Kiitos kuluneesta vuodesta!

Minulle yksi vuoden kohokohdista oli, että sain toukokuussa järjestää musiikkitilaisuuden Saunalahden koululla, auditoriossa. Siinä juhlittiin monta tärkeätä tapahtumaa, Harmaaniityllä rakennetaan jälleen, Tillinmäessä oli upeat juhannusjuhlat 50 vuotta sitten ja vuoden 1966 kukkaiskesää on hyvää muistella. Mutta se, että silloin ei ollut mahdollista tanssia piti nyt hyvittää, joten Jyrki Härkönen aloitti laulamalla loistavasti Muurarivalssin, joka aloitti juhlat myös 50 vuotta sitten.

                              

Nyt tanssittiin tätä valssia. Tähän liittyy sellainen tarina, että Tillinmäessä oli tarkoitus tehdä tanssilava, isäni lahjoitti tukkeja mutta se lava on vielä rakentamatta. Jyrki lauloi upeasti juuri niitä kappaleita, jotka liittyvät tapahtumiin 50 vuotta sitten. Minun toivomuksesta hän lauloi myös tämän, tässä Joan Baezin esittämänä:https://www.youtube.com/watch?v=RkNsEH1GD7Q

Halusin muistella, hyvittää ja kunnioittaa alueella asuneita ihmisiä ja haluan vielä kerran kiittää kaikkia niitä Saunalahden ja Tillinmäen ihmisiä, jotka olivat hengessä mukana!

S-O. Lindgren oli legendaarinen upseeri.

Ajattelin, että otan vielä kerran puheeksi sota-ajan tapahtumia ja ensi vuoden puolella käsittelen sitten enemmän tuoreita ja ajankohtaisia asioita.
Heikki Hiltusesta olen jo kertonut paljon ja nyt ajattelin sanoa muutaman sanan legendaarisesta Sven-Oskar Lindgrenistä. Hän liittyy sikäli tähän alueeseen, että jo talvisodassa hänen alaisuudessaan oli miehiä Espoosta. Ja myöhemmin hänen poikansa on ollut osakkaana perikunnassa jolla on kiinteistö Harmaaniityn alueella.
Everstiluutnantti Lindgrenistä on kirjoitettu paljon ja hän on ollut monen hahmon esikuvana näytelmissä ja elokuvissa. "Tuntemattomassa" everstiluutnantti Karjula ja "Komisario Palmussa" majuri Vadenblick ovat hahmoja, jotka muistuttavat häntä.
Lindgren oli myös ammunnan maailmanmestari ja sotien aikana hän sai kyseenalaista mainetta "miesten tapattajana". Ennen kaikkea tämä johtui siitä mitä tapahtui Ilomantsin Leppävaaran taisteluissa 5.8.1944. Silloin Lindgren teloitti sotamies Emil Hytin, joka oli muutaman kerran karannut taistelusta ja kieltäytyi palaamasta takaisin.
Kun olen lähemmin katsonut näitä tapahtumia olen tullut siihen tulokseen, että Lindgreniä on mustamaalattu ilman syytä. Päinvastoin häntä voidaan pitää kovana mutta luotettavana rintamakomentajana, joka pyrki välttämään turhia tappioita.
Jo talvisodan aikana, Viipurin lahden epätoivoisissa taisteluissa helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa niin Lindgrenin osasto joutui todella koviin paikkoihin ja on oikeastaan hämmästyttävää että tappiot eivät olleet suurempia. Lindgren oli silloin joutunut uhkaamaan oman esikuntansa upseereita konepistoolilla.
Tilanne oli suunnilleen tämän kaltainen: Lindgrenin osasto oli joutua saarretuksi saareen Viipurin edustalla ja osa päällystöstä halusi että peräännytään jään yli. Lindgren kielsi jyrkästi tämän ja ilmoitti, että irtaannumme hyvässä järjestyksessä vasta pimeässä. Ja se onnistui ja tappiot jäivät yllättävän pieniksi. 
Sama oli tilanne Suurlahden taisteluissa tammi- ja helmikuussa 1942. Silloin everstiluutnantti Savonjousi antoi Lindgrenille tehtäväksi valmistella yhden tukikohdan takaisinvaltausta. Tätä oli aikaisemmin yritetty mutta tappiot olivat suuret. Lindgren oli sitten kouluttanut tätä iskuosastoa kovalla rääkillä, miehet joutuivat harjoittelemaan ryömimistä ja juoksemista lumessa tavalla joka sai miehet purnaamaan.
Itse hyökkäys onnistui sitten hyvin ja tappiot olivat "hämmästyttävän pienet". Lindgren oli kova kurinpitäjä mutta hänen päämääränsä oli aina että saadaan tappiot pysymään pieninä. Hän vaati kurinalaisuutta ja motto oli "hiki säästää verta".
Ilomantsin kovissa taisteluissa Lindgren toimi I/21.Pr:n komentajana. Sotamies Hytin teloitus oli seurausta siitä, että tässä prikaatissa oli pitkään vallinnut lepsu meininki ja kuri oli unohtunut. Aina kun jossain komppaniassa oli ongelmia, miehet eivät halunneet totella jne, muut upseerit tulivat valittamaan tästä Lindgrenille ja pyytämään häneltä apua. Kun hän teloitti sotamies Hytin hän tavallaan oli muiden upseerien likapyykin pesijänä, eli hän korjasi tehdyt virheet ja Ilomantsissa saavutettiin torjuntavoitto.
Tämä oli parjatun upseerin puolustuspuhe ja toivotan nyt kaikille hyvää joulua!

Siidrajoen mysteeri.

Palataan asiaan: Yksi Suomen sotahistorian suuria arvoituksia on tämä: Mitä tapahtui Partisaaniprikaatin Kostajat-osastolle. Tämä noin 70-miehinen osasto oli löytynyt vuonna 1970 yhteen kasaan ammuttuna Siidrajoen rannalla.
Tästä tapauksesta voi esittää vain erilaisia teorioita, mutta Saunalahteen se liittyy sillä tavalla, että Heikki Hiltunen oli tapahtumien keskipisteessä olleen majuri Pyökkimiehen pataljoonan -II/12.Pr.- lääkärinä tapahtumien aikana.
Todennäköisesti joku tämän pataljoonan komppanioista - mahdollisesti 6. Komppania - on pimeässä joutunut taisteluun tämän osaston kanssa ja aiheuttanut tämän tuhon. Sekavassa tilanteessa, pimeässä ja väsyneinä miehet ovat poistuneet paikalta ja tilanne on jäänyt epäselväksi.
Nyt oli sillä tavalla, että tässä pataljoonassa - Heikki Hiltusella ei ole ollut mitään tekemistä näiden asioiden kanssa - tapahtui 9.8.1942 asia joka johti siihen, että majuri Pyökkimies sai sodan jälkeen kuritushuonetuomion sotavangin surmaamisesta. Pyökkimies oli antanut 6. Komppanian päällikölle käskyn ampua vangiksi saadun nuoren neuvostosotilaan ja luutnantti Valdemar Vepsäläinen oli ensin kieltäytynyt.
Tämä tapaus lienee vaikuttanut siihen, että Vepsäläisen miehet eivät sodan jälkeen halunneet puhua koko asiasta ja he vaikenivat myös monesta muusta asiasta. Vepsäläinen oli suosittu komppanian päällikkö ja hänen joukkonsa oli ratkaisevassa roolissa Partisaaniprikaatin takaa-ajossa.
On mahdollista, että juuri Vepsäläisen miehet tuhosivat tämän vihollisosaston. Taistelujen jälkeen majuri Pyökkömiehen suhtautuminen Vepsäläiseen oli viileä, vaikka hän antoi luutnantille kunnian "yhden vihollisosaston tuhoamisesta Siidrajoella". Toisaalta majuri katsoi että Vepsäläinen ei ollut hoitanut tehtäväänsä kovin hyvin ja oli valmis antamaan kunniamerkkejä muille upseereille ja miehille.
Tästä sotavangin surmaamisesta Antti Kujala on kirjoittanut kirjassaan "Vankisurmat". Näissä tapahtumissa Heikki Hiltusella ei ollut mitään roolia.

Hiltunen ja partisaanit.

Olen etsinyt tietoja Saunalahden omasta pojasta, eli lääkintäkapteeni Heikki Hiltusesta. En ole kovin paljon löytänyt mutta muutama mielenkiintoinen asia on paljastunut. Hiltunen oli lääkärinä 12. Prikaatissa, Seesjärven suunnalla heinäkuussa 1942. Heinäkuun puolen välin aikoihin prikaatin lääkintämiehet saivat käskyn osallistua kurssille. Kurssin ohjelmassa oli muun muassa: "Lääkintäkapteeni H.Hiltunen pitää 25.7.1942 oppitunnin haavoittuneiden kuljetuksesta, siirtämisestä ja haavojen sitomisesta".
En tiedä, toteutuiko tämä oppitunti ollenkaan, koska 25.7.1942 tapahtumat tällä lohkolla olivat saaneet dramaattisen käänteen. Muutama päivä aikaisemmin oli huomattu, että vihollisen partisaaniprikaati oli tunkeutunut selustaan ja pataljoona jossa Hiltunen oli lääkärinä sai käskyn osallistua partisaanien takaa-ajoon.
Kun olen lukenut Hiltusen pataljoonaa koskevia asiakirjoja olen löytänyt tietoja, jotka ehkä antavat  vastauksen niin sanottuun Siidrajoen mysteeriin. Palaan tähän lähiaikoina!

Pari tarinaa uskollisuudesta.

Tänään haluan kertoa pari tarinaauskollisuudesta ja rakkaudesta. Ensimmäinen tarina kertoo kissasta ja tämä tarina löytyy myös Olle Leinon kirjasta "Hyresgästen". Tarina on tosi, vaikka Olle Leino on kertonut siitä oman versionsa. Eli kun Porkkalan evakot poistuivat Kirkkonummelta niin yhdellä perheellä oli noin puolitoista-vuotias kissa, joka tuli isäntäväen mukana Espooseen. Vähän ajan päästä kissa oli kadonnut ja isäntäväki yritti etsiä sitä. Ei löytynyt, vuodet kuluivat ja syyskuussa 1955 tuli tieto siitä, että Porkkalan alue palautetaan.
Keväällä 1956 evakkoperhe pääsi takaisin ja sai nähdä, että vanha kotitalo oli huonossa kunnossa, mutta vielä pystyssä. Mutta suuri yllätys oli, että kissa oli odottamassa heitä. Kissa oli karannut ja kulkenut takaisin Porkkalan alueelle ja jollain tavalla selvinnyt hengissä 12 vuotta.
Leinon mukaan kissan kohtalo oli kuitenkin surullinen, koska alueella liikkuva varaskopla oli tappanut kissan sitten myöhemmin. Mutta kissa sai kuitenkin nähdä, että isäntäväki tuli takaisin.
Tämä tarina toi mieleeni toisen tarinan. 307 vuotta sitten käytiin Pultavan taistelu, jossa Ruotsi-Suomi kärsi tappion Pietari Suuren armeijalle. Mukana oli myös Porin jalkaväkirykmentti, jolla oli yhteinen kenttäpappi Västmanlandin rykmentin kanssa. Tämän papin nimi oli Georg Nothman.
Kun pappi huomasi, että kenraali Lewenhaupt aikoo antautua niin hän laittoi molempien rykmenttien ehtoollisastiat säkkiin ja kaivoi säkin maahan ison tammen juurelle.
Suurin osa armeijan sotilaista joutuivat sotavangeiksi Siperiaan ja vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1921 heidät vapautettiin.
Miehet olivat iloisia päästessään kotiin ja pyrkivät mahdollisimman nopeasti takaisin kotiseudulle. Nothman teki nyt ainutlaatuisen teon: Hän lähti vaeltamaan läpi laajan Venäjän maan, takaisin Pultavan taistelukentälle (tarkemmin sanottuna kyseessä oli Perevelotjna, Pultavan eteläpuolella) ja kaivoi säkin ylös maasta ja vasta sen jälkeen hän palasi kotiin.
Tähän meni monta vuotta ja vasta vuonna 1729 hän toi ehtoollisastiat takaisin rykmentille. Nykyään nämä ehtoollisastiat säilytetään museossa,Västeråsissa.

Terä törmää Ylipäällikköön.

Olen maininnut, että everstiluutnantti Martti V Terä vaikutti myös Kauklahdessa, OY Kapselon toimitusjohtajana. Hän on kertonut yhdestä kohtaamisesta Sotamarsalkka Mannerheimin kanssa, joka hyvin kuvaa Mannerheimin luonteenpiirteitä. Keväällä 1940 Terä ylennettiin majuriksi ja sen jälkeen hänelle myönnettiin Vapauden risti 3. lk.
Pian tämän jälkeen hän oli asioilla Helsingissä, Pääesikunnan rakennuksessa, kun hän törmäsi itse Ylipäällikköön. Terä tervehti ja Mannerheim katseli Terän asepukua.
- Enkö äsken myöntänyt majurille Vapauden ristiä, missä nauhat? Kysyi Mannerheim.
- Herra sotamarsalkka, minulla on ollut niin paljon töitä, että en ole ehtinyt vielä ostaa niitä nauhoja!
- Majuri pitää nyt pari tuntia vapaata ja käy ostamassa ne nauhat!
- Kyllä herra Sotamarsalkka, vastasi Terä.
Tämä oli hyvin tyypillinen piirre Suomen Marsalkalle, joka piti arvossa juuri näitä asioita. Ja hänellä oli näiden suhteen hyvin tarkka muisti. Moni entinen kenraali on kertonut, että sodan jälkeen kun joku heistä törmäsi Mannerheimiin niin tämä saattoi tarkastella kyseisen kenraalin kunniamerkkirivistöä ja kysyä niistä.
Tästä luonteenpiirteestä ruotsalainen majuri Björn Bjuggren on kertonut omissa papereissaan. Kun joulukuussa 1939 valmisteltiin ruotsalaisen lentolaivueen sijoittamista Lappiin, Bjuggren kävi kahdesti Mikkelissä tapaamassa Mannerheimiä ja he keskustelivat näistä suunnitelmista. Ensimmäinen tapaaminen oli 14.12.1939 ja seuraava 31.12.1939.
Bjuggren oli hämmästynyt siitä, että Mannerheim oli käyttänyt paljon aikaa kun hän oli miettinyt mikä nimi annetaan tälle Ruotsista tulevalle laivueelle ja vapaaehtoisjoukolle. Hän oli pitkään keskustellut eri vaihtoehdoista ja kesti kauan ennen kuin nimistä ja numeroista päätettiin.
- Silloin ajattelin, että on kummallista, että Suomen ylipäällikkö miettii näitä pikkuasioita hetkellä jolloin vihollinen tunkeutuu maahan "kaikkia teitä ja polkuja pitkin". Vasta myöhemmin tajusin, että Mannerheim oli oikeassa, näillä asioilla on suuri merkitys taistelumoraalin ja motivaation kannalta!

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Olen lähdössä pienelle matkalle ja en ehdi muutamaan päivään kirjoitella juttuja.
Mutta kyllä täytyy sanoa, että suhtautuminen omaan kansallispäivään on todella aika lailla erilainen Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa on sotilasparaateja, käydään sankarihaudoilla ja sytytetään kynttilöitä eri paikkoihin. Siniristilippu liehuu ja Jääkärimarssi soi.
Ruotsissa, jossa kansallismielisyys on kielletty asia yllä mainitut paraatit ja kynttilät olisivat mahdottomuus.
Miksi naapurimaissa on niin erilainen suhtautuminen asioihin? Se johtuu siitä, että Ruotsi on säästynyt sodan kirouksilta 202 vuotta ja kansallista itsemääräämisoikeutta pidetään itsestään selvänä ja se ei vaadi mitään uhrauksia. Suomessa itsenäisyys ja vapaus ovat taas vaatineet valtavia uhrauksia.
Juuri siksi minä olen erityisen kiinnostunut tutkimaan näitä tapahtumia.

"Taneli Peloton"

Olen ehdottanut muistolaattoja ja kadunpätkiä Lounais-Espoon alueella toimineille ihmisille. Olympiavoittaja Gunnar Höckert ja lääkäri Heikki Antero Hiltunen ovat mielestäni ansainneet jonkun muistotaulun.
Nyt leikin ajatuksella, että tänne pitäisi saada joku katu tai kuja jolle annetaan nimi Taneli Pelottoman kuja! Miksi, kuka hän oli? Pastori Daniel Orädd (suomeksi Taneli Peloton) toimi 1930-luvulla merimiespastorina Euroopan eri satamissa. Rotterdam, Lontoo ja monet muut kaupungit olivat hänelle tuttuja ja siellä hän julisti Jumalan sanaa suomalaisille merimiehille. Kun talvisota alkoi hän tuli kotiin ja ilmoittautui palvelukseen. Koska hän oli toiminut merimiespastorina oli jotenkin luonnollista että hänet määrättiin Merivoimien esikuntaan. Sieltä hänet lähetettiin sotilaspastoriksi Mäkiluotoon.  Joulukuussa 1939, kun Suomen kansa kaipasi lohdutusta niin pastori Daniel Orädd kiersi alueella olevissa joukko-osastoissa levittämässä Jumalan sanaa ja jouluevankeliumia. Lukemattomat kerrat hän kävi Kauklahdessa saarnaamassa niille joukoille jotka odottivat siirtoa rintamalle.
Erityisen "peloton" Orädd oli jouluaattona vuonna 1939. Espoon ja Kirkkonummen ulkopuolella oli useita vartioasemia ja Orädd oli jouluaattona pyrkinyt käymään kaikissa. Monessa paikassa miehet saivat kuulla jouluevankeliumia ja henkensä uhalla Orädd oli kulkenut heikoilla jäillä ja jää oli pettänyt. Orädd oli heittäytynyt makuuasentoon ja pyrkinyt jatkamaan matkaa ryömimällä.
Lopulta hän ymmärsi, että on parasta ryömiä takaisin päin ja jatkaa kun jää on tarpeeksi vahva.
Tämä tapahtui Träskön lähellä ja Orädd kävi myöhemmin tapaamassa miehiä ja pahoitteli, että hän ei päässyt paikalle jouluaattona.