Kaskuja Tillinmäestä!

Näin lauantaina voisin kertoa tarinoita Tillinmäestä! Tositapahtumia, jotka ovat naurattaneet ja joskus saaneet minut suuttumaan.
Tillinmäki Newsissä kerroin miten mustat amerikkalaiset pojat saivat kokea Tillinmäen poikien kateellisuuden eräänä juhannusaattona 1960-luvun alkupuolella. Eli, jotkut olivat kateellisia kun nämä ajelivat isolla dollarihymyllä, jossa oli CD-kilvet ja sitten syntyi käsirysy kun amerikkalaiset halusivat ottaa ammutun raketin muistoksi. Kun pidin sen musiikkitilaisuuden Saunalahden koululla Jyrki Härkönen hyvitti tapahtumat laulamalla upeasti laulun: "We shall overcome".
Meillä kotona tapahtui kerran tämä episodi: Siskoni ja serkkutytöt puhuivat Hagan tytöistä, tarkoittaen Ruotsin prinsessoja, nykyisen kuninkaan siskoja, jotka asuivat Hagan linnassa. Puhuttiin prinsessojen kauneudesta ja siskoni meni äidiltäni kysymään näistä prinsessoista. Äitini ymmärsi asian väärin ja vastasi "Kyllä Brunon tyttäret ovatkin oikein kauniita!" Äitini tarkoitti Bruno Hagan tyttäriä, jotka olivatkin kauniita, mutta väärinkäsitys oli hauska.
Bruno Haga oli tunnettu tillinmäkeläinen joka oli kantaupseerina armeijassa ja monessa mukana. Saadun tiedon mukaan hän on rakentanut upean pienoismallin Kivenlahden vanhasta tiilitehtaasta. Se sijaitsee Kruunupyyssä, Brunon kotikulmilla.
Liisa Tallgren on kirjoittanut kirjan "Hintana elämä", joka kertoo hänen pojistaan, jotka sortuivat huumeisin. Perhe asui Tillinmäessä ja kiistelin usein äitini kanssa näistä pojista, koska joku oli saanut äitini uskomaan, että pojat ovat kunnollisia ja kilttejä poikia. Kun sanoin, että tuskinpa nämä pojat ole ostaneet muuta kuin tupakkaa ja olutta Uotilan kaupasta, äitini oli eri mieltä "Kyllä pojat käyvät varmasti kaupassa ostoksilla niin kuin sinäkin" Eli kävin joskus ostamassa äidilleni päivittäiset ruokatarpeet Uotilan kaupasta. Äitini antoi minulle 50 markkaa ja toin kiltisti tavarat ja vaihtorahat kotiin. Tähän vastasin tylysti "Tuskinpa hän voi antaa heille rahaa jotta he menisivät kauppaan, he lähtevät silloin heti Helsinkiin ostamaan huumeita". Tämän Liisa on vahvistanut kirjassaan.
Yksi hauska mutta harmillinen tapaus oli tämä: Tulin, taisin olla 13 vuotta vanha, Uotilan kauppaan vähän ennen joulua ja kauppias kysyi "Onko teidän koulussa kivat joulujuhlat tulossa?" (Uotilan kanssa puhuttiin joskus niin, että hän kysyi suomeksi ja minä vastasin ruotsiksi, ja hän ymmärsi). Juuri sinä päivänä olin allapäin ja vastasin jotain "no jaa". Olin allapäin, siksi että oli tuottanut meidän suositulle voimistelunopettajalle, Jukka Wuoliolle pettymyksen. Jukka oli Grankulla Samskolanin, ehkä tunnetuin opettaja siksi, että hän oli pelannut jääkiekkoa maajoukkuetasolla. Kovaotteinen puolustaja. Tarina on tämä: Kun joulujuhlat lähestyivät Jukka Wuolio oli keksinyt, että hän järjestää juhlayleisölle voimisteluesityksen rekillä. Jotkut oppilaat saavat näyttää osaamistaan ja hän halusi minut mukaan. Tämä siksi, että olin edistynyt niin hyvin rekillä, koska kaikki välitunnit treenattiin erilaisia kippejä, puolijättiläisiä, merimiesvoltteja jne. En ollut yhtä hyvä kuin parhaimmat, mutta innostuin ehdotuksesta kunnes yhtäkkiä tajusin yhden asian ja kieltäydyin jyrkästi. Jukka ei ymmärtänyt syytä mutta antoi asian olla, koska hän luuli, että pelkäsin epäonnistumista.
Niin kyllä, pelkäsin epäonnistumista jossain aivan muussa asiassa kuin rekkivoimistelussa, mutta en kehdannut kertoa mitä pelkäsin.
Eli joulujuhlaan kaikki pukeutuivat nätisti, pojilla oli valkoinen paita, solmio, pikkutakki jne. Tässä oli se ongelma. Tiesin, että totta kai voin riisua juhlavaatteet, laittaa koulun voimisteluvaatteet - valkoinen paita, vihreät housut päälle - esiintyä onnistuneesti, mutta minä parka en olisi osannut pukea juhlavaatteet päälleni uudelleen!