintoisia asioita Suomen kohtalon vuosina niin kerron nyt niistä muutaman, joka ei liity varsinaisiin sotatapahtumiin. Janne lähti talvisotaan kapteeni Sihvosen pataljoonassa, joka oli perustettu Kemissä. Eli kysymyksessä oli JR 27, joka osallistui Suomussalmen ja Kuhmon taisteluihin. Janne haavoittui peräti kahdesti mutta palasi aina takaisin rintamalle.
Janne, joka oli kuorma-automies henkeen ja vereen kertoo, että kun pataljoona hiihti kohti Suomussalmea niin hän oli hermostunut aina kun jonkun ohiajavan kuorma-auton kuljettaja käsitteli vaihteita huonosti. Hän kuuli äänestä, että tuo ajotyyli kuluttaa vaihdelaatikon nopeasti loppuun. Tämä pieni detalji häiritsi Jannea matkalla kohti legendaarisia taistelukenttiä.
Janne sai sitten kokea kaikkea mahdollista rintamalla ja kotona, ollessaan lomalla. Näistä kannattaa mainita pari pientä tapausta. Heinäkuussa 1944, kun rintama Kannaksella oli saatu vakiintumaan niin Janne, joka toimi 6. Divisioonan kuljetusesikunnassa jouti ratkaisemaan kiperän pulman. Evakot olivat jättäneet jälkeensä lehmän ja tämä oli majoittunut esikunnan alueelle ja pojat saivat tuoretta maitoa. Lähistöllä majaili Panssaridivisioonan miehiä, siis kenraali Ernst Ruben Laguksen miehiä, joita tunnettiin asenteesta "Me olemme oikeita sotilaita, muut eivät ole mitään!".
Eräänä päivänä kun Janne palasi majoitusalueelle pojat kertoivat, että Laguksen miehet olivat kylmästi vieneet lehmän omalle majoitusalueelle. "He ovat kyllä niin tärkeitä poikia, että he eivät anna lehmää meille!".
Janne mietti hetken ja sitten hän keksi ratkaisun. Hän marssi Panssaridivisioonan majoitusalueelle ja sanoi: "Pojat, te veitte meiltä lehmän ja olemme nyt kaikki hyvin ikävässä tilanteessa. Nimittäin me olemme pitäneet tätä lehmää esikunnassa, koska kenraalillamme ( 6. Divisioonan komentaja, kenraalimajuri Einari Vihma) on herkkä vatsa ja hänen pitää saada joka aamu tilkallisen juuri lypsettyä maitoa, muuten vatsa menee sekaisin ja silloin ei ole kivaa olla lähellä".
Laguksen pojat saattoivat olla ylimielisiä ja koppavia, mutta sen verran oli itsesuojeluvaistoa, että he eivät lähteneet haastamaan Vihmaa! "Emme tienneet tätä, vie se lehmä takaisin, emme halua suututtaa Vihmaa!"
Myöhemmin, kun sekä 6. Divisioona, että Laguksen divisioona joutuivat Lapin sotaan Janne joutui vielä kerran tekemisiin näiden miesten kanssa.
Mutta se onkin toinen tarina.
Janne, joka oli kuorma-automies henkeen ja vereen kertoo, että kun pataljoona hiihti kohti Suomussalmea niin hän oli hermostunut aina kun jonkun ohiajavan kuorma-auton kuljettaja käsitteli vaihteita huonosti. Hän kuuli äänestä, että tuo ajotyyli kuluttaa vaihdelaatikon nopeasti loppuun. Tämä pieni detalji häiritsi Jannea matkalla kohti legendaarisia taistelukenttiä.
Janne sai sitten kokea kaikkea mahdollista rintamalla ja kotona, ollessaan lomalla. Näistä kannattaa mainita pari pientä tapausta. Heinäkuussa 1944, kun rintama Kannaksella oli saatu vakiintumaan niin Janne, joka toimi 6. Divisioonan kuljetusesikunnassa jouti ratkaisemaan kiperän pulman. Evakot olivat jättäneet jälkeensä lehmän ja tämä oli majoittunut esikunnan alueelle ja pojat saivat tuoretta maitoa. Lähistöllä majaili Panssaridivisioonan miehiä, siis kenraali Ernst Ruben Laguksen miehiä, joita tunnettiin asenteesta "Me olemme oikeita sotilaita, muut eivät ole mitään!".
Eräänä päivänä kun Janne palasi majoitusalueelle pojat kertoivat, että Laguksen miehet olivat kylmästi vieneet lehmän omalle majoitusalueelle. "He ovat kyllä niin tärkeitä poikia, että he eivät anna lehmää meille!".
Janne mietti hetken ja sitten hän keksi ratkaisun. Hän marssi Panssaridivisioonan majoitusalueelle ja sanoi: "Pojat, te veitte meiltä lehmän ja olemme nyt kaikki hyvin ikävässä tilanteessa. Nimittäin me olemme pitäneet tätä lehmää esikunnassa, koska kenraalillamme ( 6. Divisioonan komentaja, kenraalimajuri Einari Vihma) on herkkä vatsa ja hänen pitää saada joka aamu tilkallisen juuri lypsettyä maitoa, muuten vatsa menee sekaisin ja silloin ei ole kivaa olla lähellä".
Laguksen pojat saattoivat olla ylimielisiä ja koppavia, mutta sen verran oli itsesuojeluvaistoa, että he eivät lähteneet haastamaan Vihmaa! "Emme tienneet tätä, vie se lehmä takaisin, emme halua suututtaa Vihmaa!"
Myöhemmin, kun sekä 6. Divisioona, että Laguksen divisioona joutuivat Lapin sotaan Janne joutui vielä kerran tekemisiin näiden miesten kanssa.
Mutta se onkin toinen tarina.
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Rakennusalalle tarvitaan Terävyyttä!
Viime aikoina on puhuttu siitä, että putkiremontit ym. voitaisiin tehdä paljon nopeammin ja paremmin. Olen kyllä samaa mieltä ja olen usein saanut kokea, että rakennus- remontti- ja huoltoalan hitaus johtuu velttoudesta ja piittaamattomuudesta.
Kerran, kun vielä asuin Kivenlahdessa koettiin talossa tapahtumasarja, joka paljasti, että alalla kaikki ei ole kohdallaan. Huoltoyhtiölle oli ilmoitettu, että lämmintä vettä tuottava lämmönvaihdin on kohta uusittava mutta eihän ne huoltomiehet mitenkään varautuneet siihen. Sitten yhtenä torstaina vaihdin meni lopullisesti rikki ja huoltoyhtiö ei ollut tehnyt mitään valmisteluita, joten jäätiin ilman lämmintä vettä. "On tilattu uusi ja se tulee ensi viikon alkupuolella" vastattiin asukkaille. Sitten tilattu vaihdin tuli, mutta nyt huomattiin, että se onkin vääränmallinen, ei sovi putkistoon. Eli tilataan uusi ja se tulee, jos hyvin käy viikon sisällä.
Tämä sirkus johti siihen, että kerrostalossa oltiin ilman lämmintä vettä 12 vuorokautta.
Vähän aikaa myöhemmin rakensin omakotitalon tänne Kirkkonummelle. Talopaketti tuli Ruotsista ja siinäkin kävi sillä tavalla, että koko työmaa pysähtyi kolmeksi viikoksi. Syy ole se, että kun rekka lähti talotehtaalta se ajoi vielä muutamaan paikkaan hakemaan erilaisia osia. Oli loma-aika ja osia luovuttamassa oli joku kesäapulainen, joka onnistui antamaan vääriä osia rekkakuskille. Kattotikkaat, vesikourujen koukut ym eivät sopineet pakettiin. Jäätiin odottamaan uusia osia.
Näitä asioita pitää hoitaa Terävyydellä, joka nykyään on katoava luonnonvara. Minulle tulee nimittäin mieleen Kapselon sodanaikainen toimitusjohtaja, everstiluutnantti Martti V. Terä. Terällä oli paljon muita tehtäviä ja hyvä jos hän kerran viikossa ehti käydä Kauklahdessa.
Mutta kun hän kävi, niin hän osasi heti oikaista asioita ja estää virheitä ja saada tuotanto luistamaan ilman turhia viivytyksiä. Terä näki heti ja kaukaa, että joku asia oli pielessä "Ei, ei, nallit eivät sovi tuohon kapseliin! Ei kannata yrittää käyttää tuota istukkaa! Muistakaa nyt, että lisäpanosten tarve on jatkossa korkeintaan 2-3 kertaa suurempi kuin peruspanosten!
Tämä toteamus johtui siitä, että jotkut tykistökomentajat - mm Hangon Ryhmässä - olivat puuttuneet yhteen epäkohtaan krh-joukoissa ja antaneet seuraavat ohjeet "Tästä eteenpäin pitää välttää käyttämästä heittimissä maksimäärää lisäpanoksia, kaksi tai kolme riittää, koska muuten putket kuluvat todella nopeasti loppuun".
Eli nykyään ollaan varomattomia ja huolimattomia näissä rakennus- ja korjaus-asioissa!
Kerran, kun vielä asuin Kivenlahdessa koettiin talossa tapahtumasarja, joka paljasti, että alalla kaikki ei ole kohdallaan. Huoltoyhtiölle oli ilmoitettu, että lämmintä vettä tuottava lämmönvaihdin on kohta uusittava mutta eihän ne huoltomiehet mitenkään varautuneet siihen. Sitten yhtenä torstaina vaihdin meni lopullisesti rikki ja huoltoyhtiö ei ollut tehnyt mitään valmisteluita, joten jäätiin ilman lämmintä vettä. "On tilattu uusi ja se tulee ensi viikon alkupuolella" vastattiin asukkaille. Sitten tilattu vaihdin tuli, mutta nyt huomattiin, että se onkin vääränmallinen, ei sovi putkistoon. Eli tilataan uusi ja se tulee, jos hyvin käy viikon sisällä.
Tämä sirkus johti siihen, että kerrostalossa oltiin ilman lämmintä vettä 12 vuorokautta.
Vähän aikaa myöhemmin rakensin omakotitalon tänne Kirkkonummelle. Talopaketti tuli Ruotsista ja siinäkin kävi sillä tavalla, että koko työmaa pysähtyi kolmeksi viikoksi. Syy ole se, että kun rekka lähti talotehtaalta se ajoi vielä muutamaan paikkaan hakemaan erilaisia osia. Oli loma-aika ja osia luovuttamassa oli joku kesäapulainen, joka onnistui antamaan vääriä osia rekkakuskille. Kattotikkaat, vesikourujen koukut ym eivät sopineet pakettiin. Jäätiin odottamaan uusia osia.
Näitä asioita pitää hoitaa Terävyydellä, joka nykyään on katoava luonnonvara. Minulle tulee nimittäin mieleen Kapselon sodanaikainen toimitusjohtaja, everstiluutnantti Martti V. Terä. Terällä oli paljon muita tehtäviä ja hyvä jos hän kerran viikossa ehti käydä Kauklahdessa.
Mutta kun hän kävi, niin hän osasi heti oikaista asioita ja estää virheitä ja saada tuotanto luistamaan ilman turhia viivytyksiä. Terä näki heti ja kaukaa, että joku asia oli pielessä "Ei, ei, nallit eivät sovi tuohon kapseliin! Ei kannata yrittää käyttää tuota istukkaa! Muistakaa nyt, että lisäpanosten tarve on jatkossa korkeintaan 2-3 kertaa suurempi kuin peruspanosten!
Tämä toteamus johtui siitä, että jotkut tykistökomentajat - mm Hangon Ryhmässä - olivat puuttuneet yhteen epäkohtaan krh-joukoissa ja antaneet seuraavat ohjeet "Tästä eteenpäin pitää välttää käyttämästä heittimissä maksimäärää lisäpanoksia, kaksi tai kolme riittää, koska muuten putket kuluvat todella nopeasti loppuun".
Eli nykyään ollaan varomattomia ja huolimattomia näissä rakennus- ja korjaus-asioissa!
tiistai 22. marraskuuta 2016
Janne Haapalan kokemuksia.
Jos nyt kertoisin yhden suomalaisen sotaveteraanin elämästä ja kokemuksista samalla tavalla kuin kerroin Victor Sheymovista. Tämä ajatus tuli mieleen kun huomasin, että Saunalahden oma poika Heikki Antero Hiltunen oli ollut jatkosodan alussa lääkärinä samalla rintamalohkolla kuin Janne Haapala, eli Janne Haapala lähti jatkosotaan Jalkaväkirykmentti 33:n kahdeksannessa komppaniassa, jossa oli pääsääntöisesti Sodankylän reserviläisiä ja komppanian päällikkönä toimi kapteeni Matinlassi. Janne Haapala oli syntynyt Uhtualla 1910-luvun alussa ja hän kuoli 1980-luvulla. Sotien jälkeen hän toimi kauppiaana Kittilän Alakylässä. Ollessaan eläkkeellä hän kirjoitti muistelmia, joita ei ole julkaistu mutta minä olen lukenut osia niistä.
Jo lapsena hän sai kokea mielenkiintoisia tapahtumia kun perhe joutui keskelle valkoisten ja punaisten sotatoimia Vienan laulumailla 1918-1920. Kerran sattui käymään niin, että punaisten neuvostojoukkojen esikunta majoittui Haapalan perheen taloon Uhtualla. Jannen isä piti nimittäin kauppaa siellä ja toimi saman aikaan kiertävänä kauppiaana. Tätä työtä hän jatkoi sitten perheen paettua Suomeen.
Mielenkiintoista tässä tapauksessa oli, että punaisia johti ahvenanmaalainen Eyolf Mattsson, josta myöhemmin tuli Puna-Armeijan kenraali. Tarinan mukaan Mattsson ja arkkitehti Alvar Aalto olivat opiskeluaikoina hyviä ystäviä ja he erosivat sovussa tammikuussa 1918. Aalto siirtyi valkoisten puolelle ja Mattsson liittyi punakaartiin.
Haapalan elämäntarina on kertomisen arvoinen siksi, että siinä on muutama, historian kannalta mielenkiintoinen kohtaus. Haapalan isä oli joskus 1930-luvulla ostamassa kuorma-autoa kauppareissuja varten. Koska Janne olisi kuitenkin toiminut kuljettajana isä lähetti Jannen katsomaan autoa ja päättämään kaupasta. Janne otti mukaansa pari kaveria ja he menivät GM:n Rovaniemen toimipisteeseen katsomaan Chevrolet merkkistä kuorma-autoa.
Kauppias ei voinut uskoa, että nämä pojanklopit tosissaan pystyvät ostamaan ja maksamaan sellaista autoa, joten hän piti koko touhua pilana ja esiintyi irvokkaasti poikia kohtaan. Janne meni kotiin ja sanoi "Sieltä ei ainakaan osteta mitään autoa" ja Janne lähti Ouluun mistä auto ostettiin.
Kun GM:n Suomen konttorista sitten kysyttiin miksi Janne oli ostanut auton Oulusta eikä Rovaniemeltä niin Janne kertoi mitä oli tapahtunut ja GM otti heti edustuksen pois Rovaniemen edustajalta.
Eli asiakasta ei kannata aliarvioida.
Toinen mielenkiintoinen tapaus Jannen elämässä sattui sota-aikana, Poventsan suunnalla. Janne oli silloin vääpelinä 6. Divisioonan Kuljetusesikunnassa. Kerran hänen piti järjestää kuljetus yhdelle vääpelille samaisen divisioonan tykistöstä. Koska Janne oli kiinnostunut autojen hoidosta ja kunnosta ja halusi pitää ajotaitoa yllä hän lähti itse ajamaan. Normaalisti hän olisi antanut tehtävän jollekin autosotamiehelle.
Osoittautui että kyseessä oli yksi vääpeli Miettunen, jonka reaktio oli hyvin varautunut kun hän näki, että ratin takana istuva oli arvoltaan vääpeli, niin kuin hän itse. Itse asiassa Janne oli vääpelinä vanhempi kuin Miettunen, mutta jälkimmäinen oli olettanut että Janne on ajamassa sen takia, että hän on saanut jonkun rangaistuksen, eihän vääpelin tarvitse alentua kuljettajaksi!
Jannen ensitapaaminen Suomen tulevan pääministerin ja Lapin läänin tulevan maaherran kanssa tapahtui siis näissä merkeissä. Myöhemmin, kun Martti Miettunen oli maaherrana Janne joutui tekemään paljon yhteistyötä hänen kanssa ja he tulivat hyvin toimeen keskenään ja joskus he saattoivat yhdessä nauraa tälle väärinkäsitykselle.
Voisinko saada kommentteja, ovatko tämän tapaiset kertomukset kiinnostavia?
Jo lapsena hän sai kokea mielenkiintoisia tapahtumia kun perhe joutui keskelle valkoisten ja punaisten sotatoimia Vienan laulumailla 1918-1920. Kerran sattui käymään niin, että punaisten neuvostojoukkojen esikunta majoittui Haapalan perheen taloon Uhtualla. Jannen isä piti nimittäin kauppaa siellä ja toimi saman aikaan kiertävänä kauppiaana. Tätä työtä hän jatkoi sitten perheen paettua Suomeen.
Mielenkiintoista tässä tapauksessa oli, että punaisia johti ahvenanmaalainen Eyolf Mattsson, josta myöhemmin tuli Puna-Armeijan kenraali. Tarinan mukaan Mattsson ja arkkitehti Alvar Aalto olivat opiskeluaikoina hyviä ystäviä ja he erosivat sovussa tammikuussa 1918. Aalto siirtyi valkoisten puolelle ja Mattsson liittyi punakaartiin.
Haapalan elämäntarina on kertomisen arvoinen siksi, että siinä on muutama, historian kannalta mielenkiintoinen kohtaus. Haapalan isä oli joskus 1930-luvulla ostamassa kuorma-autoa kauppareissuja varten. Koska Janne olisi kuitenkin toiminut kuljettajana isä lähetti Jannen katsomaan autoa ja päättämään kaupasta. Janne otti mukaansa pari kaveria ja he menivät GM:n Rovaniemen toimipisteeseen katsomaan Chevrolet merkkistä kuorma-autoa.
Kauppias ei voinut uskoa, että nämä pojanklopit tosissaan pystyvät ostamaan ja maksamaan sellaista autoa, joten hän piti koko touhua pilana ja esiintyi irvokkaasti poikia kohtaan. Janne meni kotiin ja sanoi "Sieltä ei ainakaan osteta mitään autoa" ja Janne lähti Ouluun mistä auto ostettiin.
Kun GM:n Suomen konttorista sitten kysyttiin miksi Janne oli ostanut auton Oulusta eikä Rovaniemeltä niin Janne kertoi mitä oli tapahtunut ja GM otti heti edustuksen pois Rovaniemen edustajalta.
Eli asiakasta ei kannata aliarvioida.
Toinen mielenkiintoinen tapaus Jannen elämässä sattui sota-aikana, Poventsan suunnalla. Janne oli silloin vääpelinä 6. Divisioonan Kuljetusesikunnassa. Kerran hänen piti järjestää kuljetus yhdelle vääpelille samaisen divisioonan tykistöstä. Koska Janne oli kiinnostunut autojen hoidosta ja kunnosta ja halusi pitää ajotaitoa yllä hän lähti itse ajamaan. Normaalisti hän olisi antanut tehtävän jollekin autosotamiehelle.
Osoittautui että kyseessä oli yksi vääpeli Miettunen, jonka reaktio oli hyvin varautunut kun hän näki, että ratin takana istuva oli arvoltaan vääpeli, niin kuin hän itse. Itse asiassa Janne oli vääpelinä vanhempi kuin Miettunen, mutta jälkimmäinen oli olettanut että Janne on ajamassa sen takia, että hän on saanut jonkun rangaistuksen, eihän vääpelin tarvitse alentua kuljettajaksi!
Jannen ensitapaaminen Suomen tulevan pääministerin ja Lapin läänin tulevan maaherran kanssa tapahtui siis näissä merkeissä. Myöhemmin, kun Martti Miettunen oli maaherrana Janne joutui tekemään paljon yhteistyötä hänen kanssa ja he tulivat hyvin toimeen keskenään ja joskus he saattoivat yhdessä nauraa tälle väärinkäsitykselle.
Voisinko saada kommentteja, ovatko tämän tapaiset kertomukset kiinnostavia?
lauantai 19. marraskuuta 2016
Sodan aikaista rannikkopuolustusta Espoon edustalla.
Kuten aikaisemmin kerroin niin Helsingin ja Espoon edustalla oleva saaristo oli poikkeuksellisen vahvasti puolustettu sotien aikana. Muun muassa Kuivasaari, Harmaja, Glosholm, Orrengrund, Miessaari, Ryssänkari, Mäkiluoto ja Kytö kuuluivat linnakevyöhykkeeseen, johon oli panostettu paljon rahaa ja työtä.
Espoon lahden suun edustalla oleva Kytö on mielenkiintoinen tapaus. Mitään varsinaista strategista merkitystä en näe tässä saaressa. Mutta koska se sijaitsi suoraan Espoon lahden suun ulkopuolella niin joku on ajatellut, että sillä on suurta merkitystä. Tältä näyttivät rakennussuunnitelmat jatkosodan alussa:
Espoon lahden suun edustalla oleva Kytö on mielenkiintoinen tapaus. Mitään varsinaista strategista merkitystä en näe tässä saaressa. Mutta koska se sijaitsi suoraan Espoon lahden suun ulkopuolella niin joku on ajatellut, että sillä on suurta merkitystä. Tältä näyttivät rakennussuunnitelmat jatkosodan alussa:
Elokuun alussa vuonna 1941 pidätettiin kolme desanttia viereisellä Stenskärin luodolla. Jos desanttien oma kertomus pitää paikkaansa he olivat hypänneet alas jossain Tuusulan ja Hyvinkään seudulla ja huomaamatta hakeutuneet rannikolle Helsingin itäpuolelle ja siten soutaneet varastetulla veneellä linnakevyöhykkeen ohitse länteen ennen kuin heidät sattumalta saatiin kiinni Kytön viereisellä luodolla. Kaksi heistä tuomittiin kuolemaan 1. Rannikkoprikaatin kenttäoikeudessa ja heidät teloitettiin Suomenlinnassa 21.8.1941. Kolmas oli alaikäinen ja vältti kuolemantuomion.
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Kävin Tukholmassa.
Kävin Tukholmassa, Sota-arkistossa, eli en ole kadonnut kuvoista. Sieltä löytyy paljon Suomeen liittyvää aineistoa ja huomaan koko ajan miten vähän olen tiennyt asioista. Nyt paljastui, että lähellä sitä kirkkoa - Örbyn kirkko - minne on haudattu se surullinen tapaus Knut Svensson, josta olen aikaisemmin kertonut, niin löytyy tämä paikka:http://ldsh.swedn.org/page.php?10095
Ljushultin pitäjässä, Boråsin itäpuolella, kauniilla niemellä löytyy tämä kappeli, joka osittain on pyhitetty Suomen sodissa vuonna 1918 ja 1939-1944 kaatuneille ruotsalaisille vapaaehtoisille.
Nyt pitää jälleen palata Espoon tapahtumiin ja minulla on muutama johtolanka ja idea siitä miten pitäisi edetä. Niistä lisää myöhemmin.
Ljushultin pitäjässä, Boråsin itäpuolella, kauniilla niemellä löytyy tämä kappeli, joka osittain on pyhitetty Suomen sodissa vuonna 1918 ja 1939-1944 kaatuneille ruotsalaisille vapaaehtoisille.
Nyt pitää jälleen palata Espoon tapahtumiin ja minulla on muutama johtolanka ja idea siitä miten pitäisi edetä. Niistä lisää myöhemmin.
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Victor Sheymov VIII
Kerrotaan sitten miten Victor pääsi länteen: Kun hän palasi Moskovaan hänen vaimonsa Olga oli suureksi avuksi jatkoa ajatellen. Kun Victor lähti tapaamaan "kontaktinsa" pariskunta puhui puuta heinää "seinille" tyyliin "Veisitkö roskapussin ulos? Menen sillä aikaa nukkumaan" . Victor poistui kotoa ja ajoi bussilla yhteen suuntaan ja tuli sitten takaisin hetken päästä toisella bussilla ja ajoi. yhdelle metro-asemalle. Kun bussi ohitti hänen talonsa, hän vilkaisi oliko Olga sytyttänyt valot asunnossa. Jos oli, se olisi ollut merkki siitä, että Olga oli nähnyt että joku lähti seuraamaan Victoria. Sitten Victor ajeli tunnin verran maanalaisella edes takaisin ja hyppäsi aina ulos junasta viime hetkellä.
Ensimmäinen tapaaminen oli leveällä kadulla yhden kuuluisan patsaan lähellä. Hän löysi kontaktinsa helposti ja koodisanojen jälkeen voitiin keskustella asioista. Ensimmäiseksi molemmat kysyivät paljonko toisella on aikaa tähän tapaamiseen ja Victor halusi tietää montako miestä CIA:n sisällä tietävät hänestä. Vastaus oli "Vain kuusi".
Pitkin talvea 1979-1980 näitä tapaamisia oli paljon ja pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia salakuljettaa koko perhe länteen. Victor sanoi heti, että mikään lentokenttä tai tavallinen rajanylityspaikka voi tulla kysymykseen, koska seiskan parhaimmat miehet kyttäävät juuri siellä.
Lopulta suunnitelma oli valmis ja operaation oli määrä käynnistyä perjantaina toukokuun 16 vuonna 1980, illalla. Viimeiset viikot olivat täynnä valmisteluja, koska Victor ymmärsi että asunnossa ei saa olla mitään merkkejä siitä, että perhe olisi tietoisesti lähtenyt matkalle. Olga halusi ottaa mukaansa rakkaita valokuvia mutta Victor oli tiukkana "Ei käy, otetaan kuvat mikrofilmille". Victorin kontakti olisi vielä halunnut lavastaa onnettomuuden niin että olisi näyttänyt siltä, että koko perhe on hukkunut. Victor sanoi "Ei onnistu, he tulevat heti näkemään, että kyseessä on lavastus". Itse asiassa kävi niin, että KGB oli yli 10 vuotta siinä uskossa, että perhe on kuollut.
Victor kohtasi loppumetreillä monta vaikeata pulmaa. Miten hän sanoo hyvästit vanhemmilleen? Hän ei voinut kertoa "Viikon päästä me loikataan länteen". Joten Victor sanoi isälleen "Jos joku tulee väittämään, että minä olen kuollut, niin sitä ei pidä uskoa, vasta jos näette ruumiini sitä voi uskoa!
Victorilla oli hyvin läheinen ystävä, joka olisi joutunut suuriin vaikeuksiin siinä tapauksessa, että loikkaus olisi epäonnistunut, joten Victor järjesti näyttävän riidan tämän kaverin kanssa ja toivoi, että joku päivä ystävä ymmärtää syyn.
Sitten, kun oli muutama päivä jäljellä Olga lähti ostamaan perheelle junaliput Uzgorodiin, kaupunki lähellä (Tsekko) Slovakian rajaa. Victor opasti "käy ensin ostamassa menoliput ja sitten paluuliput erikseen, molempia pitää olla mukana! Mutta niitä ei voi ostaa samalla kertaa".
Työpaikallaan Victor oli antanut ymmärtää, että perhe viettää viikonlopun ystävän datjalla.
Perjantaina 16 toukokuuta vuonna 1980 oli hermoja raastava päivä ja illalla perhe poistui sitten lopullisesti kodistaan. Vähän aikaa ajeltiin edes takaisin metrolla ja sitten hypättiin Uzgorodiin menevään yöjunaan. Jossain vaiheessa Elena puettiin pojaksi ja koko ajan Victor seurasi ympäristöä katsoakseen ovatko seiskan pojat kintereillä?
Kun aamulla lähestyttiin Uzgorodia Victor mietti kuumeisesti mikä olisi parasta? Ajaa perille asti tällä junalla vai vaihtaa toiseen junaan läheisellä asemalla? Victor päätti vaihtaa, koska jokainen ylimääräinen hetki Uzgorodissa olisi riski.
Lauantaina klo 11.22. perhe oli perillä ja nyt oli toimittava nopeasti. Elenalle oli annettu annos unilääkkeitä, joten hän nukahti oikealla hetkellä ja jouduttiin kantamaan. Pari korttelia asemarakennuksesta harmaa Volga oli odottamassa. Auto kuului yhdelle Voitekille, joka oli puolalainen kelmi ja salakuljettaja ja hän ajeli usein rajan yli edes takaisin. KGB oli kauan sitten lakannut epäilemästä häntä mistään vaarallisesta. He tiesivät, että Voitek salakuljetti tavaroita eri paikkoihin, mutta koska hän aina antoi heillekin jotain kivaa, niin hänen tekemisiä oli pitkään katsottu sormien läpi. CIA oli osannut valita oikean miehen oikeaan tehtävään.
Victor ja Elena laitettiin varta vasten rakennettuun laatikkoon takapenkin alle ja Olga esiintyi Voitekin uutena tyttöystävänä.
Auto ja erityisesti kyseinen laatikko oli käsitelty hajusteilla, jotta rajavartioiden koirat eivät huomaisi mitään. Koiria oli koulutettu erottamaan venäläiset muista hajun perusteella.
Nyt seurasi todella jännittäviä hetki kun KGB:n rajavartijat tutkivat auton, mutta koska auto ja Voitek olivat tuttu näky rajapuomeilla niin he eivät vaivautuneet katsomaan jokaista paikkaa kunnolla.
Auto pysähtyi useita kertoja tarkastuksia varten ja vasta kun Victor ymmärsi, että ollaan Slovakian puolella hän huokaisi helpotuksesta.
Sitten ajettiin nopeasti Itävallan puolelle ja Wienissä perhe tiesi, että loikkaus oli onnistunut. Perhe muutti Amerikkaan ja Victorista tuli menestyvä yrittäjä. Hän perusti muun muassa Invicta Networksin, joka teki erilaisia salausjärjestelmiä tietoliikennettä varten.
Victor vei todella tärkeitä tietoja länteen. On arvioitu, että niiden avulla Neuvostoliitto romahti pari vuotta aiemmin kuin se olisi muuten romahtanut. Tiedoissa oli kuitenkin se pulma, että CIA:n piti käyttää niitä säästeliäästi ja varovaisesti, koska muuten loikkaus olisi voinut paljastua liian aikaisin.
Nyt ehkä selvisi, miksi kirja on niin jännittävä, se perustuu tositapahtumiin ja kirjassa on paljon tietoa Neuvostoliiton arjesta, joka todella oli "Vieras maa, siellä asioita tehtiin eri tavalla!"
Ensimmäinen tapaaminen oli leveällä kadulla yhden kuuluisan patsaan lähellä. Hän löysi kontaktinsa helposti ja koodisanojen jälkeen voitiin keskustella asioista. Ensimmäiseksi molemmat kysyivät paljonko toisella on aikaa tähän tapaamiseen ja Victor halusi tietää montako miestä CIA:n sisällä tietävät hänestä. Vastaus oli "Vain kuusi".
Pitkin talvea 1979-1980 näitä tapaamisia oli paljon ja pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia salakuljettaa koko perhe länteen. Victor sanoi heti, että mikään lentokenttä tai tavallinen rajanylityspaikka voi tulla kysymykseen, koska seiskan parhaimmat miehet kyttäävät juuri siellä.
Lopulta suunnitelma oli valmis ja operaation oli määrä käynnistyä perjantaina toukokuun 16 vuonna 1980, illalla. Viimeiset viikot olivat täynnä valmisteluja, koska Victor ymmärsi että asunnossa ei saa olla mitään merkkejä siitä, että perhe olisi tietoisesti lähtenyt matkalle. Olga halusi ottaa mukaansa rakkaita valokuvia mutta Victor oli tiukkana "Ei käy, otetaan kuvat mikrofilmille". Victorin kontakti olisi vielä halunnut lavastaa onnettomuuden niin että olisi näyttänyt siltä, että koko perhe on hukkunut. Victor sanoi "Ei onnistu, he tulevat heti näkemään, että kyseessä on lavastus". Itse asiassa kävi niin, että KGB oli yli 10 vuotta siinä uskossa, että perhe on kuollut.
Victor kohtasi loppumetreillä monta vaikeata pulmaa. Miten hän sanoo hyvästit vanhemmilleen? Hän ei voinut kertoa "Viikon päästä me loikataan länteen". Joten Victor sanoi isälleen "Jos joku tulee väittämään, että minä olen kuollut, niin sitä ei pidä uskoa, vasta jos näette ruumiini sitä voi uskoa!
Victorilla oli hyvin läheinen ystävä, joka olisi joutunut suuriin vaikeuksiin siinä tapauksessa, että loikkaus olisi epäonnistunut, joten Victor järjesti näyttävän riidan tämän kaverin kanssa ja toivoi, että joku päivä ystävä ymmärtää syyn.
Sitten, kun oli muutama päivä jäljellä Olga lähti ostamaan perheelle junaliput Uzgorodiin, kaupunki lähellä (Tsekko) Slovakian rajaa. Victor opasti "käy ensin ostamassa menoliput ja sitten paluuliput erikseen, molempia pitää olla mukana! Mutta niitä ei voi ostaa samalla kertaa".
Työpaikallaan Victor oli antanut ymmärtää, että perhe viettää viikonlopun ystävän datjalla.
Perjantaina 16 toukokuuta vuonna 1980 oli hermoja raastava päivä ja illalla perhe poistui sitten lopullisesti kodistaan. Vähän aikaa ajeltiin edes takaisin metrolla ja sitten hypättiin Uzgorodiin menevään yöjunaan. Jossain vaiheessa Elena puettiin pojaksi ja koko ajan Victor seurasi ympäristöä katsoakseen ovatko seiskan pojat kintereillä?
Kun aamulla lähestyttiin Uzgorodia Victor mietti kuumeisesti mikä olisi parasta? Ajaa perille asti tällä junalla vai vaihtaa toiseen junaan läheisellä asemalla? Victor päätti vaihtaa, koska jokainen ylimääräinen hetki Uzgorodissa olisi riski.
Lauantaina klo 11.22. perhe oli perillä ja nyt oli toimittava nopeasti. Elenalle oli annettu annos unilääkkeitä, joten hän nukahti oikealla hetkellä ja jouduttiin kantamaan. Pari korttelia asemarakennuksesta harmaa Volga oli odottamassa. Auto kuului yhdelle Voitekille, joka oli puolalainen kelmi ja salakuljettaja ja hän ajeli usein rajan yli edes takaisin. KGB oli kauan sitten lakannut epäilemästä häntä mistään vaarallisesta. He tiesivät, että Voitek salakuljetti tavaroita eri paikkoihin, mutta koska hän aina antoi heillekin jotain kivaa, niin hänen tekemisiä oli pitkään katsottu sormien läpi. CIA oli osannut valita oikean miehen oikeaan tehtävään.
Victor ja Elena laitettiin varta vasten rakennettuun laatikkoon takapenkin alle ja Olga esiintyi Voitekin uutena tyttöystävänä.
Auto ja erityisesti kyseinen laatikko oli käsitelty hajusteilla, jotta rajavartioiden koirat eivät huomaisi mitään. Koiria oli koulutettu erottamaan venäläiset muista hajun perusteella.
Nyt seurasi todella jännittäviä hetki kun KGB:n rajavartijat tutkivat auton, mutta koska auto ja Voitek olivat tuttu näky rajapuomeilla niin he eivät vaivautuneet katsomaan jokaista paikkaa kunnolla.
Auto pysähtyi useita kertoja tarkastuksia varten ja vasta kun Victor ymmärsi, että ollaan Slovakian puolella hän huokaisi helpotuksesta.
Sitten ajettiin nopeasti Itävallan puolelle ja Wienissä perhe tiesi, että loikkaus oli onnistunut. Perhe muutti Amerikkaan ja Victorista tuli menestyvä yrittäjä. Hän perusti muun muassa Invicta Networksin, joka teki erilaisia salausjärjestelmiä tietoliikennettä varten.
Victor vei todella tärkeitä tietoja länteen. On arvioitu, että niiden avulla Neuvostoliitto romahti pari vuotta aiemmin kuin se olisi muuten romahtanut. Tiedoissa oli kuitenkin se pulma, että CIA:n piti käyttää niitä säästeliäästi ja varovaisesti, koska muuten loikkaus olisi voinut paljastua liian aikaisin.
Nyt ehkä selvisi, miksi kirja on niin jännittävä, se perustuu tositapahtumiin ja kirjassa on paljon tietoa Neuvostoliiton arjesta, joka todella oli "Vieras maa, siellä asioita tehtiin eri tavalla!"
lauantai 12. marraskuuta 2016
"Sotasyyllinen" Henrik Ramsay.
Jätetään Victorin huolet vähäksi aikaa ja palataan juurille. Olen usein kävellyt Espoon kirkon lähellä ja miettinyt haudattujen elämänkohtaloita. Kirkon vieressä lepää sukulaisia, luokkakavereita, naapureita ja sitten meillä on sankarihaudat. Sankarihautojan lähelle on haudattu Espoon kartanon isäntä Henrik Ramsay, joka istui Suomen hallituksessa vuosina 1941-1944. Ensin hän oli kansanhuoltoministerinä ja sitten ulkoministerinä. Sodan jälkeen hänet tuomittiin sotasyyllisenä ja olen arkistossa lukenut tähän oikeudenkäyntiin liittyviä asiakirjoja.
Ramsay vastaa syytöksiin erittäin maltillisesti, mutta vastaukset ovat todella vaikuttavia. Häntä syytettiin monesta asiasta ja hän myöntää toimineensa juuri niin kuin sanotaan. Muun muassa väitettiin, että hän oli kansanhuoltoministerinä luottanut liikaa Saksaan kun hän oli sopinut viljatoimituksista Saksasta. Ramsayn vastasi, että kun hän tuli kansanhuoltoministeriksi lokakuussa 1941 niin tilanne oli hälyttävä. Suomen piti nopeasti saada leipäviljaa jostain ja muualta viljaa ei ollut saatavissa.
Tähän tyyliin hän kumoaa syytökset ja toteaa, että vaikka hän itse koko ajan halusi rauhaa "niin vastassa oli kovat ja tosiasiat, joita ei voinut jättää huomioimatta". Näillä sanoilla hän päättää puolustuspuheensa:
Ramsay vastaa syytöksiin erittäin maltillisesti, mutta vastaukset ovat todella vaikuttavia. Häntä syytettiin monesta asiasta ja hän myöntää toimineensa juuri niin kuin sanotaan. Muun muassa väitettiin, että hän oli kansanhuoltoministerinä luottanut liikaa Saksaan kun hän oli sopinut viljatoimituksista Saksasta. Ramsayn vastasi, että kun hän tuli kansanhuoltoministeriksi lokakuussa 1941 niin tilanne oli hälyttävä. Suomen piti nopeasti saada leipäviljaa jostain ja muualta viljaa ei ollut saatavissa.
Tähän tyyliin hän kumoaa syytökset ja toteaa, että vaikka hän itse koko ajan halusi rauhaa "niin vastassa oli kovat ja tosiasiat, joita ei voinut jättää huomioimatta". Näillä sanoilla hän päättää puolustuspuheensa:
Ramsayn suvun tarina alkoi Skotlannissa 900 vuotta sitten ja peritty velvollisuudentunto ja ylpeys on havaittavissa myös Henrik Ramsayn sanoista ja teoista. Ylämaan klaanien kunniakäsityksen keskeinen periaate on ollut, että annetut tehtävät otetaan vastaan ja hoidetaan mahdollisimman hyvin, annetut lupaukset pidetään ja suvun vaakunan kunnia pidetään puhtaana. Siksi hiljennyn aina Ramsayn haudan kohdalla kun kuljen ohi.
Victor Sheymov VII
Nyt alkaa tapahtua! Victor lähtee siis käymään Varsovassa, työtehtävissä. Paikallinen KGB-yhteysmies on vastassa ja heti alkuun Victor haluaa nähdä USA:n suurlähetystön. Hänellä on erinomainen selitys, eli hän haluaa katsoa tarkkaan minkälaisia antenneja löytyy rakennuksen katolta. Tämä on rutiinia Victorin työssä, joten virkatoveri ei näe siinä mitään kummallista. Itse asiassa Victor ei ole tippaakaan kiinnostunut katon antenneista, vaan hän haluaa katsoa sisäänkäyntiä ja sen ympäristöä.
Seuraavana iltana paikalliset neuvostoihmiset järjestävät elokuvaillan omassa "kulttuurikeskuksessa". Victor pyytää päästä katsomaan paikkaa etukäteen ja nyt hänen oma suunnitelmansa lähtee pyörimään. Kulttuurikeskuksen vessassa on ikkunoita, joita ei pystytä aukaisemaan, koska ne on naulattu kiinni. Victorilla on työkalut mukana ja hän poistaa naulat ja laittaa tilalle lyhyen ruosteisen naulan, jotta ikkuna lähtisi helposti auki. Kun seiskan mies ennen näytöstä tarkastaa vessan hän ei näe mitään erikoista.
Juuri kun elokuva on alkamassa Victor tuntee "pahoinvointia" ja sanoo muille, että minun täytyy käydä vessassa. Hän aukaisee ikkunan ja hyppää kadulle ja löytää heti taxin, joka ajaa hänet suurlähetystön eteen. Tämän kuljettajan suhteen Victor tunsi itsensä turvalliseksi, koska puolalaiset eivät olleenkaan tykänneet venäläisistä ja he olisivat kernaasti auttaneet neuvostokansalaista loikkaamaan länteen. Klo 17.57 lokakuun 31 päivä vuonna 1979 Victor juoksi sisään USA:n suurlähetystöön. Pienten väärinkäsitysten jälkeen hän sai puhua tiedustelumiesten kanssa ja sai sovittua, että hän alkaa tapailla CIA:n miehiä Moskovassa, kun hän pääsee takaisin. Sovittiin ajoista, vara-ajoista ja paikoista.
Oletteko te sifferimies, häneltä kysyttiin? Victor kertoi, että hän on KGB:n majuri ja on vastuussa siffereiden ja tietoliikenteen turvallisuudesta.
CIA:n miehet katsoivat toisiaan ja ajattelivat "Oho, mikä saalis!"
Victor vietiin takaisin elokuvateatteriin turvallisessa autossa, ajoissa ennen elokuvan päättymistä ja hän sai tietää: "Te järjestitte kyllä aikamoisen Halloween-tempun, koska tänään vietämme Halloweeniä"
Victor ei tietenkään tiennyt mikä on Halloween, mutta hän tunsi suurta helpotusta kun hän pääsi Moskovaan kertomaan vaimolleen, että kaikki oli mennyt putkeen.
Nyt alkoi se varsinainen seikkailu, joka huipentui eräänä lauantaina toukokuussa vuonna 1980.
Seuraavana iltana paikalliset neuvostoihmiset järjestävät elokuvaillan omassa "kulttuurikeskuksessa". Victor pyytää päästä katsomaan paikkaa etukäteen ja nyt hänen oma suunnitelmansa lähtee pyörimään. Kulttuurikeskuksen vessassa on ikkunoita, joita ei pystytä aukaisemaan, koska ne on naulattu kiinni. Victorilla on työkalut mukana ja hän poistaa naulat ja laittaa tilalle lyhyen ruosteisen naulan, jotta ikkuna lähtisi helposti auki. Kun seiskan mies ennen näytöstä tarkastaa vessan hän ei näe mitään erikoista.
Juuri kun elokuva on alkamassa Victor tuntee "pahoinvointia" ja sanoo muille, että minun täytyy käydä vessassa. Hän aukaisee ikkunan ja hyppää kadulle ja löytää heti taxin, joka ajaa hänet suurlähetystön eteen. Tämän kuljettajan suhteen Victor tunsi itsensä turvalliseksi, koska puolalaiset eivät olleenkaan tykänneet venäläisistä ja he olisivat kernaasti auttaneet neuvostokansalaista loikkaamaan länteen. Klo 17.57 lokakuun 31 päivä vuonna 1979 Victor juoksi sisään USA:n suurlähetystöön. Pienten väärinkäsitysten jälkeen hän sai puhua tiedustelumiesten kanssa ja sai sovittua, että hän alkaa tapailla CIA:n miehiä Moskovassa, kun hän pääsee takaisin. Sovittiin ajoista, vara-ajoista ja paikoista.
Oletteko te sifferimies, häneltä kysyttiin? Victor kertoi, että hän on KGB:n majuri ja on vastuussa siffereiden ja tietoliikenteen turvallisuudesta.
CIA:n miehet katsoivat toisiaan ja ajattelivat "Oho, mikä saalis!"
Victor vietiin takaisin elokuvateatteriin turvallisessa autossa, ajoissa ennen elokuvan päättymistä ja hän sai tietää: "Te järjestitte kyllä aikamoisen Halloween-tempun, koska tänään vietämme Halloweeniä"
Victor ei tietenkään tiennyt mikä on Halloween, mutta hän tunsi suurta helpotusta kun hän pääsi Moskovaan kertomaan vaimolleen, että kaikki oli mennyt putkeen.
Nyt alkoi se varsinainen seikkailu, joka huipentui eräänä lauantaina toukokuussa vuonna 1980.
perjantai 11. marraskuuta 2016
Victor Sheymov VI
Victor yritti siis ajaa päin amerikkalaista diplomaattiautoa siinä toivossa, että hän saisi luovuttaa pienen paperin kyseiselle tiedustelumiehelle. CD-auto onnistui kuitenkin väistämään ja Victor tunsi epäonnistuneensa. Hän ymmärsi heti, että hän ei enää pystyisi uusimaan tätä temppua ja tajusi, että hän on nähnyt turhaa vaivaa niin monessa asiassa. Hän oli pitkään kytännyt mahdollisuutta ajaa tätä kolaria yhdessä suuressa risteyksessä ja sen takia hän oli lähtenyt aina eri aikaan töihin, jotta hän voisi tiedustella risteystä tarkemmin. Hän tiesi, että seiskan pojat makaavat jossain lähellä kiikaroimassa risteystä ja siksi hän yritti selvittää missä he ovat ja onko kuolleita kulmia, missä kolari olisi mahdollinen. Tämä oli nyt ollut turha työ! Victor tiesi, että kolarisuunnitelma oli kuollut ja kuopattu, koska uusi yritys olisi heti herättänyt epäilyjä.
"Mutta tässä maassa niin moni asia tehdään aivan turhaan" ajatteli Victor ja muisteli mitä kaikkea hän oli joutunut tekemään KGB-miehenä. Kun hän oli ihan uusi agentti vuonna 1973 hän oli saanut erikoisen tehtävä: Hänen piti kerätä rautaromua eri paikoista ja tuoda romu yhteen isoon konttiin. Ainoa ehto oli, että hän sai kasaan niin paljon romua - ihan samaa mitä se oli - että kontti painoi enemmän kuin 12 tonnia, ja sitten iso Antonov-kuljetuskone veisi tämän kontin Amerikkaan ja takaisin.
Mikä tämä nyt on, ajatteli Victor ja toinen KGB mies tiesi vastauksen: "Bresjnev on menossa valtiovierailulle Amerikkaan ja joku idiootti oli kertonut hänelle, että kun Nixon viime vuonna kävi Moskovassa niin USA:n presidentillä oli mukanaan 12 tonnia painava kontti, joka oli täynnä tietoliikenne- ja radiolaitteita presidentin salaisia viestejä varten. Mutta eihän Bresjnevin laitteet paina kuin pari tonnia. Siksi tämä romukeräys, Bresjnev vaatii, että hänen "konttinsa" on painavampi kuin Nixonin, sama se mikä siinä on!"
Kun kesä muuttui syksyksi vuonna 1979 niin Victor teki koko ajan suunnitelmia siitä, miten hän saisi yhteyttä amerikkalaisiin. Hän keksi koko ajan uusia ideoita, mutta joutui aina toteamaan, että tämäkään ei onnistu.
Lokakuun loppupuolella hän sai tehtävän mennä Varsovaan työasioissa. Victor ajatteli heti "Nyt tai ei koskaan".
"Mutta tässä maassa niin moni asia tehdään aivan turhaan" ajatteli Victor ja muisteli mitä kaikkea hän oli joutunut tekemään KGB-miehenä. Kun hän oli ihan uusi agentti vuonna 1973 hän oli saanut erikoisen tehtävä: Hänen piti kerätä rautaromua eri paikoista ja tuoda romu yhteen isoon konttiin. Ainoa ehto oli, että hän sai kasaan niin paljon romua - ihan samaa mitä se oli - että kontti painoi enemmän kuin 12 tonnia, ja sitten iso Antonov-kuljetuskone veisi tämän kontin Amerikkaan ja takaisin.
Mikä tämä nyt on, ajatteli Victor ja toinen KGB mies tiesi vastauksen: "Bresjnev on menossa valtiovierailulle Amerikkaan ja joku idiootti oli kertonut hänelle, että kun Nixon viime vuonna kävi Moskovassa niin USA:n presidentillä oli mukanaan 12 tonnia painava kontti, joka oli täynnä tietoliikenne- ja radiolaitteita presidentin salaisia viestejä varten. Mutta eihän Bresjnevin laitteet paina kuin pari tonnia. Siksi tämä romukeräys, Bresjnev vaatii, että hänen "konttinsa" on painavampi kuin Nixonin, sama se mikä siinä on!"
Kun kesä muuttui syksyksi vuonna 1979 niin Victor teki koko ajan suunnitelmia siitä, miten hän saisi yhteyttä amerikkalaisiin. Hän keksi koko ajan uusia ideoita, mutta joutui aina toteamaan, että tämäkään ei onnistu.
Lokakuun loppupuolella hän sai tehtävän mennä Varsovaan työasioissa. Victor ajatteli heti "Nyt tai ei koskaan".
torstai 10. marraskuuta 2016
Victor Sheymov V
Jatketaan kertomusta! Victor opetteli ja kokeili paperin syömistä koska hän pohti eri tapoja päästä loikkaamaan. Victor ja Olga olivat miettineet erilaisia vaihtoehtoja ja lopuksi he tulivat siihen tulokseen, että ainoa tapa oli saada joku läntinen tiedustelupalvelu järjestämään heidän matkansa länteen. Ja USA oli paras vaihtoehto.
Eli Victorin piti päästä yhteyteen jonkun amerikkalaisen diplomaatin kanssa ja edetä sen kautta. Helpommin sanottu kuin tehty, koska seiskan pojat pitivät silmällä näitä diplomaatteja erittäin tiivisti ja Victorin ja Olgan asunto oli valvottu, eli seinillä oli korvat.
Victor kirjoitti siksi paperilappusen, jossa oli tarkat tiedot ja suunnitelmat siitä miten hän halusi että asiassa edetään. Hänen piti kytätä sopivaa tilaisuutta niin että hän saisi tämän paperin annettua amerikkalaiselle diplomaatille. Ja jos jotain menisi pieleen hän söisi sen heti!
Moskovan ulkopuolella oli järvi, jonne kaupunkilaiset ja myös vieraiden valtioiden diplomaatit kerääntyivät kuumana kesäpäivänä soutelemaan ja uimaan. Victor ja Olga menivät myös sinne ja rannalla Victor tunnisti veneen jossa oli selvästi amerikkalaisia. Tässä olisi mahdollisuus!
Mutta Victor tiesi myös, että seiskan pojat vahtivat tapahtumia erittäin tarkasti. Lyhyt vilkaisi vastarannalle kertoi heti, että nämä pojat makaavat kaislikossa kiikaroimassa tilannetta. Kiikareiden linsseistä heijastuvat auringon säteet tulivat useasta paikasta. Ei onnistu!
Victor sanoi myöhemmin vaimolleen, että "tämä venetempaus oli tyhmä, meidän ei pitäisi näyttäytyä näin avoimesti!"
Muutama päivä myöhemmin Victorin työkaveri osoitti hänelle yhtä CD-kilvillä varustettua autoa ja sanoi: "Tuolla autolla liikkuu todella ovela CIA-mies, me vahdimme häntä hyvin tarkasti." Victor näki auton tulevan ja seiskan musta Volga oli kiinni ihan puskurissa. Hän tiesi hyvin, että aina kun amerikkalainen diplomaatti liikkui kaupungilla niin toistakymmentä partiota seurasi koko ajan tapahtumia. Mustassa Volgassa olevat miehet olivat oikeastaan vain muistutuksena diplomaatille "Teitä pidetään silmällä!" Todella taitavat varjostajat eivät seuranneet autoa niin lähellä.
Victor kehitti nyt sellaisen suunnitelman, että hän ajaa kolarin tämän auton kanssa ja ryntää ulos "tappelemaan" diplomaatin kanssa ja samalla hän pistää paperinsa diplomaatin taskuun.
Hyvä tilaisuus tuli vastaan melko nopeasti. Victorin autossa oli työkaveri mukana ja he ajelivat diplomaatin perässä leveällä moskovalaisella kadulla. Victor lähti ohittamaan ja samalla hän oli näyttävinään kaverille jotain "Hei, näetkö mitä tuolla on?" Victor käänsi rattia nopeasti siinä toivossa, että hän osuisi CD-auton kylkeen.
jatkuu
Eli Victorin piti päästä yhteyteen jonkun amerikkalaisen diplomaatin kanssa ja edetä sen kautta. Helpommin sanottu kuin tehty, koska seiskan pojat pitivät silmällä näitä diplomaatteja erittäin tiivisti ja Victorin ja Olgan asunto oli valvottu, eli seinillä oli korvat.
Victor kirjoitti siksi paperilappusen, jossa oli tarkat tiedot ja suunnitelmat siitä miten hän halusi että asiassa edetään. Hänen piti kytätä sopivaa tilaisuutta niin että hän saisi tämän paperin annettua amerikkalaiselle diplomaatille. Ja jos jotain menisi pieleen hän söisi sen heti!
Moskovan ulkopuolella oli järvi, jonne kaupunkilaiset ja myös vieraiden valtioiden diplomaatit kerääntyivät kuumana kesäpäivänä soutelemaan ja uimaan. Victor ja Olga menivät myös sinne ja rannalla Victor tunnisti veneen jossa oli selvästi amerikkalaisia. Tässä olisi mahdollisuus!
Mutta Victor tiesi myös, että seiskan pojat vahtivat tapahtumia erittäin tarkasti. Lyhyt vilkaisi vastarannalle kertoi heti, että nämä pojat makaavat kaislikossa kiikaroimassa tilannetta. Kiikareiden linsseistä heijastuvat auringon säteet tulivat useasta paikasta. Ei onnistu!
Victor sanoi myöhemmin vaimolleen, että "tämä venetempaus oli tyhmä, meidän ei pitäisi näyttäytyä näin avoimesti!"
Muutama päivä myöhemmin Victorin työkaveri osoitti hänelle yhtä CD-kilvillä varustettua autoa ja sanoi: "Tuolla autolla liikkuu todella ovela CIA-mies, me vahdimme häntä hyvin tarkasti." Victor näki auton tulevan ja seiskan musta Volga oli kiinni ihan puskurissa. Hän tiesi hyvin, että aina kun amerikkalainen diplomaatti liikkui kaupungilla niin toistakymmentä partiota seurasi koko ajan tapahtumia. Mustassa Volgassa olevat miehet olivat oikeastaan vain muistutuksena diplomaatille "Teitä pidetään silmällä!" Todella taitavat varjostajat eivät seuranneet autoa niin lähellä.
Victor kehitti nyt sellaisen suunnitelman, että hän ajaa kolarin tämän auton kanssa ja ryntää ulos "tappelemaan" diplomaatin kanssa ja samalla hän pistää paperinsa diplomaatin taskuun.
Hyvä tilaisuus tuli vastaan melko nopeasti. Victorin autossa oli työkaveri mukana ja he ajelivat diplomaatin perässä leveällä moskovalaisella kadulla. Victor lähti ohittamaan ja samalla hän oli näyttävinään kaverille jotain "Hei, näetkö mitä tuolla on?" Victor käänsi rattia nopeasti siinä toivossa, että hän osuisi CD-auton kylkeen.
jatkuu
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
Victor Sheymov IV
Victor oli siis päättänyt loikata länteen. Ja hän aikoi myös viedä vaimonsa Olgan ja Elena-tyttären länteen. Elena oli syntynyt muutama vuosi aikaisemmin ja Victorin päätös ottaa tytär mukaan oli helppo tehdä Valerin karmean kohtalon jälkeen. Tästä maasta meidän on päästävä pois!
Mutta miten? Siinä vasta ongelma ja Victor mietti kuumeisesti erilaisia ratkaisuja. Eräänä päivänä hän sai tietää, että KGB vie Suomeen yhden kontillisen laitteita Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystöön. Perhe voisi piiloutua konttiin ja sitten perillä Helsingissä yrittää jatkaa matkaa länteen.
Victor luopui nopeasti suunnitelmasta, koska hän oli kuullut, että neljä nuorta poikaa, jotka olivat kotoisin Uralin läheltä olivat onnistuneet matkustamaan Viipuriin ja kävelemään Suomen rajan yli. Suomen viranomaiset pidättivät ja luovuttivat heidät neuvostoviranomaisille ( tästä tapauksesta ei ole koskaan kerrottu Suomen mediassa! ). Victorin mukaan näitä ei rangaistu, siksi että he suostuivat kertomaan mitä reittiä olivat kävellet.
Victorin päävastustaja oli nyt KGB:n Direktoraatti 7, eli seiska joka piti kansaa silmällä, niin että kukaan ei päässyt loikkaamaan ja samalla vahdittiin tarkasti, että neuvostokansalaiset eivät ole tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.
Tämä tarkka vartionti tuli kalliiksi valtiolle ja joskus joku ovela läntinen agentti käytti hyväkseen tämän vartioinnin niin, että seiskalle tuli valtavasti töitä. Diplomaattista koskemattomuutta nauttiva tiedustelumies saattoi tehdä sellaisen tempun, että kun hän liikkui kaupungilla hän puhutteli mahdollisimman monta neuvostoihmistä. Jokainen näistä pidätettiin ja KGB:ltä meni valtavasti aikaa ja resursseja kun näitä kuulusteltiin.
Victor tiesi että hänellä on sen verran älykkyyttä, että hän pystyy jallittamaan tämän järjestelmän. Ja Olga oli myös terävä tyttö.
Jos joku ulkopuolinen, neuvostojärjestelmästä tietämätön ihminen olisi seurannut Victorin tekemisiä tähän aikaan - vuonna 1979 - niin hän olisi ajatellut, että siinä on joku kylähullu. Victor teki mitä ihmeellisimpiä asioita. Hän käytti muun muassa paljon aikaa kun hän kokeili miten nopeasti hän pystyy syömään paperia. Minkä laatuinen paperi on helppo syödä nopeasti?
Miksi ihmeessä?
jatkuu
Mutta miten? Siinä vasta ongelma ja Victor mietti kuumeisesti erilaisia ratkaisuja. Eräänä päivänä hän sai tietää, että KGB vie Suomeen yhden kontillisen laitteita Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystöön. Perhe voisi piiloutua konttiin ja sitten perillä Helsingissä yrittää jatkaa matkaa länteen.
Victor luopui nopeasti suunnitelmasta, koska hän oli kuullut, että neljä nuorta poikaa, jotka olivat kotoisin Uralin läheltä olivat onnistuneet matkustamaan Viipuriin ja kävelemään Suomen rajan yli. Suomen viranomaiset pidättivät ja luovuttivat heidät neuvostoviranomaisille ( tästä tapauksesta ei ole koskaan kerrottu Suomen mediassa! ). Victorin mukaan näitä ei rangaistu, siksi että he suostuivat kertomaan mitä reittiä olivat kävellet.
Victorin päävastustaja oli nyt KGB:n Direktoraatti 7, eli seiska joka piti kansaa silmällä, niin että kukaan ei päässyt loikkaamaan ja samalla vahdittiin tarkasti, että neuvostokansalaiset eivät ole tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.
Tämä tarkka vartionti tuli kalliiksi valtiolle ja joskus joku ovela läntinen agentti käytti hyväkseen tämän vartioinnin niin, että seiskalle tuli valtavasti töitä. Diplomaattista koskemattomuutta nauttiva tiedustelumies saattoi tehdä sellaisen tempun, että kun hän liikkui kaupungilla hän puhutteli mahdollisimman monta neuvostoihmistä. Jokainen näistä pidätettiin ja KGB:ltä meni valtavasti aikaa ja resursseja kun näitä kuulusteltiin.
Victor tiesi että hänellä on sen verran älykkyyttä, että hän pystyy jallittamaan tämän järjestelmän. Ja Olga oli myös terävä tyttö.
Jos joku ulkopuolinen, neuvostojärjestelmästä tietämätön ihminen olisi seurannut Victorin tekemisiä tähän aikaan - vuonna 1979 - niin hän olisi ajatellut, että siinä on joku kylähullu. Victor teki mitä ihmeellisimpiä asioita. Hän käytti muun muassa paljon aikaa kun hän kokeili miten nopeasti hän pystyy syömään paperia. Minkä laatuinen paperi on helppo syödä nopeasti?
Miksi ihmeessä?
jatkuu
tiistai 8. marraskuuta 2016
Victor Sheymov III
Victor ymmärsi että Valeri oli tehnyt pahan virheen kun hän meni haukkumaan Neuvostoliittoa omalle isälleen, joka kuului ehdottomaan eliittiin. Isä oli Keskuskomitean jäsen ja sai nauttia sellaisista etuoikeuksista, joista neuvostokansa saattoi vain unelmoida.
Valeri oli töissä KGB:n ensimmäisessä direktoraatissa ja tämä paikka koostui kahdesta osastosta, joista toinen oli normaalia tiedustelutyötä tekevä jaos, joka pääosin toimi ulkomailla. Toinen osasto teki sitten likaiset työt ja niistä Valeri ja Victor saivat esimakua kun puolalainen kardinaali valittiin paaviksi. Ei kestänyt kauan ennen kuin he saivat nähdä paperin joka viittasi siihen, että KGB yrittää murhata tämän uuden paavin.
Victorin työ oli lähinnä toimia eräänlaisena ongelmien ratkaisijana -"troubleshooterina" - aina kun eteen tuli pulmia. Niitä riitti, ja Victorin maine kasvoi ja hänen uransa sai melkoisen "boostin" kun KGB oli huomannut, että Neuvostoliiton suurlähetystössä Pekingissä oli vuoto.. Victor matkusti Kiinan ja onnistui ratkaisemaan ongelman. Jonkun aikaa hän tutki lähetystörakennusta ja huomasi sitten, että rakennuksen savupiiput toimivat mikrofooneina ja kiinalaiset salakuuntelevat lähetystöä. Tietoliikenteen ja siffereiden turvallisuus oli Victorin erikoisala.
Victorin vaimo Olga oli myös kyllästynyt elämään Neuvostoliitossa ja joskus he saattoivat jutella keskenään aivan kauheita asioita: "Meidän täytyy päästä pakoon länteen! Me emme tiedä lännestä mitään, mutta tiedämme että tämä järjestelmä on täysin paha ja mätä"
Suomessa on ryhmiä, jotka kehuvat sillä, että heillä on "vakaumus" ja he eivät voi suorittaa asevelvollisuutta jne. Vetoamalla "vakaumukseen" he pääsevät paljon helpommalla kuin muut. Victor vakaumus oli aivan toista luokkaa: Hän oli vakaumuksensa takia valmis vaarantamaan oman ja vaimonsa hengen, sellaisen asian puolesta, josta hän ei voinut olla täysin varma.
Niin, Valeri oli mennyt puhumaan isälleen sopimattomia ja muutaman päivän kulutta Valeri löydettiin kuolleena. Hautajaisissa Victor seisoi kunniavartiossa Valerin arkun äärellä. Kun Victor näki Valerin isän ilmeen hän tajusi heti mitä oli tapahtunut. Isä oli ilmiantanut oman poikansa ja poika maksoi tästä hengellään. Tämä tapahtui vuonna 1979 meidän naapurimaassa! Miettikää vielä kerran: Järjestelmä mätänee kovaa vauhtia ja silti keskuskomiteassa istuva isä on valmis uhraamaan oman poikansa jotta hänellä säilyisi asema! Sellainen maa tämä Neuvostoliitto oli!
Siinä arkun äärellä Victor antoi oman lupauksensa: "Minä loikkaan länteen ja autan tämän järjestelmän tuhoamisessa!
jatkuu
Valeri oli töissä KGB:n ensimmäisessä direktoraatissa ja tämä paikka koostui kahdesta osastosta, joista toinen oli normaalia tiedustelutyötä tekevä jaos, joka pääosin toimi ulkomailla. Toinen osasto teki sitten likaiset työt ja niistä Valeri ja Victor saivat esimakua kun puolalainen kardinaali valittiin paaviksi. Ei kestänyt kauan ennen kuin he saivat nähdä paperin joka viittasi siihen, että KGB yrittää murhata tämän uuden paavin.
Victorin työ oli lähinnä toimia eräänlaisena ongelmien ratkaisijana -"troubleshooterina" - aina kun eteen tuli pulmia. Niitä riitti, ja Victorin maine kasvoi ja hänen uransa sai melkoisen "boostin" kun KGB oli huomannut, että Neuvostoliiton suurlähetystössä Pekingissä oli vuoto.. Victor matkusti Kiinan ja onnistui ratkaisemaan ongelman. Jonkun aikaa hän tutki lähetystörakennusta ja huomasi sitten, että rakennuksen savupiiput toimivat mikrofooneina ja kiinalaiset salakuuntelevat lähetystöä. Tietoliikenteen ja siffereiden turvallisuus oli Victorin erikoisala.
Victorin vaimo Olga oli myös kyllästynyt elämään Neuvostoliitossa ja joskus he saattoivat jutella keskenään aivan kauheita asioita: "Meidän täytyy päästä pakoon länteen! Me emme tiedä lännestä mitään, mutta tiedämme että tämä järjestelmä on täysin paha ja mätä"
Suomessa on ryhmiä, jotka kehuvat sillä, että heillä on "vakaumus" ja he eivät voi suorittaa asevelvollisuutta jne. Vetoamalla "vakaumukseen" he pääsevät paljon helpommalla kuin muut. Victor vakaumus oli aivan toista luokkaa: Hän oli vakaumuksensa takia valmis vaarantamaan oman ja vaimonsa hengen, sellaisen asian puolesta, josta hän ei voinut olla täysin varma.
Niin, Valeri oli mennyt puhumaan isälleen sopimattomia ja muutaman päivän kulutta Valeri löydettiin kuolleena. Hautajaisissa Victor seisoi kunniavartiossa Valerin arkun äärellä. Kun Victor näki Valerin isän ilmeen hän tajusi heti mitä oli tapahtunut. Isä oli ilmiantanut oman poikansa ja poika maksoi tästä hengellään. Tämä tapahtui vuonna 1979 meidän naapurimaassa! Miettikää vielä kerran: Järjestelmä mätänee kovaa vauhtia ja silti keskuskomiteassa istuva isä on valmis uhraamaan oman poikansa jotta hänellä säilyisi asema! Sellainen maa tämä Neuvostoliitto oli!
Siinä arkun äärellä Victor antoi oman lupauksensa: "Minä loikkaan länteen ja autan tämän järjestelmän tuhoamisessa!
jatkuu
maanantai 7. marraskuuta 2016
Victor Sheymov II
Jatkan sitten siitä mihin jäin. Victorin sisko oli naimisissa varsinaisen lurjuksen kanssa. Tämä oli salaa antanut myrkkyä Victorille, koska hän oletti, että jos Victor kuolee hän saa Victorin asunnon ja kaiken lisäksi hän pahoinpiteli Victorin siskoa. Tämä lurjus oli myös töissä KGB:ssä, tarkemmin järjestön kolmannessa direktoraatissa. Tämä direktoraatti valvoi puna-armeijan henkilöstön poliittista luotettavuutta ja se oli kansan parissa erittäin vihattu.
Victor ei voinut jättää lankonsa edesottamuksia rankaisematta ja hän, KGB-agentti kääntyi paikallisen mafiamiehen puoleen. Nyt on muistettava, että Neuvostoliiton järjestäytynyt rikollisuus oli jotain aivan muuta kuin lännessä. Ensinnäkin tämä musta pörssi oli kaikkialla, koska päivittäisten tavaroiden saamiseksi melkein jokainen joutui turvautumaan heihin. Maitoa, leipää, perunaa, vaatteita ja muita tarvikkeita sai heiltä, eikä tarvinnut jonottaa tuntikausia. Joku on sanonut osuvasti, että Neuvostoliiton/Venäjän mafia on ollut aivan erilainen kuin mafia lännessä. Siellä paikallinen mafiapomo saattoi samalla olla sekä poliisipäällikkönä, tuomarina, paikallisena puoluepomona tai kaupunginjohtajana.
Victor kertoi ongelmastaan mafiamiehelle mutta lisäsi, että se on sentään siskon mies, eikä häntä voi tappaa vaikka mies on täysin kelvoton. Asia hoidettiin niin, että lanko siepattiin ja pakotettiin juomaan kokonaisen pullon vodkaa. Sen jälkeen lanko jätettiin melkein sammuneena kadulle, niin että kaikki naapurit näkivät hänen konttaavan ja huomasivat että vodkaa oli nautittu runsaasti.
Victorin paras ystävä oli Valeri J, joka oli töissä KGB:n ensimmäisessä direktoraatissa. Valerin isä oli NKP:n keskuskomitean jäsen ja perhe kuului siten maan ehdottomaan eliittiin.
Vaikka Valerilla oli kaikki mahdolliset etuoikeudet niin hän alkoi kuitenkin ennen Victoria epäillä koko järjestelmän luonnetta. Kun hän oli kahden Victorin kanssa hän saattoi haukkua koko Neuvostoliiton, Bresjnevin ja muut toverit maan rakoon. Victor oli itse alkanut epäillä koko järjestelmän järkevyyttä ja vaimonsa kanssa he puhuivat avoimesti siitä mahdollisuudesta, että he loikkaisivat länteen. Molemmat tiesivät, että se on melkein mahdotonta mutta sitten eräänä päivänä Valeri tuli ylpeänä kertomaan "Nyt minä olen sanonut isäukolle totuuden tästä maasta, puolueesta ja koko roskasta. Hän meni ihan kalpeaksi ja luulin, että hän saa infarktin"
Victor kauhistui "Tuo ei ollut mikään hyvä idea, ymmärrätkö mitä tästä seuraa?"
Valerin harkitsematon teki käynnisti tapahtumasarjan, joka on harvinaisen kiehtova ja jännittävä!
jatkuu
Victor ei voinut jättää lankonsa edesottamuksia rankaisematta ja hän, KGB-agentti kääntyi paikallisen mafiamiehen puoleen. Nyt on muistettava, että Neuvostoliiton järjestäytynyt rikollisuus oli jotain aivan muuta kuin lännessä. Ensinnäkin tämä musta pörssi oli kaikkialla, koska päivittäisten tavaroiden saamiseksi melkein jokainen joutui turvautumaan heihin. Maitoa, leipää, perunaa, vaatteita ja muita tarvikkeita sai heiltä, eikä tarvinnut jonottaa tuntikausia. Joku on sanonut osuvasti, että Neuvostoliiton/Venäjän mafia on ollut aivan erilainen kuin mafia lännessä. Siellä paikallinen mafiapomo saattoi samalla olla sekä poliisipäällikkönä, tuomarina, paikallisena puoluepomona tai kaupunginjohtajana.
Victor kertoi ongelmastaan mafiamiehelle mutta lisäsi, että se on sentään siskon mies, eikä häntä voi tappaa vaikka mies on täysin kelvoton. Asia hoidettiin niin, että lanko siepattiin ja pakotettiin juomaan kokonaisen pullon vodkaa. Sen jälkeen lanko jätettiin melkein sammuneena kadulle, niin että kaikki naapurit näkivät hänen konttaavan ja huomasivat että vodkaa oli nautittu runsaasti.
Victorin paras ystävä oli Valeri J, joka oli töissä KGB:n ensimmäisessä direktoraatissa. Valerin isä oli NKP:n keskuskomitean jäsen ja perhe kuului siten maan ehdottomaan eliittiin.
Vaikka Valerilla oli kaikki mahdolliset etuoikeudet niin hän alkoi kuitenkin ennen Victoria epäillä koko järjestelmän luonnetta. Kun hän oli kahden Victorin kanssa hän saattoi haukkua koko Neuvostoliiton, Bresjnevin ja muut toverit maan rakoon. Victor oli itse alkanut epäillä koko järjestelmän järkevyyttä ja vaimonsa kanssa he puhuivat avoimesti siitä mahdollisuudesta, että he loikkaisivat länteen. Molemmat tiesivät, että se on melkein mahdotonta mutta sitten eräänä päivänä Valeri tuli ylpeänä kertomaan "Nyt minä olen sanonut isäukolle totuuden tästä maasta, puolueesta ja koko roskasta. Hän meni ihan kalpeaksi ja luulin, että hän saa infarktin"
Victor kauhistui "Tuo ei ollut mikään hyvä idea, ymmärrätkö mitä tästä seuraa?"
Valerin harkitsematon teki käynnisti tapahtumasarjan, joka on harvinaisen kiehtova ja jännittävä!
jatkuu
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Victor Sheymov I
Nyt minulla on paljon uusia johtolankoja, mutta niiden seuraaminen vie aikaa, joten lähden nyt kertomaan Victor Sheymovista, eli tarkoitan kirjaa "Tower of Secrets", paras lukemani kirja.
"Menneisyys on vieras maa, siellä asioita tehdään toisella tavalla" on tunnettu sananparsi. Tämä ei riitä kuvaamaan Victor Sheymovin tarinaa vaan pitäisi sanoa, että hän eli toisessa maailmankaikkeudessa, jossa kaikki asiat olivat erilaisia. Ja kuitenkin tämä "maailmankaikkeus" oli olemassa vielä 26 vuotta sitten vain 60 kilometriä Helsingissä.
Victor Sheymov oli Moskovassa asuva nuori venäläinen, joka teki huikean tempun ja oli myötävaikuttamassa Neuvostoliiton romahdukseen. Kertomuksen voi aloittaa siitä kun hän tapasi tulevan vaimonsa Moskovassa 1970-luvun alussa, kun hän jonotti jotain tavallista arkipäiväistä tuotetta. Nuori moskovalaistyttö Olga ei kyllä aavistanut mitä olisi edessä kun hän rupesi seurustelemaan tämän nuoren ja älykkään miehen kanssa.
Kun he rupesivat suunnittelemaan avioliittoa Victor varoitti Olgaa "Jos tulet vaimokseni, niin minun pitää kertoa muutama tosia-asia itsestäni. Olen töissä sellaisessa paikassa, että emme voi koskaan matkustaa ulkomaille, me emme koskaan saa olla missään tekemisissä ulkomaalaisten kanssa ja meitä tarkkaillaan joka hetki!"
Victorin työpaikka oli KGB ja sen kahdeksas direktoraatti. Siellä työssä olevat kuvailivat itseään seuraavalla tavalla "Me vartioimme neuvostovaltion suuria, pyhiä salaisuuksia"
Victor Sheymovin työpaikka oli nimittäin KGB:n 8 Direktoraatti, jonka vastuulla oli tietoliikenteen salailu, siffereiden turvallisuus ja näihin liittyvät ongelmat.
Victorin kohdalla voi etukäteen sanoa, että hän kuului ehdottomaan eliittiin ja olisi epätodennäköistä, että juuri hän loikkaisi länteen. Ja jos hän päättäisi näin tehdä, niin hänellä olisi häviävän pienet mahdollisuudet onnistua siinä.
Mutta hän päätti tehdä juuri näin ja onnistui siinä. Samalla hän nopeutti Neuvostoliiton romahdusta parilla vuodella.
jatkuu
S.Sahlstedt
"Menneisyys on vieras maa, siellä asioita tehdään toisella tavalla" on tunnettu sananparsi. Tämä ei riitä kuvaamaan Victor Sheymovin tarinaa vaan pitäisi sanoa, että hän eli toisessa maailmankaikkeudessa, jossa kaikki asiat olivat erilaisia. Ja kuitenkin tämä "maailmankaikkeus" oli olemassa vielä 26 vuotta sitten vain 60 kilometriä Helsingissä.
Victor Sheymov oli Moskovassa asuva nuori venäläinen, joka teki huikean tempun ja oli myötävaikuttamassa Neuvostoliiton romahdukseen. Kertomuksen voi aloittaa siitä kun hän tapasi tulevan vaimonsa Moskovassa 1970-luvun alussa, kun hän jonotti jotain tavallista arkipäiväistä tuotetta. Nuori moskovalaistyttö Olga ei kyllä aavistanut mitä olisi edessä kun hän rupesi seurustelemaan tämän nuoren ja älykkään miehen kanssa.
Kun he rupesivat suunnittelemaan avioliittoa Victor varoitti Olgaa "Jos tulet vaimokseni, niin minun pitää kertoa muutama tosia-asia itsestäni. Olen töissä sellaisessa paikassa, että emme voi koskaan matkustaa ulkomaille, me emme koskaan saa olla missään tekemisissä ulkomaalaisten kanssa ja meitä tarkkaillaan joka hetki!"
Victorin työpaikka oli KGB ja sen kahdeksas direktoraatti. Siellä työssä olevat kuvailivat itseään seuraavalla tavalla "Me vartioimme neuvostovaltion suuria, pyhiä salaisuuksia"
Victor Sheymovin työpaikka oli nimittäin KGB:n 8 Direktoraatti, jonka vastuulla oli tietoliikenteen salailu, siffereiden turvallisuus ja näihin liittyvät ongelmat.
Victorin kohdalla voi etukäteen sanoa, että hän kuului ehdottomaan eliittiin ja olisi epätodennäköistä, että juuri hän loikkaisi länteen. Ja jos hän päättäisi näin tehdä, niin hänellä olisi häviävän pienet mahdollisuudet onnistua siinä.
Mutta hän päätti tehdä juuri näin ja onnistui siinä. Samalla hän nopeutti Neuvostoliiton romahdusta parilla vuodella.
jatkuu
S.Sahlstedt
perjantai 4. marraskuuta 2016
Ajatuksia Pyhäinpäivän aattona.
Olen nyt laajentamassa blogia käsittelemään myös muita asioita kuin pelkästään Lounais-Espoon ihmisiä ja tapahtumia. Minulta on nimittäin kysytty erinäisiä asioita, kuten: Kun olet lukenut niin valtavasti kirjoja niin mikä on paras lukemasi kirja? Olet tavannut paljon erilaisia ihmisiä, niin voisitko kertoa heistä jotain! Kuka on ollut todella mielenkiintoinen? Eli näitä asioita pitäisi käsitellä.
Olen aivan sattumalta löytänyt uusia johtolankoja, joita pitäisi seurata ja minulla olisi tarkoitus jossain vaiheessa tutustua lähemmin Espoon kartanon sodanaikaisen isännän papereihin. Eli ulkoministeri Henrik Ramsayn ajatuksiin siitä, miksi hänestä tuli "sotasyyllinen".
Tänään tyydyn vastaamaan kysymykseen "Mikä on paras lukemasi kirja?"
Vastaus on Victor Sheymovin "Tower of Secrets"
Sheymovin kirja ei ole "kirjalliselta tyyliltään" kovin erikoinen, mutta se perustuu tositapahtumiin ja se on kokonaisuudessaan tyrmäävä! Siinä ei ammuta, ei tapahdu murhia, mutta tarina on kiehtova. Palaan tähän myöhemmin ja tähän tapaukseen voi etukäteen tutustua tästä:https://en.wikipedia.org/wiki/Victor_Sheymov
Olen aivan sattumalta löytänyt uusia johtolankoja, joita pitäisi seurata ja minulla olisi tarkoitus jossain vaiheessa tutustua lähemmin Espoon kartanon sodanaikaisen isännän papereihin. Eli ulkoministeri Henrik Ramsayn ajatuksiin siitä, miksi hänestä tuli "sotasyyllinen".
Tänään tyydyn vastaamaan kysymykseen "Mikä on paras lukemasi kirja?"
Vastaus on Victor Sheymovin "Tower of Secrets"
Sheymovin kirja ei ole "kirjalliselta tyyliltään" kovin erikoinen, mutta se perustuu tositapahtumiin ja se on kokonaisuudessaan tyrmäävä! Siinä ei ammuta, ei tapahdu murhia, mutta tarina on kiehtova. Palaan tähän myöhemmin ja tähän tapaukseen voi etukäteen tutustua tästä:https://en.wikipedia.org/wiki/Victor_Sheymov
tiistai 1. marraskuuta 2016
Arkistohuumoria.
Olen nyt kirjoitellut melko ahkerasti koko lokakuun ajan ja mietin, että olisiko syytä kirjoittaa vain jos löytyy tärkeätä ja uutta tietoa alueen historiasta ja ihmisistä.
Huom! Osa minun kirjoitusvirheistä ei aina johdu kielitaidosta vaan usein siinä on huolimattomuutta ja seuraavana päivänä huomaan, että taas tuli kiireessä kirjoitusvirheitä, niin kuin se eilinen "luolasto".
Olen tänään taas kerran istunut Kansallisarkistossa ja lukenut dokumentteja ja ajattelin että tänään kerron, vaihtelun vuoksi, vähän kaskuja tästä toiminnasta. Tutkimus ja asiakirjojen lukeminen ei välttämättä ole sellaista "kuivahkoa" ja ikävää toimintaa, vaan jännittävää ja yllättävää. Voi löytyä vaikka mitä ja kerran löysin yhdestä mapista, jonka olin ensimmäisenä avaamassa ison setelinipun!
Mutta, kun istutaan kahvilla niin kukkii ihan oma huumori. Yhden toisen tutkijan kanssa - hän tutkii vähän samoja asioita - ollaan heitetty huulta tähän tyyliin:
- Joo, HTK 1:n päällikkö osoittautui liian pehmeäksi karkureiden käsittelyssä ja hänet vaihdettiin toiseen ja kovempaan mieheen, tilalle tuli majuri Erkki Toivanen. (Totta)
- Niin, Yleisradion tuleva ulkomaankirjeenvaihtaja! (Vitsi)
- Hän ei noussut Yleisradion pääjohtajaksi kuten Eino S. Repo. Heinäkuun 14 päivä vuonna 1944 Taipaleella, nuori luutnantti Eino S. Repo sai käskyn teloittaa omia miehiä, jotka olivat kieltäytyneet ottamasta asetta. Repo kieltäytyi ja käskyn antanut majuri lähti hakemaan kenttäoikeusistuntoa ja kuolemantuomiota Revolle. Hän ei päässyt esikuntaan koska matkalla hän kaatui kranaatin täysosumasta ja näin Yleisradio sai kiistellyn pääjohtajan. (Tarina on tosi).
Tai sitten tulee vastaan todella huvittavia asiakirjoja. Sotien jälkeen käpykaartilaiset perustivat oman etujärjestönsä (ESTL) ja halusivat ryhtyä yhteistyöhön Neuvostoliitossa toimivan samanlaisen liiton kanssa!!!
Huom! Osa minun kirjoitusvirheistä ei aina johdu kielitaidosta vaan usein siinä on huolimattomuutta ja seuraavana päivänä huomaan, että taas tuli kiireessä kirjoitusvirheitä, niin kuin se eilinen "luolasto".
Olen tänään taas kerran istunut Kansallisarkistossa ja lukenut dokumentteja ja ajattelin että tänään kerron, vaihtelun vuoksi, vähän kaskuja tästä toiminnasta. Tutkimus ja asiakirjojen lukeminen ei välttämättä ole sellaista "kuivahkoa" ja ikävää toimintaa, vaan jännittävää ja yllättävää. Voi löytyä vaikka mitä ja kerran löysin yhdestä mapista, jonka olin ensimmäisenä avaamassa ison setelinipun!
Mutta, kun istutaan kahvilla niin kukkii ihan oma huumori. Yhden toisen tutkijan kanssa - hän tutkii vähän samoja asioita - ollaan heitetty huulta tähän tyyliin:
- Joo, HTK 1:n päällikkö osoittautui liian pehmeäksi karkureiden käsittelyssä ja hänet vaihdettiin toiseen ja kovempaan mieheen, tilalle tuli majuri Erkki Toivanen. (Totta)
- Niin, Yleisradion tuleva ulkomaankirjeenvaihtaja! (Vitsi)
- Hän ei noussut Yleisradion pääjohtajaksi kuten Eino S. Repo. Heinäkuun 14 päivä vuonna 1944 Taipaleella, nuori luutnantti Eino S. Repo sai käskyn teloittaa omia miehiä, jotka olivat kieltäytyneet ottamasta asetta. Repo kieltäytyi ja käskyn antanut majuri lähti hakemaan kenttäoikeusistuntoa ja kuolemantuomiota Revolle. Hän ei päässyt esikuntaan koska matkalla hän kaatui kranaatin täysosumasta ja näin Yleisradio sai kiistellyn pääjohtajan. (Tarina on tosi).
Tai sitten tulee vastaan todella huvittavia asiakirjoja. Sotien jälkeen käpykaartilaiset perustivat oman etujärjestönsä (ESTL) ja halusivat ryhtyä yhteistyöhön Neuvostoliitossa toimivan samanlaisen liiton kanssa!!!
He olivat ensin vaatimassa kaikenlaisia korvauksia siitä, että he olivat olleet karkuteillä. Sitten, kun näitä rintamamiestaloja alkoi nousta ympäri maata, he keksivät, että heillekin kuuluu talot ja tontit.
Kun luin tämän kohdan puhkesin nauruun. Näin silmieni edessä kahden käpykaartilaisen juttelevan rakennushommista tähän tapaan:
- Missä vaiheessa se sinun karkuritalosi on? Sinähän rakennat tuolla Metsäkaartilaisentiellä, minun taloni nousee Purnaajakadun viereen. Pitäisikö meidän järjestää talkoot? Meidän karkureiden ja käpykaartilaisten mottona on aina ollut "kaveria ei jätetä!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)