tiistai 21. helmikuuta 2017

Pari huomatusta Suomen talvisodan raportoinnista.

Kun maailman suurimpien lehtien kirjeenvaihtajat talvella vuonna 1940 istuivat Kämpissä raportoimassa taisteluista niin heillä oli syytä ihastella Suomen kansan yhtenäisyyttä ja kaikkien piirien uhrivalmiutta. Samassa talossa toimivan KOP:in johtokunnassa istuvan Antti Hiltusen poika Heikki oli lääkärinä Laatokan koillispuolen mottitaisteluissa. KOP:in entisen pääjohtajan, Juho Kusti Paasikiven poika, majuri Juhani Paasikivi johti ilmatorjuntajaostoa Helsingissä jne.
Näille kirjeenvaihtajille ei ollut ollenkaan selvää, että myös vaikutusvaltaisten päättäjien pojat ovat mukana sodassa.

Toinen asia johon ulkomaiset kirjeenvaihtajat kiinnittivät huomiota oli Jääkäriliike ja jääkäreiden taustat. Ruotsalainen kirjailija Sven Stolpe oli kirjeenvaihtajana Lapissa.https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Stolpe

Stolpe kiinnitti huomiota siihen, että suuri osa Suomen armeijan upseereista olivat olleet Saksassa, jääkäreinä ja että heillä oli alun perin ollut ihan muita urasuunnitelmia. Erik Heinrichs, Harald Öhquist, Pappa Laatikainen, Einar Vihma ja muut olivat opiskelleet jotain aivan muuta, mutta huoli isänmaan tulevaisuudessa sai heidät polttamaan sillat ja pistämään kaiken peliin.
Tässä oli Stolpen mielestä jotain ainutlaatuista ja jaloa joka teki Suomen armeijasta erikoisen - ja sankarillisen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti